maanantai 22. syyskuuta 2014

Auringonvaloa näkyvissä!

Eikö se yleensäkin niin mene, että sateen jälkeen paistaa aurinko? Jos ei heti, niin kyllä se sieltä esiin kuitenkin joku päivä pilkahtaa. Ja nyt se paistaa täällä meillä aikalailla 24/7. Meille siis kuuluu hyvää. Itse asiassa ihan huippuhyvää, sillä pikkuneidin tilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä :)

Kaikki ikävät tutkimukset on nyt tehty. Ei enää nukutuksia, ei kanylointeja, ei verikokeita, ei tunnin kestäviä magneettikuvia, ei röntgenkuvia (joka sekin vähän jännitti, vaikka ei kipua tuottanutkaan), eikä ENMG-tutkimuksia.

Sain viimeiset tulokset tytölle tehdyistä tutkimuksista aamupäivällä ja tilanne on nyt valitettavasti edelleenkin se, että kukaan ei tiedä, että miksi. Mitään selkeää syytä sille ei löydy, että miksi jalka on alunperin halvaantunut. Jalka on halvaantunut, koska peroneushermo on vaurioitunut. Mutta sitä ei kukaan tiedä, että mikä sen hermon vaurioitti.
ENMG-tutkimus toi tärkeää tietoa ja äidillekin lisää hengitystilaa, sillä sen mukaan mikään ei viittaa etenevään lihassairauteen. Magneettikuvat puolestaan poissulkivat hermopinteen, koska poikkeavia löydöksiä ei tehty. Nämä uutiset olivat erittäin hyviä, mutta jatkoa ajatellen tieto vaurion aiheuttajasta olisi ollut kiva tietää. Tätä kautta joku olisi ehkä osannut kertoa vähän enemmän jatkosta ja toipumisennusteesta.
Enterorokkoa lääkärit eniten sormillaan osoittelevat, mutta mikään tutkimustulos ei tätä teoriaa kuitenkaan sinänsä tue. Tässä kohtaa kuitenkin ehkä nyt voidaan olettaa, että enterorokolla on ollut osuutensa asiaan, koska jalka halvaantui enterorokon aikana ja enterovirus on puolestaan sukua poliovirukselle, joka puolestaan aiheuttaa halvaantumisia ihan tunnetustikin.

Toisaalta onhan se saattanut olla ihan sattumaakin. Kukaan lääkäreistä ei ole koskaan törmännyt enterorokon aiheuttamaan halvaukseen, joten sitä voidaan pitää kyllä melko epätodennäköisenä. On se silti kuitenkin mahdollista. Kuten sekin, että lentokone putoaa tänään päälleni. 100% varmuutta halvaantumisen aiheuttajasta emme nyt siis saaneet, vaan se jäi valitettavasti arvoitukseksi. Joten näillä nyt sitten edetään :)

Viikko sitten jumppasin tytön kanssa halvaantunutta jalkaa aivan samalla tapaa, kuin miten monasti ennenkin. Pieni ero kuitenkin tuolla kertaa oli edellisiin verrattuna. Halvaantuneen jalan isovarvas liikahti. Mietin ensin, että näinköhän väärin...jospa vain elättelin liikoja toiveita ja näin vähän omiani?! Mutta ei. Kyllä se varvas liikkui. Arviolta noin 2 mm, mutta se oli 2 mm enemmän, kuin mitä päivää aiemmin. Tai viikkoa. Tai kuukautta! Eli se oli kyllä nyt tässä kohtaa ihan hirmu paljon! 

Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavana päivänä jumpan aikana tyttö sai liikutettua isovarvasta lisää. Ehkä jopa sentin...ja kohta liikkuikin jo koko nilkka! Voi sitä riemua! Tyttökin hihkui innoissaan, että "ÄITI, SE LIIKKUU!". Kyllä...se liikkui. Ihan kunnolla, monta senttiä :D

Toipuminen ei kuitenkaan vielä näy arjessa, eli kävelyyn se ei vaikuta ainakaan siinä määrin, että siitä olisi selkeää apua. Tyttö käyttää siis edelleen kodin ulkopuolella ortoosia pystyäkseen kävelemään kaatumatta. Kotona emme ole ortoosia käyttäneet, sillä se toisaalta laiskistaa jalkaa entisestään, joka puolestaan aiheuttaa lihasten ja jänteiden lyhenemistä, joka tuo sitten taas omat ongelmansa ja lisähankaluutensa, joilta mieluusti nyt tässä kohtaa kyllä välttyisimme. Ja ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että lyhentymistä ei ole havaittavissa, sillä fysioterapeutti totesi kaiken olevan siltä osin ok. Ainakin toistaiseksi. Ja jotta tilanne pysyisi hyvänä jatkossakin, käy tyttö joka viikko fysioterapeutilla, jonka lisäksi jalkaa jumpataa kotona päivittäin.

Kukaan ei vieläkään tiedä sitä, että miten pitkälle kuntoutusta tulee tapahtumaan. Jalka mahdollisesti toipuu ennalleen. Tai sitten ei. Aika näyttää. On kuitenkin ollut mukava huomata, että ainakin jonkinlaista toipumista tapahtuu. En uskalla toivoa liikoja, eli täyttä kuntoutumista. Mutta ihan hirmu mukavaa olisi, jos jalka kuntoutuisi edes siinä määrin, että kävely saataisiin sujuvammaksi ilman ortoosia. Mutta jos ei saada, niin onneksi on olemassa tuo ortoosi. Eipä se tässä perheessä enää juurikaan sen kummempi asia ole, kuin jossakin toisessa perheessä silmälasit :)

Olen tässä tytön kanssa sairaalassa juoksemisen ohella vähän kirppistellytkin. Voisin koittaa saada uutta kirppispostausta esiin viimeistään huomenna :D

tiistai 9. syyskuuta 2014

Sukkiksia ja legginssejä

Pikainen pyrähdys PikkuSiilissä toi hyvää tulosta. Pikkumiehelle löytyi takki sekä kengät ja pikkutyttöjen vaatekaappiin saatiin täydennystä sukkahousujen ja legginssien osalta :)

 Name it takki 80 cm 4€

 Kuomat koko 22, 5€

 Name it raidalliset sukkikset 110/116 cm 1€/kpl
KappAhl sukkikset 110/116 cm 1,50€

 Lindex hame 110/116 cm 1€

 Legginssit 116 cm 1€/kpl

 H& legginssit 116 cm 2€

Sukkikset n. 120 cm 0,50€/kpl

lauantai 6. syyskuuta 2014

Hyvä tuuri, parempi mieli

Viimeksi tuli kirppispostauksen yhteydessä vähän rutistua siitä, miten kirppistuurini on ollut jo pidempään kateissa. Mutta onneksi nyt näyttää siltä, että tilanne on muuttumassa taas parempaan päin :)

Tosin tämän takin kohdalla en voi taputella itseäni olkapäälle...tämän löydön teki nimittäin siskoni. Mutta koska se oli vielä hänen pojalleen liian suuri, otimme sen meille hetkeksi lainaan ja palautamme sen takaisin, kun siskon poika vähän kasvaa.
 
