tiistai 19. elokuuta 2014

Valoa tunnelin päässä

Lapsi voi (olosuhteisiin nähden) hyvin. Ja kun lapsi voi hyvin, voi myös äiti hyvin.

Lääkärit olivat oikeassa selän toipumisen suhteen. He lupailivat, että viikossa kivun tulisi hellittää ja juuri niin siinä kävi. Tyttö on nyt siis selän osalta kunnossa ja olemme päässeet taas siltä osin kiinni arkeen. Heti kun selkä kesti, halusi lapsi mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa. Ja sen siis teimme. 
Jalan suhteen kyllä hieman jännitti, sillä jalkaa on vielä entistäkin vaikeampi käyttää, kun jo entuudestaan heikossa jalassa on lisäpainona kenkä. Mutta yllättävän hyvin ulkoilu silti sujui. Keskityimme keinumiseen, mutta myös liukumäessä liukuminen onnistui :)

Paljon on vielä luvassa tutkimuksia ja edessä on ilmeisen pitkä kuntoutus, sillä jalan tilanne on tosiaan säilynyt ennallaan. Se ei toimi. 

Aivan alkuun joku lääkäri puhui, että topuminen vie 2-3 viikkoa, mutta hyvin pian juteltiin jo viikoista, tai peräti kuukausista. Nyt puheet "viikoista" on jo unohdettu ja lääkärit puhuvat vain kuukausista. Puoleen vuoteen saa ainakin varautua ja pieni mahdollisuus on myös sille, ettei jalka parane. Mutta melko todennäköisesti kyllä paranee. Yleensä paranee.

Olen astunut tytön sairastelun johdosta hieman tuntemattomampaan maailmaan. Tarvetta olisi ollut jonkinnäköiselle "auttavalle puhelimelle", josta saisi ohjeita ja neuvoja tilanteeseen, jossa perhettä on kohdannut lapsen (pitkäaikainen) sairaus. Jälleen kerran pitää olla onnellinen mahtavasta tukiverkosta ja siitä, että ympäriltä löytyy avuliaita ihmisiä. Paljon on siis sadellut neuvoja ja vinkkejä, joista olen ottanut kopin.

Myös "virallinen" taho on ollut mahtava. Meille on tarjottu apua kotiin arjen pyörittämistä varten, sekä mahdollisuutta käydä juttelemassa tilanteestamme psykologin kanssa. Äitiä (ja isää) ei siis olla jätetty yksin, vaan apua on välitömästi saatavilla, mikäli sille tarvetta ilmenee.
Mutta koska meillä on jo lähtökohtaisesti hyvä tukiverkko ja omat voimavaratkin kantavat melko pitkälle, emme ole apua tarvinneet. Olen kiittänyt tarjouksista ja luvannut pitää ne mielessä, jos tilanne radikaalisti muuttuu. Nyt näyttää onneksi kuitenkin jo ihan hyvältä, sillä suurin shokki tilanteesta on jo takanapäin. Olemme siis jo hyvää vauhtia pääsemässä taas kiinni arkeen :)

Paperin pyörittelyä on luvassa melko paljon. Pitää seurata terveydenhuollon maksukaton täyttymistä ja tehdä KELA:an matkakorvaushakemukset jokaisesta sairaala- ja kuntoutusmatkasta. Taksimatkojen osalta pitää muistaa pyytää sairaalasta todistus siitä, että taksin käyttö on ollut välttämätöntä. Pitää myös tutustua Kela-taksi-esitteeseen, jonka luettavakseni sain. Pitää tehdä hakemus alle 16-vuotiaan lapsen vammaistuesta ja pitää vielä selvittää, että mitä muuta pitää tehdä. Mistä muusta pitää vielä tietää?
 
Ja pitää ostaa kengät, jotka saa laitettua lapsen jalkaan. Tytöllä on kyllä kenkiä vaikka muille jakaa, mutta niitä ei saa sandaaleja lukuun ottamatta laitettua jalkaan. Yhdellä kengällä on vähän ikävä ulkoilla ja sandaaleilla alkaa pikkuhiljaa tulemaan varpaisiin vilu. 

Jos siis aloitan tuosta kenkien hankinnasta? Ja keskityn niihin (tylsiin) paperihommiin vähän myöhemmin :)

Koska nyt näyttää siltä, että elämä alkaa hiljalleen tasoittumaan suurten muutosten jälkeen, on bloginkin aika palata taas vanhoihin uomiinsa. Luvassa on siis pitkän tauon jälkeen sitä, mitä ennenkin...kirppistelyä, ompelua ja tuunailua. 

Kiitos, kun kuljitte mukanani nämä päivät ja osoititte tukeanne blogin kautta. Vaikka Teistä suurin osa on meille täysin tuntemattomia, sanoillanne on ollut merkitystä. Kiitos!

perjantai 15. elokuuta 2014

Takapakkia

Jos viikko sitten tuntui siltä, että nyt saisi alkaa jo pikkuhiljaa riittämään tämä jatkuva suru ja huoli, oli se pientä sen rinnalla, miltä viime päivinä on tuntunut. Enää en edes jaksa pohtia sitä, että onko tämä määrä huolta jo riittämiin, vai pitääkö sitä todella tuntea aina vain lisää, lisää ja lisää.

Odotettu ja jännitetty selkäydinpunktio on nyt takana. Enkä voi sanoa sen menneen kovinkaan hyvin. Tai itse punktio kyllä sujui kuin suoraan oppikirjasta, mutta valitettavasti emme siltikään selvinneet komplikaatioitta.

En enää edes jaksa kertoa koko tarinaa A:sta Ö:öhön pikkutarkkaan mutta koitan nyt kuitenkin vähän selventää tilannetta tiivistetysti.

