maanantai 1. syyskuuta 2014

Painontarkkailua kivisellä polulla

Olisi ollut mukavaa, jos olisin voinut kirjoittaa otsikoksi "painonhallintaa", mutta koska se olisi johtanut harhaan, en sitä otsikoksi laittanut. En siis voi sanoa hallitsevani painoani. Mutta kyllä sitä vaakalukemaa on sentään tullut tarkkailtua. Joten aivan lekkeriksi en ole hommaa heittänyt.

Koko elämä heitti kärrynpyörää, kun pikkuneiti sairastui. Painonpudotus oli tuolloin ehkä viimeinen asia, jota jaksoin miettiä. Tai kyllä se mielessä kävi, mutta tekoihin saakka ajatus ei oikein jaksanut kantaa. Koitin kyllä edes jossakin määrin pitää kiinni siitä ajatuksesta, että yritän pitää painoni paikoillaan, eli etten ottaisi niitä muutamaa menetettyä kiloa takaisin.

Toisaalta aika monta kertaa oli niitäkin päiviä, kun olin sitä mieltä, että "lapseni on sairas, joten mulla on oikeus syödä herkkuja niin paljon kuin haluan, jos se edes hitusen helpottaa oloani". Onneksi melko pian kuitenkin huomasin, että ei se helpota. Vaan ehkä jopa päinvastoin. Pohdin asiaa niin, että jos en herkuttele, olen sairaan lapsen äiti. Jos herkuttelen, olen sairaan lapsen LIHAVA äiti. Tällä "mantralla" sain pidettyä herkuttelut kohtuu hyvin aisoissa.

 En ole vieläkään siinä pisteessä, että jaksaisin keskittyä painonpudotukseen ja painonhallintaan. Nyt vain lähinnä olen. Hengitän. Olimme jo hyvää vauhtia palaamassa tuttuihin arkikuvioihin, kunnes tytön vointi otti taas kerran, aivan yllättäen takapakkia. Samalla myös minä putosin polvilleni. Tuli seinä vastaan. Yli en pysty kiipeämään, ali en jaksa reittiä kaivaa, eikä siitä läpikään pääse, vaikka sitä kuinka potkisi. Tosin enää en edes jaksa potkia. Olen voimaton. Loppu.

Koitan syödä edes jokseenkin terveellisesti. On päiviä, kun pitää ihan kunnolla pinnistää, että saan syötyä edes jotakin. Ja päiviä, jolloin käsi käy jääkaapilla aivan liian usein. Koska stressiä on jo aivan riittämiin, en jaksa ottaa tästä nyt yhtä stressattavaa asiaa lisää, vaan annan tilanteen liukua itsestään ja koitan ohjailla sitä sen, minkä pystyn ja jaksan.

Vaakalukema on hieman laskenut. 7 kilon tavoitteesta on nyt takana rapiat 4 kg. Ihan kiva, mutta siinä se sitten onkin. Läskit tuntuvat nyt niin mitättömän pieneltä asialta. Juuri nyt ei ole väliä, onko kropassa läskiä paljon vai vähän. Koitan kuitenkin pitää mielessä sen, että tätä läski-asiaa kannattaa koittaa pohtia pitkällä tähtäimellä. Vaikka juuri tänään on aivan sama, näyttääkö vaakalukema 50 kg vai 150 kg, tulee kuitenkin vielä päivä, jolloin sillä on väliä. Päivä, jolloin on helpompaa.

Sitä odotellessa.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä painonpudotukseen! Onko tyttösi vointi jälleen huonontunut? Koita olla stressaamatta painonpudotusta, koska varmaan sitten jo muutenkin on stressiä (helpommin sanottu kuin tehty).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, valitettavasti tytön voinnissa tapahtui muutama päivä sitten muutos huonompaan päin. Tilanne tuli täytenä yllätyksenä, sillä olin siinä luulossa, että tytön vointi pysyy joko ennallaan tai menee parempaan päin. Mutta sitä en pitänyt vaihtoehtona, että se huononisi. Ainakaan äkisti, ilman ennakkovaroitusta. Kukaan ei varoittanut, että niin voi käydä. Niin ei pitänyt käydä. Mutta siellä me taas olimme. Sairaalassa.

      Nyt tytön vointi on taas parempaan päin, mutta itsestäni en voi sanoa samaa. Pelko ja huoli on taas läsnä samalla tapaa, kuin mtä alussakin. Olin jo luottavaisin mielin, mutta enää en ole. En enää uskalla luottaa siihen, että takapakkeja ei tule. Odotan niitä. Tiedän, että niitä tulee vielä lisää. Ehkä jo tänään, tunnin päästä. Tai huomenna. Aamulla, päivällä tai illalla.

      Koitan olla stressaamatta, mutta en pysty. Pelkään liikaa.

      Paino putoaa, jos putoaa. Ja jos ei putoa, niin sitten ei putoa. En oikeastaan jaksa edes ajatella koko asiaa. Ehkä huomenna jaksan. Ehkä en. Sen näkee huomenna. Kiitos kuitenkin tsempeistä.

      Poista
  2. Voimia kovasti, epätietoisuus on raastavaa. Ja kaikki lähti siitä pirun rokosta?!? Koita huolehtia myös omasta jaksamisesta, pyydä apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Epätietoisuus tosiaan on pahinta. Kun ei tiedä, mikä kulman takana odottaa.

      Rokon osuutta asiaan ei olla vielä saatu selville. Alustavien tutkimusten mukaan rokolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta asiaa tutkitaan parhaillaan lisää. Nyt on saatu selville se, että mikä enterorokkovirus tytöllä oli (niitä kun on ymmärtääkseni noin 100 erilaista) ja nyt etsitään juuri tuon ko. rokon "jäänteitä" selkäydinnesteestä. Joku sellainen "yleistesti" on jo tehty ja se oli negatiivinen. Mutta asia halutaan vielä varmistaa "kohdennetulla" testillä, ellen aivan väärin ymmärtänyt.

      Lähipiiristäni löytyy muutama ihminen, jotka ovat kohdanneet hieman vastaavankaltaisen tilanteen. Jutteleminen heidän kanssaan on tehnyt enemmän, kuin hyvää. On ihanaa, kun joku tietää ja ymmärttää, mitä käyn läpi. En siis ole yksin ja saan ystäviltäni apua. Onneksi.

      Poista
  3. Voi Chef, voimia ja jaksamista! Toivotaan että lapsi paranee. Halaus sulle ja lapselle.

    VastaaPoista