 Cupcake takki 86 cm 14€


Pikkumiehelle löysin söpön pipon. Todellisuudessa pipo on niin suuri, että se mahtuu jopa omaan päähäni, mutta tämän päivän suunnitelmiini kuuluu ottaa sakset ja saumuri esille, jotta saan muokattua piposta pikkumiehen päähän sopivan. Kangas kun ei ehkä ole sellainen, jonka valitsisin omaan pipooni...mutta pikkumiehelle se sopii, kuin nenä päähän :)

 Pipo 1€

 Lindex housut 92 cm 2€

 Didroksson takki 90 cm 4€

Tämän takin ostin tuolle meidän 4v:lle. Takin kokolapussa lukee 90, mutta ei tämä takki ole 90 cm takkia nähnytkään. Mallasin sitä 110 cm kokoisen takin päälle...ja se oli lähes tismalleen samankokoinen. Ja takkia tytölle sovittaessani totesin sen olevan tulevana talvena juuri passeli. Mikä lie virhe kokolapussa?

 KappAhl mekko 122-128 cm 2,50€

 H&M legginssit 146 cm 1€

 H&M takki 170 cm 15€

Haittaakse, jos aikuinen ihminen ostaa itselleen takin, joka on ollut aikanaan myynnissä lastenosastolla? :D
 

 Neuletakki 6€

 H&M neuletakki 3,50€

Tämän neuletakin kohdalla huomasin vasta kassalla, tuotteen jo maksettuani, että siinä on tahra. ISO tahra. Tahra näkyy kuvassakin (vasemmanpuoleisen taskun oikeassa alakulmassa) mutta vaikka mielestäni kävin neuletakkia vähän "sillä silmällä" läpi, että löytyykö siitä tahroja, niin mitä ilmeisimmin en näin sitten kuitenkaan tehnyt. Höh.Onneksi luotettava ystäväni Vanish poisti tahran minuutissa :)

 Hurrrrrrjat dinot 1€

 Ei niin hurrrrrjat maatilan eläimet (ja vähän metsänelukoitakin) 1€

Kirjat 1€/kpl
(pukinkonttiin)
 
Kirjat 2€/kpl
(pukinkonttiin)

Pikku hiljaa on taas aika keskittyä tulevaan jouluun. Ei siihen nyt enää NIIN pitkää aikaa kuitenkaan ole :) 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Painontarkkailua kivisellä polulla

Olisi ollut mukavaa, jos olisin voinut kirjoittaa otsikoksi "painonhallintaa", mutta koska se olisi johtanut harhaan, en sitä otsikoksi laittanut. En siis voi sanoa hallitsevani painoani. Mutta kyllä sitä vaakalukemaa on sentään tullut tarkkailtua. Joten aivan lekkeriksi en ole hommaa heittänyt.

Koko elämä heitti kärrynpyörää, kun pikkuneiti sairastui. Painonpudotus oli tuolloin ehkä viimeinen asia, jota jaksoin miettiä. Tai kyllä se mielessä kävi, mutta tekoihin saakka ajatus ei oikein jaksanut kantaa. Koitin kyllä edes jossakin määrin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että yritän pitää painoni paikoillaan, eli etten ottaisi niitä muutamaa menetettyä kiloa takaisin.

Toisaalta aika monta kertaa oli niitäkin päiviä, kun olin sitä mieltä, että "lapseni on sairas, joten mulla on oikeus syödä herkkuja niin paljon kuin haluan, jos se edes hitusen helpottaa oloani". Onneksi melko pian kuitenkin huomasin, että ei se helpota. Vaan ehkä jopa päinvastoin. Pohdin asiaa niin, että jos en herkuttele, olen sairaan lapsen äiti. Jos herkuttelen, olen sairaan lapsen LIHAVA äiti. Tällä "mantralla" sain pidettyä herkuttelut kohtuu hyvin aisoissa.

 En ole vieläkään siinä pisteessä, että jaksaisin keskittyä painonpudotukseen ja painonhallintaan. Nyt vain lähinnä olen. Hengitän. Olimme jo hyvää vauhtia palaamassa tuttuihin arkikuvioihin, kunnes tytön vointi otti taas kerran, aivan yllättäen takapakkia. Samalla myös minä putosin polvilleni. Tuli seinä vastaan. Yli en pysty kiipeämään, ali en jaksa reittiä kaivaa, eikä siitä läpikään pääse, vaikka sitä kuinka potkisi. Tosin enää en edes jaksa potkia. Olen voimaton. Loppu.

Koitan syödä edes jokseenkin terveellisesti. On päiviä, kun pitää ihan kunnolla pinnistää, että saan syötyä edes jotakin. Ja päiviä, jolloin käsi käy jääkaapilla aivan liian usein. Koska stressiä on jo aivan riittämiin, en jaksa ottaa tästä nyt yhtä stressattavaa asiaa lisää, vaan annan tilanteen liukua itsestään ja koitan ohjailla sitä sen, minkä pystyn ja jaksan.

Vaakalukema on hieman laskenut. 7 kilon tavoitteesta on nyt takana rapiat 4 kg. Ihan kiva, mutta siinä se sitten onkin. Läskit tuntuvat nyt niin mitättömän pieneltä asialta. Juuri nyt ei ole väliä, onko kropassa läskiä paljon vai vähän. Koitan kuitenkin pitää mielessä sen, että tätä läski-asiaa kannattaa koittaa pohtia pitkällä tähtäimellä. Vaikka juuri tänään on aivan sama, näyttääkö vaakalukema 50 kg vai 150 kg, tulee kuitenkin vielä päivä, jolloin sillä on väliä. Päivä, jolloin on helpompaa.

