Tovi sitten vaihdoin kirsikan kanssa muutaman sanan blogini kommenttikentässä, liittyen kirppiksellä myytäviin, rikkinäisiin leluihin. Kerroin, ettei tapanani yleensä ole (tahallaan) ostaa rikkinäisiä leluja. Mutta kuten sanontakin kuuluu, niin "poikkeus vahvistaa säännön".
Ostin lapsille leikkihepan. Rikkinäisen, 1,50€ maksaneen leikkihepan.
Tosin ei se kovinkaan pahasti rikki ollut, sillä siltä oli vain kadonnut häntä.
Heppa on luultavastikin aikoinaan ollut jollekin pienelle heppahöperälle varsin rakas ja tärkeä, koska hepalle oltiin tehty kadonneen hännän tilalle uusi häntä. Se ei siis ollut päätynyt roskiin, eikä sitä oltu kadotettu lelukopan uumeniin, vaan sillä oltiin haluttu edelleen leikkiä, vaikka se ei enää ollutkaan aivan alkuperäisessä loistossaan. Kunnes sitten aikanaan tuli se päivä eteen, ettei hepalle enää löytynyt sopivaa leikittäjää ja sen oli aika laukata uuteen perheeseen, seuraavien heppahöperölasten leikkeihin.
Ostin lapsille leikkihepan. Rikkinäisen, 1,50€ maksaneen leikkihepan.
Tosin ei se kovinkaan pahasti rikki ollut, sillä siltä oli vain kadonnut häntä.
Heppa on luultavastikin aikoinaan ollut jollekin pienelle heppahöperälle varsin rakas ja tärkeä, koska hepalle oltiin tehty kadonneen hännän tilalle uusi häntä. Se ei siis ollut päätynyt roskiin, eikä sitä oltu kadotettu lelukopan uumeniin, vaan sillä oltiin haluttu edelleen leikkiä, vaikka se ei enää ollutkaan aivan alkuperäisessä loistossaan. Kunnes sitten aikanaan tuli se päivä eteen, ettei hepalle enää löytynyt sopivaa leikittäjää ja sen oli aika laukata uuteen perheeseen, seuraavien heppahöperölasten leikkeihin.
Hepalla oli meille tullessaan villalangasta tehty häntä. Häntä oli lyhyt ja melko ohut, eikä se siis ollut lasten mielestä oikean hännän näköinen. Joten hepalle piti siis saada uusi häntä. Sellainen, mikä näyttää oikealta. Ja mikä olisi kaunis.
Äitinä sitä aina yrittää toteuttaa lastensa toiveet, mikäli se vain on mahdollista ja edes jossakin määrin järkevää. Tällä kertaa toiveet eivät olleet kovinkaan suuria, mutta, mutta....lapsi sai kyllä hepan, jolla oli uusi häntä. Ja kauniskin se häntä oli. Olihan se hieman ohuemman puoleinen, mutta silti kaunis. Mutta oikealta se ei kyllä näytä. Ainakaan äidin mielestä.
Mutta koska lapsi halusi hepalle kultaisen hännän, niin sen lapsi hepalle sitten sai. Ja äidin pitää nyt hokea sitä, miten aidolta ja oikealta se näyttää ja miten hepalla voi T O D E L L A K I N olla ihan oikeasti myös kultainen häntä :D
Kohensin samalla hieman myös hepan harjaa, sillä se tuppasi "vajoamaan" etutukan osalta hepan korvien taakse. Tippa kuumaliimaa, tukka ojennukseen ja se oli sitten siinä. Lopputuloksena oli kaunis, kultahäntäinen heppa, jonka etutukkakin oli taas siellä, missä pitikin. Ja mikä ehkä tärkeintä, heppa näytti nyt ihan oikealta ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti