keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Legolaatikoita

Kovin on vähän nyt tällä kertaa mitään postattavaa, mutta postaan silti :)

En enää joulun alla kirppistellyt, sillä aika ei oikein tahtonut moiseen riittää. Ja jos ihan totta puhutaan, niin ei oikeastaan kirppistelyt innostaneet muustakaan syystä. Loosit kun tuppaavat ihan loppuvuodesta olemaan melko tyhjiä. Kyllä sieltä jonkin löydön voi löytää, mutta ei siinä määrin, mitä yleensä.

Vuoden viimeisenä päivänä sitten kuitenkin kävin pikapikaa KCL:ässä. Poikkesin siellä treffatakseni erään kaverini, joka oli lähtenyt kirppistelemään. Montaakaan minuuttia en siellä ollut, eikä löytöjäkään tullut tällä kertaa kuin yksi. Mutta on sekin parempi, kuin ei mitään.
 
 Mukaan tarttui IKEA:n rasioita, jotka tuskin juuri enempää maksavat IKEA:ssakaan, mutta koska ne nyt olivat siinä helposti saatavilla, ne otin. Nämä menevät esikoisen Legolaatikoiksi, sillä joulupukki toi taas melkosen monta uutta Lego-pakettia ja niiden kanssa on mukavampi leikkiä, jos saman sarjan osat ovat edes suunnilleen yhdessä ja samassa paikassa :)


Laatikot yht. 2€

2 kommenttia:

  1. Meillä on tenavilla noita laatikoita vaikka ja kuinka. Kiva säilöä noihin kaikkea pikkusälää.

    VastaaPoista