tiistai 5. elokuuta 2014

Hiljaisuuteen on syy

Viime päivityksestä rupeaa olemaan melko pitkä aika. Suunnitelmiini kuului tehdä postaus uusimmista kirppislöydöistäni, mutta ne suunnitelmat ovat nyt toistaiseksi jäissä.

Viime viikko oli melkoista kaaosta. Eikä tilanne näytä vieläkään taittuvan parempaan päin. Siksi blogi on niin hiljaa.

Tiivistettynä tilanne on tämä: 
Lähdimme viikon mittaiselle kesälomareissulle, josta kuitenkin palasimme kesken lomaa maitojunalla kotiin pikkumiehen sairastumisen vuoksi. Kävimme pojan kanssa useamman kertaa lääkärissä ja saimme diagnoosia diagnoosin perään, joista sitten osa kumottiin aina seuraavalla lääkärireissulla. Milloin oli korvatulehdusta, milloin lääkeaineesta johtuvaa allergista reaktiota. Lopullinen diagnoosi oli enterorokko. Ei korvatulehdusta, ei lääkeaineallergiaa, vaan enterorokko.

Kohta sama tauti tarttui myös perheen pikkutyttöihin. Alkuun iloitsimme siitä, että tytöt saivat taudin lievempänä. Ilo muuttui kuitenkin nopeasti huoleen ja murheeseen, sillä pienempi tytöistä alkoi kaatuilemaan kesken kävelyn. Ensin ajattelimme sen johtuvan korkeasta kuumeesta. Mutta kun kaatuilu jatkui vielä seuraavanakin aamuna, jolloin lapsi oli jo kuumeeton, oli aika lähteä lääkäriin. Lääkäristä saimme lähetteen TYKS:iin, jossa lasta tutkittiin ja jossa hänestä otettiin erinäisiä kokeita. Lääkäri totesi, että lapsen jalassa on halvaus. Halvauksen syy on kuitenkin vielä mysteeri ja sitä siis yritetään nyt selvittää.

On mahdollista, että halvaus liittyy enterorokkoon, vaikka se ei kovinkaan tyypillistä olekaan. Tai sitten se johtuu jostakin aivan muusta. Palaamme TYKS:iin muutaman päivän kuluttua kuulemaan tulokset ja samalla lääkäri tutkii lapsen uudelleen. Mikäli oireet eivät ole lähteneet parempaan päin (tai mikäli oireet pahenevat), tehdään lapselle selkäydinpunktio, jonka toivotaan tuovan lisää vastauksia.

Palaan taas blogin osalta puikkoihin, kun saadaan lapset kuntoon...toivottavasti pian :)

9 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Toivottavasti lapset parantuvat pian!

    VastaaPoista
  2. Voi että, ompas teille sattunut ikäviä juttuja. Toivottavasti lapset tervehtyy ja erityisesti pienempi tytöistä, kovasti paranemista hänelle.

    VastaaPoista
  3. Voi ei!!! Aivan kylmät väreet kulkivat lävitseni. Toivotaan, että tyttö (ja koko perhe) saadaan kuntoon ja halvausoireet helpottavat!

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia ja paranemisia koko perheelle!

    VastaaPoista
  5. Voi ei, onpa entero ärhäkkää. Voimia ja parantumista!

    VastaaPoista
  6. Voi surku toisia. Pikaista paranemista lapsille.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille sanoistanne :)

    VastaaPoista