Sitä odotellessa.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kirppishinta- ja kuntopohdintaa

Olen vähän pettynyt kirppisten viimeaikaiseen tarjontaan. Jostakin syystä kirppiksillä tuntuu olevan nyt HYVIN paljon joko aivan ylihinnoiteltuja vaatteita...tai sitten vaatteita, jotka ovat jo aikapäivää sitten nähneet parhaat päivänsä. Varsinkin näitä jälkimmäisiä on huomattavan paljon.

Tuo ylihinnoittelu on asia, josta voidaan olla montaa mieltä. Mikä yhdelle on kallis, on toiselle halpa. Tai edes kohtuuhintainen. 

Itse olen melko usein törmännyt siihen, että moni kokee mun maksavan tuotteista liikaa. Teen hyvin usein myös todella edullisia löytöjä, mutta aina säännöllisen epäsäännöllisesti saan ihmettelyjä myös siitä, miten paljon olen jostakin kirppisvaatteesta maksanut.

Ehkä voidaan siis ajatella, että en kuulu heihin, joiden mukaan kirppisvaate saa maksaa euron. Tai korkeintaan puolitoista. Toisaalta en myöskään suostu maksamaan käytetystä vaatteesta samaa, kuin mitä se maksaa uutena. Olen varmaankin aika keskivertokirppistelijä?

Ja tällaisen "keskivertokirppistelijän" mielestä 50€ käytetystä takista, jossa on kuitenkin jo käytönjälkiä, on liian kova hinta. Vaikka se kuinka olisi Ticketin takki ...varsinkin, kun ottaa huomioon sen, että olen ostanut tuon samaisen takin niin ikään käytettynä hintaan 20€...niitä on siis saatavana halvemallakin.

Tiedän kyllä, että tuon takin ovh on ollut kova. Ja koen, että se 20 euroa oli edullinen hinta. Olisin voinut ihan hyvillä mielin maksaa takista vähän enemmänkin, koska kuosi on ihana ja mikäli takki säilyy hyväkuntoisena, on sillä perheessämme 2 käyttäjää. Mutta 50 euroa...se nyt vaan on liikaa käytetystä takista, siitä en pääse yli, enkä ympäri. Se on liian kova hinta oikeastaan jopa uudesta takista. Esikoisen takista saatan tuon hinnan maksaa, sillä takki ei jää puolessa vuodessa pieneksi. Mutta pikkulapsen takista en moista summaa raaski maksaa. Niitä kun saa halvemmallakin.

Kyllä. Olen pihi. Mutta en mielestäni liian pihi. Perustelen tätä sillä, että vaikka en suostukaan maksamaan kirppisvaatteista kovaa hintaa tai uudesta vaatteesta ovh:ta kuin vain harvakseltaan, niin lapsillani on silti kaikki, mitä he tarvitsevat. Ja enemmänkin.

Tuo "viidenkympin" takki ei ole mikään ääripää. Viimeksi tänään kirppiksellä pyöriessäni näin useammankin vaatteen, jossa hinta oli turhan kova. Joidenkin tuotteiden kohdalla jopa niin kova, että en oikein tienyt, että itkisinkö vai nauraisinko. Tämä itku-nauru-tunne tuli varsinkin silloin, kun tuotteessa oli korkea hinta...ja huono kunto.

Niin. Se vaatteen kunto. Se onkin sitten se toinen asia, johon olen viime aikoina kiinnittänyt kovasti huomiota.

Varaan kirppisloosin arviolta 3 kertaa vuodessa...tämän vuoden puolella tuo 3 kertaa on tosin jo tullut täyteen, joten tämän vuoden saldo tulee olemaan 4-5. Lisäksi myyn aina aika-ajoin myös netissä, sillä toisinaan tavaraa ei ole riittävästi kirppisloosia varten, mutta en toisaalta jaksa myöskään katsella kotonani kasvavaa "kirppiskuormakasaa". 
Kun laitan tuotteita myyntiin, aloitan tarkistamalla tuotteen kunnon. Mikäli tuotteessa on reikä tai tahra, tuote ei mielestäni ole myyntikuntoinen. Ei, vaikka se reikä tai tahra olisi kokoluokkaa kärpäsenkakka. En juurikään näe järkeä siinä, että ostaisin tahrallisen tai reikäisen vaatteen...joten minkä ihmeen takia koittaisin myydä niitä sitten muillekaan?

Tiedän kyllä, että kaikki eivät ole yhtä takkoja. Kaikkia ei haittaa se kärpäsenkakankokoinen tahra. Tästä syystä en heitä vaatteita roskiin, vaan lahjoitan ne pois. Aina niille on ottaja löytynyt ja saattaa olla, että jos olisin laittanut vaatteelle 0,10€ hintalapun, olisi joku sen silti ostanut. 
Jollakin tasolla siis ymmärrän sen, että joku myy kirppiksellä vaatetta, jossa on tahra tai ehkä jopa se pienen pieni reikä. Tosin täytyy nyt tässä kohtaa painottaa sitä, että ymmärrän tämän asian vain jollakin tasolla. Ja se "jokin taso" on nyt tässä kohtaa se, että vaatteessa on sitten todellakin vain PIENI tahra tai reikä. Oikeasti siis pieni. Sellainen, mitä ei huomaa, kuin vasta vaatetta tarkemmin tutkiessa.

Mutta tästähän nyt ei ole tässä postauksessa kyse. Kyse on suurista tahroista, näkyvistä reijistä ja väriensä osalta haalistuneista vaatteista. Tai jos nyt aivan totta puhutaan, ei se vaatteessa oleva tahra ole välttämättä ollut suuri. Mutta kun niitä pieniä tahroja on samassa vaatteessa 10, on vaate mielestäni kaikkea muuta, kuin myyntikuntoinen...vaikka koitan miettiä ja ajatella asiaa millä tasolla. Pieni värihaalistuma ei välttämättä haittaa, mutta jos vaate on selvästi haalistunut, ei sen paikka mielestäni ole myyntikoju.