Lasta ei saatu kanyloitua ennen punktiota, vaikka meitä oli siinä viisi ihmistä pitämässä lapsesta kiinni. Lopulta päädyttiin nukuttamaan itkevä ja huutava, aivan paniikissa oleva lapsi maskin avulla. Jos äidin pahaa mieltä lapsen puolesta pitäisi mitata asteikolla 0-100, olisi se 100. Tai 101. 

Toimenpiteen aikana koitin pitää itseni kasassa, melko heikoin tuloksin. Onneksi punktio oli nopeasti ohi ja pääsin lapsen luokse heräämöön. Herääminen alkoi huudolla, mutta tähän osasin onneksi jo varautua. Tyttö rauhoittui nopeasti, kun huomasi äidin olevan lähellä ja ettei hällä ole mitään hätää.

Toipuminen lähti sujumaan nopeasti ja lähes heti osastolle takaisin päästyämme tyttö sai pillimehun. Kun mehu oltin juotu, oli vuorossa ruokailu. Koska syöminen ja juominen sujuivat hyvin ja tytön yleisvointi oli erittäin hyvä, kotiuduimme noin 4 tunnin kuluttua operaatiosta.

Kotimatkalla alkoi ongelmat.

Lapsi valitteli selkäänsä. Lopulta valitus muuttoi itkuksi ja huudoksi. Selkä oli todella kipeä.

Kannoin itkevän lapsen autosta kotiin ja sisälle päästyämme lapsen jalat eivät enää kantaneet selkäkivun vuoksi. Lapsi lysähti itkien eteisen lattialle, eikä pystynyt nousemaan siitä edes autettuna ylös. Kannoimme hänet sohvalle makaamaan, jolloin kipu helpotti. Vessareissut ja syöminen tai juominen tuntui aivan mahdottomalta. Saimme kyllä kannettua lapsen vessaan, mutta pytyllä olo teki huomattavan kipeää, vaikka hän olikin pytyllä tuettuna.

Soitin TYKS:iin ja kysyin, onko tämä aivan normaalia...onhan kaikki kunnossa?

Sairaanhoitaja ohjasi puhelun lääkärille. Lääkäri konsultoi toista lääkäriä ja ilmoitti tämän jälkeen, että vaikka lapsi osoittaakin kipukohdaksi alaselän (ei siis pistokohtaa), kipu liittyy hyvin todennäköisesti punktioon ja se olisi siis aivan normaalia. Ohjeeksi tuli antaa kipulääkettä. 

Näin teimme.

Seuraava aamu alkoi hyvin. Lapsi meni avustettuna vessaan ja sieltä ruokapöydän ääreen. Muutaman minuutin kuluttua kipu kuitenkin muuttui taas niin sietämätömäksi, eikä lapsi pystynyt ottamaan jaloilleen. Ainoa asento, jossa oli hyvä olla, oli makuultteen. Selkää särki, joten annoin lapselle kipulääkettä. Kipu helpotti.

Reilun tunnin kuluttua soi puhelin. Soitto tuli TYKS:istä. He kyselivät lapsen vointia ja kun kerroin sen olevan ennallaan, sain kehoituksen tilata lapselle ambulanssin ja lähteä mahdollisimman nopeasti takaisin sairaalaan.


Sairaalassa lääkäri lääkärin perään tutki lapsen. Tämän jälkeen siirryimme osastolle, jossa tutkimuksia jatkettiin vielä muutaman lääkärin voimin. Tapasimme myös neurologin, joka määräsi koko ääreishermoston magneettikuvat. 

Kuvia varten tarvittiin taas kanylointi. Koska tiesin sen olevan lapselle ehkä pahin mahdollinen asia päällä maan, kysyin, onko mitään tehtävissä se eteen, että lapsi selviytyisi siitä hieman paremmin. Sovimme, että lapsi saa rauhoittavaa lääkettä, jolloin kanylointi sujuisi mukavammin. 
Onneksi lapsi sai lääkettä ennen kanylointia (ja oli siksi edes hieman rauhallisempi), sillä jälleen kerran se meni aivan päin persettä. Ensin kanylointia yritettiin kyynärtaipeeseen. Ei onnistunut. Sitten käden selkämykseen. Ei onnistunut. Ja taas kyynärtaipeeseen, jonne se sitten lopulta saatiin. Ja jälleen kerran lapsi itki, huusi ja rimpuili. Kyllä teki taas pahaa katsoa, miten toinen kärsii ja on aivan paniikissa. Kanyloinnin jälkeen lapsi oli niin vihainen, ettei suostunut ottaman edes tarraa, jota hoitaja yritti hänelle toimenpiteen johdosta tarjota.

4-vuotiaat kuvataan ilmeisesti poikkeuksetta nukutuksessa, sillä kuvantamisen kesto on noin tunti. Itse olin kuitenkin hieman vastahakoinen nukutuksen suhteen, sillä lapsi oltiin nukutettu viimeksi vain vuorokautta aiemmin. Tyttö ei myöskään itse halunnut nukutusta uudelleen (eikä ihme, sillä edellinen nukutusepisodi oli kyllä melkoinen show) ja oli siis siksi erittäin motivoitunut olemaan hiljaa paikoillaan koko kuvantamisen ajan.

Koska kuvat haluttiin ottaa mahdollisimman pian, eikä nukutus olisi tullut kyseeseen useampaan tuntiin (lapsi oli juuri syönyt ja anestesialääkärit olivat vähän kortilla juuri tuolloin), päätettiin kokeilla kuvaamista siten, että lapsi oli hereillä. Ja se sujui ilman pienintäkään ongelmaa. Kaikki kuvat saatiin otettua ensimmäisellä yrityksellä, ilman ylimääräisiä taukoja tms. Lisäksi kuvantamisen aikana määrättiin lisäkuvia päästä ja nekin saatiin otettua ilman ongelmaa, vaikka kuvantaminen kesti lopulta yli tunnin.

