sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Sekalaista kotiin

Jokunen aika sitten kerroin, etten aivan onnistunut herneenversojen kasvatuksessa. Vannoin tuolloin, että siinä vielä onnistuisin ja niin myös tein :)

Ensin täytin vuoan mullalla. Mullan pinnalle laitoin yön yli lionneet herneet, joiden päälle laitoin vielä ohuen multakerroksen. Ei siinä montaa päivää mennyt, ku versot puskivat ylös. Ja voi miten hyviä versot olivatkaan! Nyt jo siis syötyinä, joten taidanpa laittaa niitä lisää kasvamaan :)
 Arabian Tilda-vuoka 4,50€ (nettikirppikseltä)

 Lampunvarjostin 1,50€ (Ekotorilta)

 Puinen säilytysrasia 1€ (A-laatukirppikseltä) 

 Valaisin 2€ (Ekotorilta)

 Puinen klaffilipasto 45€ (nettikirppikseltä)
Taas lisää maalattavaa meikäläiselle. Oih ja voih! Mutta lopputulos on aina niin kiva ja kaunis, että eiköhän sitä tämänkin projekti kimppuun jaksa lähteä :) Luvassa siis (joskus hamassa tulevaisuudessa) vielä ennen ja jälkeen kuvat-tästä lipastosta.

 Suihkuverho 4€ (PikkuSiilistä)
Jokunen vuosi sitten haaveilin kovasti leikkimökistä. Jouduin kuitenkin unohtamaan haaveeni, sillä terassimme ei kestä leikkimökin painoa, eikä muuta sijoituspaikkaa mökille ole. Haave ei kuitenkaan koskaan unohtunut lopullisesti, sillä joka ikinen kesä sitä tulee pohdittua uudelleen. Tänäkin vuonna. Keksin lopulta ratkaisun, jonka tiimoilta pystyn mökin toteuttamaan. Kunhan pääsen leikkimökkiä tekemään ja saan sen myös valmiiksi, muuttaa tämä suihkuverho osaksi mökin sisustusta :)

 Pyöräteline 10€ (nettikirppikseltä)

2 kommenttia:

  1. Oi nyt munkin rupesi tekeen mieli herneenversoja, eikä meillä just nyt ole niitä kasvamassa :)
    tosi kivoja juttuja olet löytäny. Tuo lipasto on ihan tosi hieno jo noinkin :)

    Mä en malta odottaa että kerrot lisää tuosta leikkimökki jutusta. Mä olen pari kuukautta pohtinu kans miten sellaisen sais toteutettua jotenkin pikkaisen toisin.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkikökkijuttu ei valitettavasti etene juuri tällä hetkellä, sillä pihaprojektit ovat muilta osin vielä niin kesken. Mutta suuriin suunnitelmiini kuuluu päästä leikkimökin kimppuun juhannuksena.

      Joten toivon kovasti paljon hyviä ilmoja, jotta saan mökkiprojektin etenemään ajallaan :)

      Poista