Saattaa olla, että olen väärässä. Saattaa olla, että olen ajatuksieni kanssa aivan yksin. Saattaa olla, että moni ostaa tahrallisia vaatteita "pihakäyttöön" tms. Saattaa olla, että tahrallinen vaate myy jopa kohtalaisen hyvin ja myyjä saa myynnillään katettua kulut ja saa vielä vähän vaivanpalkkaakin. 

Oikeastaan toivon, että tilanne olisi tuo. Toivon, että myyjät saavat myytyä myytäväksi tarkoitetut tuotteensa. Ja toivon, että jokaiselle ostajalle löytyy juuri sellaisia vaatteita, joita he tarvitsevat. Vaikka sitten niitä tahraisia vaatteita sinne pihalle tai vaikka navettaan. 

Mutta toivon kyllä sitäkin, että myyntiin vietäisiin kohtuuhintaista ja siistikuntoista tavaraa, jotta minäkin (tahrojen, reikien ja värihaalistuman suhteen kohtuu tarkka "keskivertokirppistelijä") löytäisin jotain ostettavaa lapsilleni...viime aikoina kun ei sillä saralla ole järin hyvin lykästänyt :)

Alla on esillä suurin osa elokuun aikana ostamistani kirppistuotteista. Jokunen lehti ja kirja sieltä puuttuu, mutta pääpiirteittäin elokuun ostokset ovat tässä. Melko vähän, etten sanoisi, sillä olen kuitenkin käynyt kirppiksellä useamman kertaa. Saattaa olla, että mikäli kirppistuurini jatkuu jatkossakin näin heikkona, saatan joutua viettämään enemmänkin aikaa saumurin ja ompelukoneen äärellä saadakseni lapsille lisää vaatetta kappiin ;)

Rådis kengät koko 20, 5€

 
 Kuoma kengät koko 20, 12€

 Superfit kengät koko 22, 5€

 Ciraf kengät koko 23, 5€

 Kypärämyyssyt 0,50€/kpl

 Reima minitec rukkaset 1€

 KappAhl paita 86 cm 3€
H&M housut 86 cm 1€

 Gant fleecetakki 86 cm 3€

 PO.P paita 86 cm 4,90€

 Maxomorra paita 86 cm 2€

H&M paita 86 cm 2,50€

Polo sport paita 92 cm 2,50€
 
Kaulakorut 1€/kpl

 Palapeli 2€

 Lindex hame 98/104 cm 2,50€

 H&M bikiniit 98/104 cm 2€

H&M tunika 98/104 cm 3€

lauantai 23. elokuuta 2014

Sur-rur, sanoi saumuri

Parin viime viikon aikana ajatukset eivät ole pysyneet koossa senkään vertaa, kuin mitä normaalisti, mutta ompeluun olen jostakin syystä pystynyt syventymään enemmän, kuin hyvin. Tein alkuun 5 paitaa pikkumiehelle...ja kun kerran alkuun pääsin, niin samalla sitä tuli leikattua useampikin paita samalla kaavalla. Mutta niiden ompeleminen valmiiksi on kyllä vielä pahasti vaiheessa, joten niistä lisää joku toinen kerta :)






Onhan näissä vielä melkolailla parantamisen varaa, mutta hiljaa hyvää tulee. Ja vaikka ne eivät kuvissa välttämättä aivan täydellisiltä näytäkään, ei kukaan kuitenkaan ehdi niitä kovin tarkasti pikkumiehen päällä katselemaan, sillä poika kävelee (ja juoksee, jos on taaperokärry apuna!) sen vertaa nopeaa ohi, ettei pieniä virheitä paidassa ehdi kukaan huomaamaan :D

tiistai 19. elokuuta 2014

Valoa tunnelin päässä

Lapsi voi (olosuhteisiin nähden) hyvin. Ja kun lapsi voi hyvin, voi myös äiti hyvin.

Lääkärit olivat oikeassa selän toipumisen suhteen. He lupailivat, että viikossa kivun tulisi hellittää ja juuri niin siinä kävi. Tyttö on nyt siis selän osalta kunnossa ja olemme päässeet taas siltä osin kiinni arkeen. Heti kun selkä kesti, halusi lapsi mennä ulos leikkimään kavereiden kanssa. Ja sen siis teimme. 
Jalan suhteen kyllä hieman jännitti, sillä jalkaa on vielä entistäkin vaikeampi käyttää, kun jo entuudestaan heikossa jalassa on lisäpainona kenkä. Mutta yllättävän hyvin ulkoilu silti sujui. Keskityimme keinumiseen, mutta myös liukumäessä liukuminen onnistui :)

Paljon on vielä luvassa tutkimuksia ja edessä on ilmeisen pitkä kuntoutus, sillä jalan tilanne on tosiaan säilynyt ennallaan. Se ei toimi. 

Aivan alkuun joku lääkäri puhui, että topuminen vie 2-3 viikkoa, mutta hyvin pian juteltiin jo viikoista, tai peräti kuukausista. Nyt puheet "viikoista" on jo unohdettu ja lääkärit puhuvat vain kuukausista. Puoleen vuoteen saa ainakin varautua ja pieni mahdollisuus on myös sille, ettei jalka parane. Mutta melko todennäköisesti kyllä paranee. Yleensä paranee.

Olen astunut tytön sairastelun johdosta hieman tuntemattomampaan maailmaan. Tarvetta olisi ollut jonkinnäköiselle "auttavalle puhelimelle", josta saisi ohjeita ja neuvoja tilanteeseen, jossa perhettä on kohdannut lapsen (pitkäaikainen) sairaus. Jälleen kerran pitää olla onnellinen mahtavasta tukiverkosta ja siitä, että ympäriltä löytyy avuliaita ihmisiä. Paljon on siis sadellut neuvoja ja vinkkejä, joista olen ottanut kopin.