Yön vietimme osastolla ja aamulla saimme tulokset. Kipu johtuu siitä, että selkäydinnestettä vuotaa pistokohdasta ja vuoto on valitettavasti melko iso.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että vuotokohta menee itsestään umpeen viikon sisällä, jolloin myös kipu loppuu. Vaarallistakaan se ei onneksi ole. Ja mikäli kipu voimistuu sietämättömäksi, tai ei ala viikossa helpottamaan, voidaan hoitokeinona käyttää veripaikkaa. Mutta koska se vaatii taas nukutuksen ja uudet toimenpiteet, toivomme kovasti, ettei siihen jouduttaisi.

Selkä tulee siis kuntoon. Onneksi.

Jalka sen sijaan on edelleen iso kysymysmerkki. Syytä ei löydy. Ja mahdollisesti se jää kokonaan arvoitukseksi.

Valitettavasti edessä on vielä ENMG, joka on epämielyttävä ja kivulias tutkimus, jonka kesto on puolesta tunnista peräti tuntiin. Tekee jo valmiiksi pahaa, kun tiedän, miten järkyttävää se tulee lapselle olemaan. Normaalisti olen lapselle kertonut etukäteen, mitä tuleman pitää, mutta tällä kertaa taidan jättää kertomatta. En halua nähdä niitä kyynelistä täyttyviä silmiä yhtään aiemmin, kuin on pakko. Kerron vasta sairaalassa, juuri ennen toimenpidettä.

Lisäksi jalkaa vielä kuvannetaan, joko magneetilla tai röntgenillä. Olemme myös menossa fysioterapiaan muutaman päivän kuluttua ja neurologin vastaanottoaikakin ollaan jo saatu. Lasta siis hoidetaan hyvin ja intensiivisesti. Se jatkuva kipu, mitä eri toimenpiteet tuovat, on vaan niin...jos voisin, niin ottaisin ne kaikki itselleni. Mutta kun en voi.

Tänään kävimme tytön kanssa ulkona ensimmäistä kertaa lähes kahteen viikkoon, jos ei sairaalareissuja lasketa. Otimme pikkuveljen rattaat lainaan ja lähdimme ulkoiluttamaan koiria. Miten pienestä voikaan lapsi onnelliseksi tulla <3


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Rakas päiväkirjani...

Viime päivinä on mielialani ollut melko vaihteleva. Olen muutaman minuutin sisällä saattanut vaihtaa itkusta nauruun ja siitä taas takaisin itkuun. On vaikeaa puhua tytön tilanteesta, vaikka toisaalta taas nimenomaan tunnen tarvetta puhua. Ehkäpä kirjoittaminen on nyt tässä kohtaa hyvä? Epätietoisuus tilanteesta vaivaa jatkuvasti ja huoli tulevasta on kova.

Olemme käyneet tytön kanssa toistamiseen TYKS:issä, mutta tilanne on edelleen avoin. Pieniä tiedonmurusia olemme saaneet, mutta varmuutta ei mistään vielä ole. Suuntaa antavaa tietoutta jo vähän löytyy, sillä lääkäreillä on Ajatus siitä, mikä tyttöä vaivaa. Ajatus vaan pitää vielä muuttaa faktaksi ja diagnoosiksi. Tämä tapahtunee ensi viikolla, sillä kuten lääkärit jo alkuun hieman "varoittelivatkin", niin edessä on selkäydinpunktio.

Ensimmäisellä TYKS-käynnillä lääkäri puhui paljon. Ymmärsin ehkä puolet, jos sitäkään. Mieleeni jäi vahva kehoitus seurata lapsen vointia, halvausoireita ja hengitystä. Muistan myös, että mikäli tuolla kertaa otetuista näyttelistä ei selviäisi mitään ratkaisevaa, olisi edessä selkäydinpunktio, sillä tuolloin olisi syytä epäillä "jotain muuta". Lääkäri kyllä antoi sille epäilylle jonkin nimenkin, muttei se jänyt mieleen. Kuten ei moni muukaan asia.

Toisella käynnillä saimme varmuuden sille, että lapsella on enterorokko, koska virusnäyte oli osoittautunut positiiviseksi. Enterorokon piti olla asia, joka voisi selittää lapsen halvausoireet. Näin ei kuitenkaan nyt sitten ole. Tai siis voi olla. Mutta voi olla myös olematta.

Enteroviruksen tiedetään joskus aiheuttaneen polio-tyyppisiä halvausoireita. Joskus. Jossakin. En tiedä, onko edes suomessa?! Kaliforniassa on ollut. Joskus. Lääkärin mukaan yksikään TYKS:issä työskentelevä lääkäri ei ole tällaista koskaan omin silmin nähnyt. Joku oli kuitenkin joskus moiseen kirjallisuudessa törmännyt. Se on siis mahdollista. Mutta mitenkä todennäköistä? En tiedä. Kukaan ei tiedä.

 Nyt tiedän, mikä se "jotain muuta" oli, mitä lapsen kohdalla on syytä epäillä toisena vaihtoehtona. Guillain-Barrén oireyhtymä. Se diagnosoidaan oireiden ja selkäydinpunktionäytteiden perusteella. Vuositasolla diagnosoidaan 50-100 uutta tapausta. Tilastollisesti tämä olisi siis todennäköisempi vaihtoehto, kuin enterorokon aiheuttama halvaus. Tämä on kuitenkin vaihtoehdoista se huonompi. Tätä en meille halua. Tähän en suostu.

