lauantai 23. helmikuuta 2013

99 prosenttisesti poika

Ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta suku, tutut ja tuntemattomat ovat veikanneet seuraavaa tulokasta pojaksi. Osa on siitä jopa aivan pomminvarma. Mutta minä en ole. Vaan ehkä pikemminkin päinvastoin. En omaa minkäänlaista "tyttöoloa", kuten en ole koskaan aiemminkaan omannut, vaan koen, ettei mulla ole pienintä hajuakaan siitä, että kumpi sieltä on tulossa. Ellei sitten näitä raskausoireita oteta huomioon. Ne kun ovat aivan samanlaiset, kuin mitä edellisissä raskauksissa. Ja siitä olen tehnyt sen päätelmän, että vatsassa möyrii suuremmalla todennäköisyydellä tyttö, kuin poika. 

Mihinkään kiveen en ole asiaa kirjoittanut ja nimeä on siis pohdittu sekä tytölle, että pojalle. Mutta vaateostokset ovat olleen värimaailmaltaan tyttövoittoisia. Osa on kyllä ostettu sillä ajatuksella, että se menee kummalle tahansa, mutta joukossa on myös vaatteita, joita en pojalleni todellakaan pue. Tässä kohtaa on ehkä vähän typerää ostaa selviä tyttövaatteita, mutta kyllä niistä sitten eroon pääsee, jos vauva onkin poika. Olen koittanut etsiä myös söpöjä poikavaatteita, mutta erittäin huonoin tuloksin. Haluaisin pukea pojan VÄREIHIN, mutta tuntuu siltä, että kaikki kirppiksellä vastaan tulleet poikien vaatteet on tummia ja synkkiä. Tai sitten valkoisia ja vaaleansinisiä.

Kyllä pojillekin on värikkäistä vaatteota olemassa, mutta jostakin syystä niitä on kirppiksellä hyvin vähän. Ehkä joku nopeampi ehtii ostamaan ne pois jo mua ennen? Pitää siis skarpata asian suhteen :D

 Tutta puolipotkarit 60 cm 0,50€

 Name It farkut 62 cm 2€

 H&M housut 62 cm 0,50€

 H&M setti 62 cm 1€

 Lindex yöpuku 62 cm 1€

 H&M housut 62 cm 0,50€

Baby sukkahousut 62/68 cm 0,50€
 
 Tutta housut 68 cm 1€

Ciraf legginssit 68 cm 0,10€
 
 H&M housut 68 cm 0,50€

Lindex takki 116 cm 3€

 Brio kissa 3€


 Jumppalelu äänillä ja valoilla 3,50€

Lelut 1€/kpl
 
 H&M äitiyscaprit 4€

H&M äitiyshame 2€

2 kommenttia:

  1. MInulta on ihan mennyt ohi vauvauutiset. Onnea! Kyllä pojankin voi pukea pinkkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kyllä, ihan ehdottomasti olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pojallakin voi olla pinkkiä. Ja nuo pinkit housut tulee takuuvarmasti käyttöön, on tulokas sitten tyttö tai poika. Mutta en osaa kuvitella pukevani poikaa esim. tuohon vaaleanpunaiseen settiin. Se kun on jo liian tyttömäinen omaan makuuni :)

      Poista