Myös "virallinen" taho on ollut mahtava. Meille on tarjottu apua kotiin arjen pyörittämistä varten, sekä mahdollisuutta käydä juttelemassa tilanteestamme psykologin kanssa. Äitiä (ja isää) ei siis olla jätetty yksin, vaan apua on välitömästi saatavilla, mikäli sille tarvetta ilmenee.
Mutta koska meillä on jo lähtökohtaisesti hyvä tukiverkko ja omat voimavaratkin kantavat melko pitkälle, emme ole apua tarvinneet. Olen kiittänyt tarjouksista ja luvannut pitää ne mielessä, jos tilanne radikaalisti muuttuu. Nyt näyttää onneksi kuitenkin jo ihan hyvältä, sillä suurin shokki tilanteesta on jo takanapäin. Olemme siis jo hyvää vauhtia pääsemässä taas kiinni arkeen :)

Paperin pyörittelyä on luvassa melko paljon. Pitää seurata terveydenhuollon maksukaton täyttymistä ja tehdä KELA:an matkakorvaushakemukset jokaisesta sairaala- ja kuntoutusmatkasta. Taksimatkojen osalta pitää muistaa pyytää sairaalasta todistus siitä, että taksin käyttö on ollut välttämätöntä. Pitää myös tutustua Kela-taksi-esitteeseen, jonka luettavakseni sain. Pitää tehdä hakemus alle 16-vuotiaan lapsen vammaistuesta ja pitää vielä selvittää, että mitä muuta pitää tehdä. Mistä muusta pitää vielä tietää?
 
Ja pitää ostaa kengät, jotka saa laitettua lapsen jalkaan. Tytöllä on kyllä kenkiä vaikka muille jakaa, mutta niitä ei saa sandaaleja lukuun ottamatta laitettua jalkaan. Yhdellä kengällä on vähän ikävä ulkoilla ja sandaaleilla alkaa pikkuhiljaa tulemaan varpaisiin vilu. 

Jos siis aloitan tuosta kenkien hankinnasta? Ja keskityn niihin (tylsiin) paperihommiin vähän myöhemmin :)

Koska nyt näyttää siltä, että elämä alkaa hiljalleen tasoittumaan suurten muutosten jälkeen, on bloginkin aika palata taas vanhoihin uomiinsa. Luvassa on siis pitkän tauon jälkeen sitä, mitä ennenkin...kirppistelyä, ompelua ja tuunailua. 

Kiitos, kun kuljitte mukanani nämä päivät ja osoititte tukeanne blogin kautta. Vaikka Teistä suurin osa on meille täysin tuntemattomia, sanoillanne on ollut merkitystä. Kiitos!

perjantai 15. elokuuta 2014

Takapakkia

Jos viikko sitten tuntui siltä, että nyt saisi alkaa jo pikkuhiljaa riittämään tämä jatkuva suru ja huoli, oli se pientä sen rinnalla, miltä viime päivinä on tuntunut. Enää en edes jaksa pohtia sitä, että onko tämä määrä huolta jo riittämiin, vai pitääkö sitä todella tuntea aina vain lisää, lisää ja lisää.

Odotettu ja jännitetty selkäydinpunktio on nyt takana. Enkä voi sanoa sen menneen kovinkaan hyvin. Tai itse punktio kyllä sujui kuin suoraan oppikirjasta, mutta valitettavasti emme siltikään selvinneet komplikaatioitta.

En enää edes jaksa kertoa koko tarinaa A:sta Ö:öhön pikkutarkkaan mutta koitan nyt kuitenkin vähän selventää tilannetta tiivistetysti.

Lasta ei saatu kanyloitua ennen punktiota, vaikka meitä oli siinä viisi ihmistä pitämässä lapsesta kiinni. Lopulta päädyttiin nukuttamaan itkevä ja huutava, aivan paniikissa oleva lapsi maskin avulla. Jos äidin pahaa mieltä lapsen puolesta pitäisi mitata asteikolla 0-100, olisi se 100. Tai 101. 

Toimenpiteen aikana koitin pitää itseni kasassa, melko heikoin tuloksin. Onneksi punktio oli nopeasti ohi ja pääsin lapsen luokse heräämöön. Herääminen alkoi huudolla, mutta tähän osasin onneksi jo varautua. Tyttö rauhoittui nopeasti, kun huomasi äidin olevan lähellä ja ettei hällä ole mitään hätää.

Toipuminen lähti sujumaan nopeasti ja lähes heti osastolle takaisin päästyämme tyttö sai pillimehun. Kun mehu oltin juotu, oli vuorossa ruokailu. Koska syöminen ja juominen sujuivat hyvin ja tytön yleisvointi oli erittäin hyvä, kotiuduimme noin 4 tunnin kuluttua operaatiosta.

Kotimatkalla alkoi ongelmat.

Lapsi valitteli selkäänsä. Lopulta valitus muuttoi itkuksi ja huudoksi. Selkä oli todella kipeä.

Kannoin itkevän lapsen autosta kotiin ja sisälle päästyämme lapsen jalat eivät enää kantaneet selkäkivun vuoksi. Lapsi lysähti itkien eteisen lattialle, eikä pystynyt nousemaan siitä edes autettuna ylös. Kannoimme hänet sohvalle makaamaan, jolloin kipu helpotti. Vessareissut ja syöminen tai juominen tuntui aivan mahdottomalta. Saimme kyllä kannettua lapsen vessaan, mutta pytyllä olo teki huomattavan kipeää, vaikka hän olikin pytyllä tuettuna.

Soitin TYKS:iin ja kysyin, onko tämä aivan normaalia...onhan kaikki kunnossa?

Sairaanhoitaja ohjasi puhelun lääkärille. Lääkäri konsultoi toista lääkäriä ja ilmoitti tämän jälkeen, että vaikka lapsi osoittaakin kipukohdaksi alaselän (ei siis pistokohtaa), kipu liittyy hyvin todennäköisesti punktioon ja se olisi siis aivan normaalia. Ohjeeksi tuli antaa kipulääkettä. 

Näin teimme.

Seuraava aamu alkoi hyvin. Lapsi meni avustettuna vessaan ja sieltä ruokapöydän ääreen. Muutaman minuutin kuluttua kipu kuitenkin muuttui taas niin sietämätömäksi, eikä lapsi pystynyt ottamaan jaloilleen. Ainoa asento, jossa oli hyvä olla, oli makuultteen. Selkää särki, joten annoin lapselle kipulääkettä. Kipu helpotti.

Reilun tunnin kuluttua soi puhelin. Soitto tuli TYKS:istä. He kyselivät lapsen vointia ja kun kerroin sen olevan ennallaan, sain kehoituksen tilata lapselle ambulanssin ja lähteä mahdollisimman nopeasti takaisin sairaalaan.