Jännittää. Sekä nukutus, punktio, että diagnoosi.

Tyttö on onneksi aivan innoissaan tulevista sairaalareissusita. Pääseehän hän sentään nukkumaan sairaalaan päikkäreitä (kuinka moni muu pääsee?) ja neurolla on ainakin 10 lääkäriä odottamassa, että he pääsevät tutkimaan tyttöä (moniko muu pääsee niin monen lääkärin tutkittavaksi samalla kertaa?). Hänhän on siis omasta mielestään suorastaan jopa onnekas! Hyvä, että edes joku osaa ajatella positiivisesti :) 



Olen aloittaut järjestelemään tytön elämää halvauksen kanssa. Lääkärien mukaan on melko selvää, että halvaus tulee jatkumaan pitkään. Joko puhutaan viikoista, tai sitten kuukausista. Mahdollisuus on myös sille, että lapselle jää pysyviä neurologisia ongelmia. Kukaan ei osaa sanoa mitään varmaa. Kukaan ei tiedä.

Lapsi ei lääkärin mukaan ole siinä kunnossa, että hän voisi osallistua päivähoitoon. Olen samaa mieltä. Tosin hän ei onneksi edes ole paivähoidossa, joten sen suhteen ei ole tulossa muutoksia arkeen. Lapsella kuitenkin on elämää myös kodin ulkopuolella. Hänellä on kerho ja harrastukset. Eikä niiden tärkeyttä pienen ihmisen kohdalla pidä tässä kohtaa vähätellä.

Halvaus ei ole este. Se voi olla hidaste, mutta este se ei missään nimessä ole. Ymmärrän kyllä sen, ettei lapsi voi osallistua kerhoon tai liikuntaharrastuksiinsa kuten ennen. Mutta mielestäni lapsella on silti oikeus osallistua. Jotenkin. Edes vähän.

Se ei ole vaihtoehto, että lapsi lopettaa harrastuksensa vai siksi, että hänen jalkansa on halvaantunut. Hän on edelleen se sama pieni ja aktiivinen tyttö, joka haluaa mennä ja tehdä. Halvaus ei juurikaan tytön matkaa ole hidastanut ja sen näen pelkästään positivisena asiana. Tosin ajoittain lasta kyllä joutuu muistuttamaan siitä, että hurjimpia riehumisleikkejä tulee nyt välttää suuren loukkaantumisriskin vuoksi (pää on jo kaatuilun vuoksi mustelmilla), mutta muutoin lapsi saa olla ja elää aivan kuten ennenkin. 

Olen jo ollut yhteydessä joihinkin lapsen harrastuksia järjestäviin tahoihin ja olen ihan mielettömän iloinen siitä, miten hyvin lapsen muuttunut tilanne on otettu vastaan. Ei ole tarvinnut taistella tiikeriemon lailla lapsen oikeuksista, sillä se on ollut heti selviö, että lapsi saa olla jatkossakin mukana. Ei se tietenkään aivan samalla tapaa onnistu, kuin mitä ennen, mutta pääasia on se, että lapsi saa edelleen jatkaa harrastuksiaan, vaikka sitten vähän "mukautetusti" ja avustettuna. 

Myös lähipiiri on ollut mahtava. Enkä tarkoita nyt tässä kohtaa vain perhettä ja ystäviä, vaan myös esim. naapureita ja lapsen kerhokavereita vanhempineen. Tukea ja apua on sadellut ovista ja ikkunoista, eikä lapsi varmastikaan tule jäämään ilman kavereitaan, vaikka ei kaikkiin harrastuksiinsa enää entiseen tapaan osallistua voisikaan.

Vielä siis odotellaan. Pelokkaan toiveikkaana. Kuitenkin siihen luottaen, että kyllä tämä tästä vielä lopulta iloksi muuttuu :)

tiistai 5. elokuuta 2014

Hiljaisuuteen on syy

Viime päivityksestä rupeaa olemaan melko pitkä aika. Suunnitelmiini kuului tehdä postaus uusimmista kirppislöydöistäni, mutta ne suunnitelmat ovat nyt toistaiseksi jäissä.

Viime viikko oli melkoista kaaosta. Eikä tilanne näytä vieläkään taittuvan parempaan päin. Siksi blogi on niin hiljaa.

Tiivistettynä tilanne on tämä: 
Lähdimme viikon mittaiselle kesälomareissulle, josta kuitenkin palasimme kesken lomaa maitojunalla kotiin pikkumiehen sairastumisen vuoksi. Kävimme pojan kanssa useamman kertaa lääkärissä ja saimme diagnoosia diagnoosin perään, joista sitten osa kumottiin aina seuraavalla lääkärireissulla. Milloin oli korvatulehdusta, milloin lääkeaineesta johtuvaa allergista reaktiota. Lopullinen diagnoosi oli enterorokko. Ei korvatulehdusta, ei lääkeaineallergiaa, vaan enterorokko.

Kohta sama tauti tarttui myös perheen pikkutyttöihin. Alkuun iloitsimme siitä, että tytöt saivat taudin lievempänä. Ilo muuttui kuitenkin nopeasti huoleen ja murheeseen, sillä pienempi tytöistä alkoi kaatuilemaan kesken kävelyn. Ensin ajattelimme sen johtuvan korkeasta kuumeesta. Mutta kun kaatuilu jatkui vielä seuraavanakin aamuna, jolloin lapsi oli jo kuumeeton, oli aika lähteä lääkäriin. Lääkäristä saimme lähetteen TYKS:iin, jossa lasta tutkittiin ja jossa hänestä otettiin erinäisiä kokeita. Lääkäri totesi, että lapsen jalassa on halvaus. Halvauksen syy on kuitenkin vielä mysteeri ja sitä siis yritetään nyt selvittää.

