torstai 17. marraskuuta 2011

Poni Baby bornille ja vähän pientä tuunattavaa

Baby bornille on vissiinkin myynnissä ihan oikeakin poni, mutta meidän pukinkonttiimme eksyi kirppisreissulta vähän toisenlainen poni. En ole nukkea tuohon päälle vielä sovittanut kun ponin piti sujahtaa kiireen vilkkaa lasten silmiltä piiloon, mutta kyllä mä luulen, että se varsin passeli Baby bornille on.

Ihan alkuun en ponin kyytiin nukkea edes ajatellut, vaan ihastuin poniin ihan vaan sellaisenaan. Siinä on puiset renkaat, eli ehkä se jopa kestää vähän leikkiäkin? Mun mielestä se on ihan hurjan söpö, joten toivotaan, että lapsetkin tykkää :)

Mukaan tarttui myös muutama peltirasia, joita ajattelin hyödyntää joululahjojen paketoinnissa. Toiseen laatikkoon suunnittelin kyniä...ja toiseen saattaa sujahtaa jotain herkkuja.

Löysin myös melko ruman korin, mutta eiköhän siitä kaunis tule, kun sen maalaa vaaleanpunaiseksi. Olin ajatellut korista säilytyspaikkaa edellisen postauksen maatilan eläimille. Ne kun mahtuvat siihen oikein näppärästi ja korin avulla ne olisivat kivasti esilleotettavissa, kun on leikin aika.

PikkuSiilistä löytyi aivan huippusöpö karvahattu. Jos toinenkin moinen tulisi vielä vastaan, niin ostaisin sen kiljuen pois. Harmi, kun ei tuossa lue mitään merkkiä...ei ole siis toivoakaan saada moista edes kaupasta. Pohdin tosin sitäkin, että pitäisiköhän koittaa tehdä moisia itse?

Tällä erää niitä tekemisiä on kuitenkin senvertaa paljon, ettei tähän mahdu yhtään lisäprojektia. Jouluksi pitää vielä valmistaa monen monta nukenvaatetta (kummitytölle, sukulaislapsille ja omillekin), arkku on edelleen tuunaamatta ja nyt vielä tuo korikin. Muitakin suunnitelmia on, eli tylsäksi ei elämä käy :D

Perässä vedettävä heppa 4€
(pukinkonttin)

 Iso peltirasia 2€, pieni 1€
(pukinkonttiin "lahjakääreeksi")

 Kori 1€

 Laukku 2€
(pukinkonttiin)

 Disney t-paita 92 cm 1€

H&M mekko 92 cm 2€
 H&M jumppapuku 110-116 cm 1€

 Karvahattu 2€

 Yöpuku 92 cm 1€

 H&M mekko n.110 cm 3,50€

Kengät koko 25, 4€


3 kommenttia:

  1. Minäpä arvelen taas että tulet löytämään samanlaisen toisen hatun tässä lähiviikkoina, sillä sinulla on aivan uskomaton tuuri näissä asioissa aina!! :-DD

    Hienoja löytöjä taas!

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä :)
    H&M:llä on muuten ainakin ollut lasten karvahattuja, mut en tiedä onko siellä just tuollaisia.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  3. zanne: Jos niin käy, niin pistän lottokupongin vetämään :D

    Taevahan Tosi: Kiitos vinkistä, pitää käydä katsomassa josko siellä onnistaisi :)

    VastaaPoista