Sairaalassa lääkäri lääkärin perään tutki lapsen. Tämän jälkeen siirryimme osastolle, jossa tutkimuksia jatkettiin vielä muutaman lääkärin voimin. Tapasimme myös neurologin, joka määräsi koko ääreishermoston magneettikuvat. 

Kuvia varten tarvittiin taas kanylointi. Koska tiesin sen olevan lapselle ehkä pahin mahdollinen asia päällä maan, kysyin, onko mitään tehtävissä se eteen, että lapsi selviytyisi siitä hieman paremmin. Sovimme, että lapsi saa rauhoittavaa lääkettä, jolloin kanylointi sujuisi mukavammin. 
Onneksi lapsi sai lääkettä ennen kanylointia (ja oli siksi edes hieman rauhallisempi), sillä jälleen kerran se meni aivan päin persettä. Ensin kanylointia yritettiin kyynärtaipeeseen. Ei onnistunut. Sitten käden selkämykseen. Ei onnistunut. Ja taas kyynärtaipeeseen, jonne se sitten lopulta saatiin. Ja jälleen kerran lapsi itki, huusi ja rimpuili. Kyllä teki taas pahaa katsoa, miten toinen kärsii ja on aivan paniikissa. Kanyloinnin jälkeen lapsi oli niin vihainen, ettei suostunut ottaman edes tarraa, jota hoitaja yritti hänelle toimenpiteen johdosta tarjota.

4-vuotiaat kuvataan ilmeisesti poikkeuksetta nukutuksessa, sillä kuvantamisen kesto on noin tunti. Itse olin kuitenkin hieman vastahakoinen nukutuksen suhteen, sillä lapsi oltiin nukutettu viimeksi vain vuorokautta aiemmin. Tyttö ei myöskään itse halunnut nukutusta uudelleen (eikä ihme, sillä edellinen nukutusepisodi oli kyllä melkoinen show) ja oli siis siksi erittäin motivoitunut olemaan hiljaa paikoillaan koko kuvantamisen ajan.

Koska kuvat haluttiin ottaa mahdollisimman pian, eikä nukutus olisi tullut kyseeseen useampaan tuntiin (lapsi oli juuri syönyt ja anestesialääkärit olivat vähän kortilla juuri tuolloin), päätettiin kokeilla kuvaamista siten, että lapsi oli hereillä. Ja se sujui ilman pienintäkään ongelmaa. Kaikki kuvat saatiin otettua ensimmäisellä yrityksellä, ilman ylimääräisiä taukoja tms. Lisäksi kuvantamisen aikana määrättiin lisäkuvia päästä ja nekin saatiin otettua ilman ongelmaa, vaikka kuvantaminen kesti lopulta yli tunnin.

Yön vietimme osastolla ja aamulla saimme tulokset. Kipu johtuu siitä, että selkäydinnestettä vuotaa pistokohdasta ja vuoto on valitettavasti melko iso.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että vuotokohta menee itsestään umpeen viikon sisällä, jolloin myös kipu loppuu. Vaarallistakaan se ei onneksi ole. Ja mikäli kipu voimistuu sietämättömäksi, tai ei ala viikossa helpottamaan, voidaan hoitokeinona käyttää veripaikkaa. Mutta koska se vaatii taas nukutuksen ja uudet toimenpiteet, toivomme kovasti, ettei siihen jouduttaisi.

Selkä tulee siis kuntoon. Onneksi.

Jalka sen sijaan on edelleen iso kysymysmerkki. Syytä ei löydy. Ja mahdollisesti se jää kokonaan arvoitukseksi.

Valitettavasti edessä on vielä ENMG, joka on epämielyttävä ja kivulias tutkimus, jonka kesto on puolesta tunnista peräti tuntiin. Tekee jo valmiiksi pahaa, kun tiedän, miten järkyttävää se tulee lapselle olemaan. Normaalisti olen lapselle kertonut etukäteen, mitä tuleman pitää, mutta tällä kertaa taidan jättää kertomatta. En halua nähdä niitä kyynelistä täyttyviä silmiä yhtään aiemmin, kuin on pakko. Kerron vasta sairaalassa, juuri ennen toimenpidettä.

Lisäksi jalkaa vielä kuvannetaan, joko magneetilla tai röntgenillä. Olemme myös menossa fysioterapiaan muutaman päivän kuluttua ja neurologin vastaanottoaikakin ollaan jo saatu. Lasta siis hoidetaan hyvin ja intensiivisesti. Se jatkuva kipu, mitä eri toimenpiteet tuovat, on vaan niin...jos voisin, niin ottaisin ne kaikki itselleni. Mutta kun en voi.

Tänään kävimme tytön kanssa ulkona ensimmäistä kertaa lähes kahteen viikkoon, jos ei sairaalareissuja lasketa. Otimme pikkuveljen rattaat lainaan ja lähdimme ulkoiluttamaan koiria. Miten pienestä voikaan lapsi onnelliseksi tulla <3


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Rakas päiväkirjani...

Viime päivinä on mielialani ollut melko vaihteleva. Olen muutaman minuutin sisällä saattanut vaihtaa itkusta nauruun ja siitä taas takaisin itkuun. On vaikeaa puhua tytön tilanteesta, vaikka toisaalta taas nimenomaan tunnen tarvetta puhua. Ehkäpä kirjoittaminen on nyt tässä kohtaa hyvä? Epätietoisuus tilanteesta vaivaa jatkuvasti ja huoli tulevasta on kova.

Olemme käyneet tytön kanssa toistamiseen TYKS:issä, mutta tilanne on edelleen avoin. Pieniä tiedonmurusia olemme saaneet, mutta varmuutta ei mistään vielä ole. Suuntaa antavaa tietoutta jo vähän löytyy, sillä lääkäreillä on Ajatus siitä, mikä tyttöä vaivaa. Ajatus vaan pitää vielä muuttaa faktaksi ja diagnoosiksi. Tämä tapahtunee ensi viikolla, sillä kuten lääkärit jo alkuun hieman "varoittelivatkin", niin edessä on selkäydinpunktio.