On mahdollista, että halvaus liittyy enterorokkoon, vaikka se ei kovinkaan tyypillistä olekaan. Tai sitten se johtuu jostakin aivan muusta. Palaamme TYKS:iin muutaman päivän kuluttua kuulemaan tulokset ja samalla lääkäri tutkii lapsen uudelleen. Mikäli oireet eivät ole lähteneet parempaan päin (tai mikäli oireet pahenevat), tehdään lapselle selkäydinpunktio, jonka toivotaan tuovan lisää vastauksia.

Palaan taas blogin osalta puikkoihin, kun saadaan lapset kuntoon...toivottavasti pian :)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Diettipäivitys

En itse asiassa nyt ihan tarkkaan tiedä, että milloin aloitin tämän nykyisen diettini. En kirjannut päivää ylös, mutta heinäkuun puolen välin tienoolla se oli. Joten diettiä on nyt takana noin 2 viikkoa. Ensimmäinen viikko meni ruokavaliota hakiessa, toisella viikolla tuli mukaan myös liikunta.

Tällä viikolla olen kävellyt 22 km enemmän, kuin mitä viime viikolla. Lenkkejä olen tehnyt 6 kpl ja lenkkien kesto on ollut yhteensä 3h 48 min. Enemmänkin olisin kävellyt, mutta polvi sanoi sopimuksensa irti ja nikotteli pari päivää. Onneksi polvituki toi kipuun helpotusta, jotta pääsin paremmin liikkeelle. Ja nyt polvi on taas ihan ok kunnossa.
 
Osa lenkeistä on ollut reipasta lenkkeilyä koirien kanssa joko metsässä tai teillä, mutta koska koirat eivät osaa arvostaa tunnin tiukkaa tarpomista paahtavassa auringossa, olen toisinaan jättänyt koirat kotiin. Tällöin olen pistellyt tossua toisen eteen ihan tosissaan ja kiristänyt tahtia entisestään. Tämän päivän lenkin etenemisvauhti oli 6,5 km tunnissa. Ei huono, sillä lenkillä oli pituutta piirun verran vajaa 6 km. eli ihan pelkästä korttelinierrosta ei ollut kyse. 

T'ämän viikon diettaus on sujunut ihan mukavasti. Joku ilta taaksepäin tuli kiskottua naamaan 2 ylimääräistä leipää, kun niin teki mieli. Mutta jos mieliteot ovat 2 pientä sämpylänkannikkaa, niin tilanne ei kovin hälyyttävä ole :D

Juominen on kovasti vaikeaa. Lenkin jälkeen saattaa mennä jopa lähemmäs litra, mutta eipä sen lisäksi juuri juotua tule. Jääkaapissa on 2 vesipulloa, joita koitan muistaa tyhjentää. Aina se yritys ei vaan tuota ihan toivottua tulosta.

7 kilon pudotustavoitteessa olen päässyt kivasti eteenpäin. Takana on nyt 3 kiloa ja edessä 4. Joten puoliväli häämöttää. Ensi viikko on hektinen, mutta suunnitelmiini kuuluu liikkua vähintään yhtä paljon, kuin mitä tällä viikolla. Ei haittaa, vaikka tulisi liikuttua vähän enempikin :)

Chef

torstai 24. heinäkuuta 2014

Klaffilipaston tuunaus ja muutama kierrätyskeskuslöytö

Pari kuukautta sitten ostin melko ruman klaffilipaston. Ruma se oli lähinnä värin ja vetimien osalta, joten tiesin, että siitä saisi kauniin uudella maalipinnalla ja toisenlaisilla vetimillä. Enkä ollut väärässä. Kovasti tyytyväinen olen muutokseen, vaikka ei se kovin suuri muutos ollutkaan :)

Muutoksen jälkeen:


Ennen muutosta:


 Lipaston vetimet ostin kierrätyskeskuksesta hintaan 5€/10 kpl

 Ja koska tuota hiottavaa on vielä melko paljon (kaksi suurta kaappia, joissa on myös melko pieniä yksityiskohtia), ostin itselleni uuden lelun elämääni helpottamaan. Tämän tosin hankin nyt tällä kertaa ihan uutena. 
Kaikenkaikkiaan oikein näppärä vehje...ja mikä kätevintä, samasta vehkeestä löytyy tosiaan useampi ominaisuus. Joten jos joku kotinikkari siellä näytön ääressä pohtii uutta hiemohärveliä, niin tätä suosittelen lämmöllä :)

 Kierrätyskeskusreissussa oli tuuria mukana, sillä löysin myös sieltä itselleni uuden lelun. Olen muutamaan otteeseen pohtinut sitä, että tarvitsisin jonkin vehkeen, jolla voisin sahata jiiriin...ja kun tähän sitten kierrätyskeskuksessa törmäsin, sen mukaani nappasin. Hintaa tälle jiirisirkkelille oltiin lyöty 25€, mutta kauniilla tinkauspyynnöllä se kotiutui hintaan 20€.

Myös nämä jalat löytyivät kierätyskeskuksesta hintaan 4kpl/4€

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Legfie

Tähän on taas tultu. 
Eikä se välttämättä ole lainkaan huono juttu, vaan se saattaa olla jopa ihan positiivinenkin asia ;)


Jokunen viikko sitten rutisin niistä seitsemästä kilosta, jotka olen ruhooni takaisin ottanut viimeisimmän diettauksen jälkeen. Vannoin ja vakuutin itselleni tuolloin, että "nyt ne kilot lähtee ja piste!". Mutta niin ei käynyt. Hassua. Ja mä kun luulin, että jos vaan jotakin riittävästi tahtoo, niin sen saa...ilmeisesti se sitten kuitenkin vaatii lisäksi ruokavaliorempan ja kenties vähän liikuntaakin, sillä pelkkä "hoikemmaksi haluaminen" piti tilanteen +-0 tilassa viikosta toiseen :D

Kesäkuussa tuli pyöräiltyä jokusen kerran ja harrastettua hyötyliikuntaa kävelyn muodossa keskimääräistä enemmän. Mutta koska ruokavalio oli vahvasti herkkupainotteinen, ei vaakalukema lähtenyt laskuun. Ja koska dietin siirtäminen on mulle todella helppoa (osaan sen ihan sikahyvin), niin siirtelin dietin aloitusta aina seuraavaan päivään. Tai sitä seuraavaan päivään. Lopulta ihan vaan vahingossa unohdin koko diettaamisen *viheltelee*.

Heinäkuun alussa näin itseni peilistä. Toki tuijotan peiliin normaalisti päivittäin, mutta juuri tuolla hetkellä satuin olemaan melko epäsuosiollisessa asennossa kera epäsuosiollisten vaatteiden. Ja näky oli melko pysähdyttävä. Oli vaikea uskoa, että ihan oikeasti näytin siltä! Mutta kyllä siellä peilissä meikäläinen nyt kuitenkin näkyi. Valitettavasti.

Ja tuolla sekunnilla jokin muuttui. Pohdin, josko tuo olisi nyt sitten SE hetki, josta muodostuisi eräänlainen käännekohta. Ja kyllähän siinä vähän niin sitten kävi.

Alkuun aloiti ihan vain ajatustyön teon. Mietin, miten tulisin elämääni muuttamaan ja mikä olisi sopiva tavoite painonpudotukselle. En tällä kertaa halunnut lyödä tiskiin mitään "laihdutan itseni normaalipainon alarajoille"-tavoitetta, mikä mulla on yleensä ollut tapana, vaan päätin asettaa tavoitteeksi sen 7 kiloa. Olen jo niin monta kertaa pudottanut painoa, että tiedän jo valmiiksi, että 7 kilon pudotus on todella helppoa. Ja helpon tavoitteen itselleni nyt halusin.

Tosin, kuten niin monasti ennenkin, niin nälkä kasvaa syödessä. Ja se 7 kilon tavoite rupesi hyvin nopeasti suurenemaan 10 kg tavoitteeksi. Mutta nyt näin alkuun on tavoitteena 7 kiloa. Tosin 2 kg on jo lanteilta karistettu, joten jäljellä on enää 5 kiloa ensimmäiseen tavoitteeseen.

Tällä kertaa ei ole ihan niin kiire. Tai siis tottahan toki haluaisin olla jo heti huomenna 7 (tai mielellään sen 10) kiloa hoikempi. Mutta en ole valmis luopumaan ihan kaikesta...jolloin ne kilot eivät karise ihan niin nopeasti, kuin mitä ne voisi karista. Mutta tähän olen valmis. 

Tämän viikon vedän tiukkaa linjaa. Tänään olen tehnyt 2 reippaanpuoleista kävelylenkkiä ja samalla linjalla aion jatkaa myös huomenna. Uusi ystäväni Endomondo tsemppaa kivasti...ja kunhan saan vielä sykemittariin uudet patterit, niin pääsen seuraamaan lenkin kulkua vieläkin tehokkaammin.

Olisin halunnut aloittaa lenkkeilyn jo viime viikolla, mutta akillesjänteen tulehduksen vuoksi oli oltava levossa. Ja ajattelin kerrankin olla järkevä ja antaa kropalle ihan oikeasti aikaa parantua, jotta vaivasta pääsisi sitten kerralla eroon, enkä taas parin päivän päästä olisi jääpalapussi akillesjänteessä kiinni. 
Panostin jopa uusiin lenkkareihin, joista löytyy kaikenmaailman megahyperextraturvatyynyilmakennoiskunvaimentimet suunnilleen joka kohdasta, jotta ei ainakaan sitten ole kengistä kiinni, jos jalat eivät lenkkeilyä kestä. Mulla kun pakkaa myös nuo polvet ja nilkat olemaan (koko muun kropan ohella) vähän made in hong kong. Jos olisi saanut valita, niin olisin kyllä halunnut vähän kauniimmat lenkkarit. Mutta tällä kertaa oli pakko pistää nuo kaikki "tekniset ominaisuudet" ulkonäön edelle ja tyytyä siihen ulkonäköön, mitä oli niiden osalta tarjolla :D

.Kesään on suunnitteilla vielä lomareissua vähän sinne ja tänne. Koska pidän nyt tiukkaa linjaa, voin sitten lomalla vähän lipsua. Suunnitelmiini kyllä kuuluu pakata kassiin myös lenkkarit, eli aivan toimettomaksi en lomallakaan kyllä ryhdy. Ja saattaa jopa käydä niinkin, että lomalla tulee liikuttua vielä normaalia enemmän, sillä suunnitelmiini kuuluu ottaa loman aikana myös ruokapuolen suhteen vähän rennommin. Ja saattaapi olla, että niitä lisäkaloreita ei lanteille sitten kuitenkaan läskin muodossa mielellään takaisin ota. Mihinkään possutteluihin en aio ryhtyä, mutta lomalla höllään linjaa kuitenkin vähän.

Syksyn tullen lenkkeilyintoni tulee laantumaan. Kun on märkää, kylmää ja pimeää, ei tee mieli mennä ulos. Tottahan toki jo koirien vuoksi on pakko sinne ulos lähteä, mutta syksyyn olisi ehkä hyvä pohtia jotain muutakin liikuntaa, kuin vain se lenkkeily. Kotoota löytyy käsipainot ja pari jumppa DVD:tä (ostettu about 10 vuotta sitten, kertaakaan en ole niitä läpi katsonut...ehkä nyt olisi aika) sekä kahvakuula. Omaa kroppaa pystyy käyttämään painona useammassakin liikkeessä...josko siirtyisin syksymmällä liikkumaan olohuoneeseemme? Nyrkkeilyäkin pohdin. Sekin voisi olla kivaa. 