Ensimmäisellä TYKS-käynnillä lääkäri puhui paljon. Ymmärsin ehkä puolet, jos sitäkään. Mieleeni jäi vahva kehoitus seurata lapsen vointia, halvausoireita ja hengitystä. Muistan myös, että mikäli tuolla kertaa otetuista näyttelistä ei selviäisi mitään ratkaisevaa, olisi edessä selkäydinpunktio, sillä tuolloin olisi syytä epäillä "jotain muuta". Lääkäri kyllä antoi sille epäilylle jonkin nimenkin, muttei se jänyt mieleen. Kuten ei moni muukaan asia.

Toisella käynnillä saimme varmuuden sille, että lapsella on enterorokko, koska virusnäyte oli osoittautunut positiiviseksi. Enterorokon piti olla asia, joka voisi selittää lapsen halvausoireet. Näin ei kuitenkaan nyt sitten ole. Tai siis voi olla. Mutta voi olla myös olematta.

Enteroviruksen tiedetään joskus aiheuttaneen polio-tyyppisiä halvausoireita. Joskus. Jossakin. En tiedä, onko edes suomessa?! Kaliforniassa on ollut. Joskus. Lääkärin mukaan yksikään TYKS:issä työskentelevä lääkäri ei ole tällaista koskaan omin silmin nähnyt. Joku oli kuitenkin joskus moiseen kirjallisuudessa törmännyt. Se on siis mahdollista. Mutta mitenkä todennäköistä? En tiedä. Kukaan ei tiedä.

 Nyt tiedän, mikä se "jotain muuta" oli, mitä lapsen kohdalla on syytä epäillä toisena vaihtoehtona. Guillain-Barrén oireyhtymä. Se diagnosoidaan oireiden ja selkäydinpunktionäytteiden perusteella. Vuositasolla diagnosoidaan 50-100 uutta tapausta. Tilastollisesti tämä olisi siis todennäköisempi vaihtoehto, kuin enterorokon aiheuttama halvaus. Tämä on kuitenkin vaihtoehdoista se huonompi. Tätä en meille halua. Tähän en suostu.

Jännittää. Sekä nukutus, punktio, että diagnoosi.

Tyttö on onneksi aivan innoissaan tulevista sairaalareissusita. Pääseehän hän sentään nukkumaan sairaalaan päikkäreitä (kuinka moni muu pääsee?) ja neurolla on ainakin 10 lääkäriä odottamassa, että he pääsevät tutkimaan tyttöä (moniko muu pääsee niin monen lääkärin tutkittavaksi samalla kertaa?). Hänhän on siis omasta mielestään suorastaan jopa onnekas! Hyvä, että edes joku osaa ajatella positiivisesti :) 



Olen aloittaut järjestelemään tytön elämää halvauksen kanssa. Lääkärien mukaan on melko selvää, että halvaus tulee jatkumaan pitkään. Joko puhutaan viikoista, tai sitten kuukausista. Mahdollisuus on myös sille, että lapselle jää pysyviä neurologisia ongelmia. Kukaan ei osaa sanoa mitään varmaa. Kukaan ei tiedä.

Lapsi ei lääkärin mukaan ole siinä kunnossa, että hän voisi osallistua päivähoitoon. Olen samaa mieltä. Tosin hän ei onneksi edes ole paivähoidossa, joten sen suhteen ei ole tulossa muutoksia arkeen. Lapsella kuitenkin on elämää myös kodin ulkopuolella. Hänellä on kerho ja harrastukset. Eikä niiden tärkeyttä pienen ihmisen kohdalla pidä tässä kohtaa vähätellä.

Halvaus ei ole este. Se voi olla hidaste, mutta este se ei missään nimessä ole. Ymmärrän kyllä sen, ettei lapsi voi osallistua kerhoon tai liikuntaharrastuksiinsa kuten ennen. Mutta mielestäni lapsella on silti oikeus osallistua. Jotenkin. Edes vähän.

Se ei ole vaihtoehto, että lapsi lopettaa harrastuksensa vai siksi, että hänen jalkansa on halvaantunut. Hän on edelleen se sama pieni ja aktiivinen tyttö, joka haluaa mennä ja tehdä. Halvaus ei juurikaan tytön matkaa ole hidastanut ja sen näen pelkästään positivisena asiana. Tosin ajoittain lasta kyllä joutuu muistuttamaan siitä, että hurjimpia riehumisleikkejä tulee nyt välttää suuren loukkaantumisriskin vuoksi (pää on jo kaatuilun vuoksi mustelmilla), mutta muutoin lapsi saa olla ja elää aivan kuten ennenkin. 

Olen jo ollut yhteydessä joihinkin lapsen harrastuksia järjestäviin tahoihin ja olen ihan mielettömän iloinen siitä, miten hyvin lapsen muuttunut tilanne on otettu vastaan. Ei ole tarvinnut taistella tiikeriemon lailla lapsen oikeuksista, sillä se on ollut heti selviö, että lapsi saa olla jatkossakin mukana. Ei se tietenkään aivan samalla tapaa onnistu, kuin mitä ennen, mutta pääasia on se, että lapsi saa edelleen jatkaa harrastuksiaan, vaikka sitten vähän "mukautetusti" ja avustettuna. 

Myös lähipiiri on ollut mahtava. Enkä tarkoita nyt tässä kohtaa vain perhettä ja ystäviä, vaan myös esim. naapureita ja lapsen kerhokavereita vanhempineen. Tukea ja apua on sadellut ovista ja ikkunoista, eikä lapsi varmastikaan tule jäämään ilman kavereitaan, vaikka ei kaikkiin harrastuksiinsa enää entiseen tapaan osallistua voisikaan.

Vielä siis odotellaan. Pelokkaan toiveikkaana. Kuitenkin siihen luottaen, että kyllä tämä tästä vielä lopulta iloksi muuttuu :)

tiistai 5. elokuuta 2014

Hiljaisuuteen on syy

Viime päivityksestä rupeaa olemaan melko pitkä aika. Suunnitelmiini kuului tehdä postaus uusimmista kirppislöydöistäni, mutta ne suunnitelmat ovat nyt toistaiseksi jäissä.

Viime viikko oli melkoista kaaosta. Eikä tilanne näytä vieläkään taittuvan parempaan päin. Siksi blogi on niin hiljaa.