Salilla tykkään kovasti käydä, mutta ainakin nyt se tuntuu...no ei vaan tunnu siltä, että sitä nyt haluaisin. Syksyllä alkaa taas paluu arkeen, eli lasten koulut, kerhot, treenit, omat treenit jne...ei sinne oikein mahdu salitreenejä. Tai no mahtuu toki, jos ne sinne mahduttaa haluaa. Mutta en taida haluta. On helpompi liikkua kotona, kun tuolloin ei liikkuminen ole kiinni siitä, että onko mies kotona hoitamassa lapsia, vai ei.

Jotta tällaista. Aika paljon kaikkea. Ajtuksen tasolla kivaa ja kaunista. Ja uskon vahvasti siihen, että myös käytännön tasolla homma tulee taas tällä kertaa sujumaan.

En siis epäile pätkääkään sitä, ettenkö saisi sitä kymppiä pois. Saan aivan varmasti. Mutta sitä epäilen, että pysyykö se poissa. Mutta se on sitten sen ajan murhe.

Nyt nukkumaan! :)

Chef

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kirppishankintoja koko perheelle

Tosin kuvia on saatavana vain lapsille ostetuista vaatteista.

Aikuisten vaateiden kuvaaminen on hankalaa. Ne eivät tahdo kunnolla mahtua kuvaan, ellen sitten kiipeä jakkaran päälle niitä kuvatessani. Ja vaikka kiipeäisinkin, niin monasti paitani näyttävät ihan hölmöiltä, koska niissä on hassuja leikkauksia, jotka saa paidat näyttämään ihan typeriltä kuvassa, mikäli ne on aseteltu pöydälle. Joskus otan kuvia niin, että paidat ovat henkarilla, mutta kyllä ne kuvat pitäisi oikeasti ottaa niin, että ne ovat päälläni. Tosin tiedä sitten sitäkään, että olisiko sekään paidoille eduksi ;)

Miehenikin vaatekaappiin eksyi pari kirppislöytöpaitaa, mutta niitäkään ei tullut tällä kertaa kuvattua, koska ne sujahtivat niin nopeasti pyykkikoriin, etten kissaa ehtinyt sanomaan :D

Mutta tässä lastenvaatteet. Ja pieni sinkkiämpäri kotiin.

Lindex paita 86-92 cm 2€
 
Name it paita 110 cm 1€
H&m legginssit 110 cm 0,60€
Disney shortsit 110 cm 0,70€
 
 Disney toppi 110 cm 1€

 KappAhl bikinit 110-116 cm 2€

 H&M hame 116 cm 0,70€

Disney hame 110 cm 0,70€
 
H&M neule 122-128 cm 2€

 Ciraf bolero 128 cm 2€

Only mekko 1€

H&M paita 1,50€
 
Sinkkiämpäri 2€

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Punainen on vain tyttöjen väri

 Tai niin mulle ainakin kovasti väitetään. Mutta koska olen jääräpäinen luonne, en tuota suostu uskomaan :)

Kävin ystäväni kanssa kiertelemässä Lastentarvikekirppis Seesamia. Löysin sieltä pirteän punaisen paidan, johon heti sen nähdessäni tartuin. Kun sain paitaa enemmän vaatteiden lomasta esille, huomasin paidan edessä olevan cupcaken kuvan. Kuva oli mielestäni kiva, joten nakkasin paidan ostoskoriini.

Punavalkoraidallinen paita on mielestäni yhtälailla sekä tytön, että pojan paita. Kuin myös esim. kelta-alkoraidallinenkin paita on. Mutta aivan kaikki eivät ole tätä mieltä. Ystäväni katseli paitaa silmät suurina ja tiedusteli sitä, ettenhän vain ostanut tuota paitaa pojalleni. Kun kerroin näin tehneeni, sain osakseni silmienpyöritystä :D :D :D

Perustelin ostopäätöstäni sillä, että pojatkin voivat käyttää punaista (ja pitää vaatetta, jossa on leivoksen kuva) ja jos paidan yhdistää vaikka sinisiin farkkuihin, paita menee mielestäni pojalle ihan siinä, missä tytöllekin. Ja samaan syssyyn löysinkin farkut, joihin paidan ajattelin yhdistää. Mutta ei. Ystäväni oli vakaasti sitä mieltä, että tuo paita on tyttöjen paita ja piste.

Eikä siinä vielä kaikki. Pian löysin kivat punavalkoiset kumisaappaat ja niitä ystävälleni esitellessäni sain taas kuulla siitä, miten saappaat ovat tytön, sillä punainen on vain tyttöjen väri. Poikien vaatteissa sitä voi kuulemani mukaan olla, mutta vain ihan vähän.Mikäli sitä on paljon, on kyseessä tyttöjen vaate. Ja sitä nuo saappaat siis ovat. Tyttöjen kengät. Mukamas :D

Niin me ihmiset ollaan erilaisia. Mutta jos jotain positiivista, niin tämän ystävän kanssa on helppo kirppistellä yhdessä, vaikka olemmekin molemmat ostamassa pojillemme vaatetta koossa 80-86 cm. Meillä kun ei tuo vaatemaku ihan täsmää keskenämme, niin emme käytännössä etsi samanlaisia vaatteita, vaikka samaa kokoa metsästämmekin :D