Tiivistettynä tilanne on tämä: 
Lähdimme viikon mittaiselle kesälomareissulle, josta kuitenkin palasimme kesken lomaa maitojunalla kotiin pikkumiehen sairastumisen vuoksi. Kävimme pojan kanssa useamman kertaa lääkärissä ja saimme diagnoosia diagnoosin perään, joista sitten osa kumottiin aina seuraavalla lääkärireissulla. Milloin oli korvatulehdusta, milloin lääkeaineesta johtuvaa allergista reaktiota. Lopullinen diagnoosi oli enterorokko. Ei korvatulehdusta, ei lääkeaineallergiaa, vaan enterorokko.

Kohta sama tauti tarttui myös perheen pikkutyttöihin. Alkuun iloitsimme siitä, että tytöt saivat taudin lievempänä. Ilo muuttui kuitenkin nopeasti huoleen ja murheeseen, sillä pienempi tytöistä alkoi kaatuilemaan kesken kävelyn. Ensin ajattelimme sen johtuvan korkeasta kuumeesta. Mutta kun kaatuilu jatkui vielä seuraavanakin aamuna, jolloin lapsi oli jo kuumeeton, oli aika lähteä lääkäriin. Lääkäristä saimme lähetteen TYKS:iin, jossa lasta tutkittiin ja jossa hänestä otettiin erinäisiä kokeita. Lääkäri totesi, että lapsen jalassa on halvaus. Halvauksen syy on kuitenkin vielä mysteeri ja sitä siis yritetään nyt selvittää.

On mahdollista, että halvaus liittyy enterorokkoon, vaikka se ei kovinkaan tyypillistä olekaan. Tai sitten se johtuu jostakin aivan muusta. Palaamme TYKS:iin muutaman päivän kuluttua kuulemaan tulokset ja samalla lääkäri tutkii lapsen uudelleen. Mikäli oireet eivät ole lähteneet parempaan päin (tai mikäli oireet pahenevat), tehdään lapselle selkäydinpunktio, jonka toivotaan tuovan lisää vastauksia.

Palaan taas blogin osalta puikkoihin, kun saadaan lapset kuntoon...toivottavasti pian :)

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Diettipäivitys

En itse asiassa nyt ihan tarkkaan tiedä, että milloin aloitin tämän nykyisen diettini. En kirjannut päivää ylös, mutta heinäkuun puolen välin tienoolla se oli. Joten diettiä on nyt takana noin 2 viikkoa. Ensimmäinen viikko meni ruokavaliota hakiessa, toisella viikolla tuli mukaan myös liikunta.

Tällä viikolla olen kävellyt 22 km enemmän, kuin mitä viime viikolla. Lenkkejä olen tehnyt 6 kpl ja lenkkien kesto on ollut yhteensä 3h 48 min. Enemmänkin olisin kävellyt, mutta polvi sanoi sopimuksensa irti ja nikotteli pari päivää. Onneksi polvituki toi kipuun helpotusta, jotta pääsin paremmin liikkeelle. Ja nyt polvi on taas ihan ok kunnossa.
 
Osa lenkeistä on ollut reipasta lenkkeilyä koirien kanssa joko metsässä tai teillä, mutta koska koirat eivät osaa arvostaa tunnin tiukkaa tarpomista paahtavassa auringossa, olen toisinaan jättänyt koirat kotiin. Tällöin olen pistellyt tossua toisen eteen ihan tosissaan ja kiristänyt tahtia entisestään. Tämän päivän lenkin etenemisvauhti oli 6,5 km tunnissa. Ei huono, sillä lenkillä oli pituutta piirun verran vajaa 6 km. eli ihan pelkästä korttelinierrosta ei ollut kyse. 

T'ämän viikon diettaus on sujunut ihan mukavasti. Joku ilta taaksepäin tuli kiskottua naamaan 2 ylimääräistä leipää, kun niin teki mieli. Mutta jos mieliteot ovat 2 pientä sämpylänkannikkaa, niin tilanne ei kovin hälyyttävä ole :D

Juominen on kovasti vaikeaa. Lenkin jälkeen saattaa mennä jopa lähemmäs litra, mutta eipä sen lisäksi juuri juotua tule. Jääkaapissa on 2 vesipulloa, joita koitan muistaa tyhjentää. Aina se yritys ei vaan tuota ihan toivottua tulosta.

7 kilon pudotustavoitteessa olen päässyt kivasti eteenpäin. Takana on nyt 3 kiloa ja edessä 4. Joten puoliväli häämöttää. Ensi viikko on hektinen, mutta suunnitelmiini kuuluu liikkua vähintään yhtä paljon, kuin mitä tällä viikolla. Ei haittaa, vaikka tulisi liikuttua vähän enempikin :)

Chef

torstai 24. heinäkuuta 2014

Klaffilipaston tuunaus ja muutama kierrätyskeskuslöytö

Pari kuukautta sitten ostin melko ruman klaffilipaston. Ruma se oli lähinnä värin ja vetimien osalta, joten tiesin, että siitä saisi kauniin uudella maalipinnalla ja toisenlaisilla vetimillä. Enkä ollut väärässä. Kovasti tyytyväinen olen muutokseen, vaikka ei se kovin suuri muutos ollutkaan :)

Muutoksen jälkeen:


Ennen muutosta:


 Lipaston vetimet ostin kierrätyskeskuksesta hintaan 5€/10 kpl

 Ja koska tuota hiottavaa on vielä melko paljon (kaksi suurta kaappia, joissa on myös melko pieniä yksityiskohtia), ostin itselleni uuden lelun elämääni helpottamaan. Tämän tosin hankin nyt tällä kertaa ihan uutena. 
Kaikenkaikkiaan oikein näppärä vehje...ja mikä kätevintä, samasta vehkeestä löytyy tosiaan useampi ominaisuus. Joten jos joku kotinikkari siellä näytön ääressä pohtii uutta hiemohärveliä, niin tätä suosittelen lämmöllä :)

 Kierrätyskeskusreissussa oli tuuria mukana, sillä löysin myös sieltä itselleni uuden lelun. Olen muutamaan otteeseen pohtinut sitä, että tarvitsisin jonkin vehkeen, jolla voisin sahata jiiriin...ja kun tähän sitten kierrätyskeskuksessa törmäsin, sen mukaani nappasin. Hintaa tälle jiirisirkkelille oltiin lyöty 25€, mutta kauniilla tinkauspyynnöllä se kotiutui hintaan 20€.

Myös nämä jalat löytyivät kierätyskeskuksesta hintaan 4kpl/4€