PO.P paita 86 cm 3€
Fix farkut 80 cm 2€
PO.P kumpparit koko 21, 5€

KappAhl body 86 cm 1€

Esprit paita 104-110 cm 0,50€

H&M toppi 110-116 cm 1,50€

Lindex legginssit 116 cm 1,50€

House paita 116 cm 1€

Lindex farkut 122 cm 3,50€
(meillä on nämä jo useammassa koossa)

H&M toppi 122-128 cm 1€
H&M farkkulappushortsit 122 cm 4€

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pitkä odotus palkittiin

Tätä päivää olen odottanut! Lähes neljän viikon tauon jälkeen PikkuSiili aukaisi vihdoinkin ovensa. Lopultakin :D

Koska kirppis oli pitkään kiinni, ajattelin uusien myyjien saapuvan sankoin joukoin heti, kun kirppis taas avaisi ovensa. Joten mikä olisikaan parempi kirppispäivä, kuin juurikin se ensimmäinen, heti tauon jälkeen. Ja olin oikeassa. Jopa enemmän oikeassa, kuin mitä kuvittelinkaan. Tein nimittäin todella paljon löytöjä pikkumiehelle ja saivatpa pikkutytötkin jotakin pientä. 

Mikäli asut Turun seudulla ja etsit pojalle vaatetta koossa 80-86 cm, kannattaa suunnata asap PikkuSiiliin ja etsiä paikka numero 142. Sieltä löytyy siistiä ja kohtuuhintaista vaatetta pienelle pojalle. Itse ostin tuosta loosista vinon pinon vaatetta ja vinkkasin tuosta loosista vielä eräälle tutullenikin, joka kävi pikapikaa katsomassa, löytysikö sieltä heillekin jotakin. Ja kyllä löytyi. Ja löytyy vielä lisääkin, joten sinne vaan penkomaan :D

Nämä löydöt siis loosista numero 142.

H&M hihaton paita 80 cm 1€
H&M ruudulliset shortsit 80 cm 2€
H&M pikeepaita 80 cm 2€
H&M farkkusohrtsit 80 cm 2€

KappAhl paita 80 cm 3€
Lindex farkut (saa capreiksi) 80 cm 2€
Benetton paita 82 cm 2€
Lindex housut 80 cm 3€

Lindex body, pitkähihainen 80 cm 1€
Lindex body lyhythihainen 80 cm 2€
Lindex body lyhythihainen 80 cm 2€
Ralph Lauren paita 74 cm 2€
KappAhl paita 80 cm 1,50€
Lindex paita 80 cm 1,50€

 Travalle vk-housut 80 cm 4€

 Jumping beani paita 116 cm 2,50€

 H&M hatut 104-116 cm 1€/kpl

 Uikkarit 116-122 cm 2€

Eikö ollutkin melko iso kasa yhdestä loosista? Myyjä kertoi ottaneensa paikan hieman pidemmäksi aikaa, joten pitää käydä kurkkaamassa loosia vielä joku toinen päivä uudelleen. Mitä luultavimin kun sinne tulee lisäyksiä, joista saattaisi löytyä meille lisää kivaa vaatetta. Ja kenties Teillekin? :)

Ja kun nyt kerran mainostamaan ruvettiin, niin jatketaan sitten samalla linjalla loppuun saakka.

 Tutta paita 68 cm (reilun kokoinen) 1€, paikka nro 141

 Lindex tähtibody 80 cm 2€, paikka nro 175
H&M raitabody 80 cm 1,50€, paikka nro 144

 Benetton huppari 80 cm 2€, paikka nro 110

 Ciraf neuletakki 80 cm 1,25€, paikka nro 156 (-50%-pöytä)

 Benetton paita 82 cm 2€, paikka nro 45

 Lindex paita 86 cm 1€, paikka nro 141

 Ciraf neuletakki 86 cm 1€, paikka nro 110
(kyllä, sama paita myös kokoa suurempana :D )

 Lindex collegetakki 86-92 cm 1,50€, paikka nro 141
(salama vääristää paidan kauhtuneeksi, on oikeasti siistikuntoinen)

 Duns paita 92 cm 3€, paikka nro 141

Eli tällä kertaa löytyi pojalle sopivaa vaatetta useammastakin loosista. Saattaa olla, että olisi löytänyt vielä enemmänkin, mutta jouduin lopettamaan kirppiksen kiertämisen kesken, koska tälle päivälle oli muutakin suunnitelmaa, kuin vain kirppistely :D

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Väriä pikkumiehen elämään

Pikkumies on siirtymässä hiljalleen kokoon 80 cm ja kun muutama päivä sitten pengoin kaikki 80-86 cm vaatejemmat läpi sain todeta, että vaatteista puuttuu värit. Toki siellä jokunen väriläikkä oli joukossa, mutta aivan liian vähän. Haluan värejä paljon, paljon enemmän. Niinpä sitten suuntasin kirppikselle sillä idealla ja ajatuksella, että ostan värikkäitä vaatteita. Ja sen tein :)


Värikkäiden vaatteiden löytyminen pojalle ei aina ole ihan itsestäänselvyys, mutta tällä kertaa kävi tuuri. Kolusin tarkasti myös "tyttölasten loosit" läpi, sillä aika usein ne meidän pikkumiehelle hankitut värikkäät vaatteet ovat aiemmin kuuluneet tytölle.

 Benetton paita 74/80 cm 3,50€
4 paria sukkia 1,50€

 
 Benetton paita 80 cm 2€

 PO.P paita 80 cm 4€

 Name it paita 86 cm 1€

 Sukkahousut 86/92 cm 1,50€

Inspiration M paita 86/92 cm 2,50€
Supersöpö...tästä tulee aivan varmasti ihan lempparipaita! <3