perjantai 20. helmikuuta 2015

Kirppis-Center Länsikeskuksesta...

...löytyi tänään kaikkea kivaa! 
 
Pikkumiehelle löytyi paitaa, housua, shortsia ja aivan superihana collegetakki. Olen aivan hurahtanut noihin "baseball"-tyylisiin collegetakkeihin (niitä löytyy jo melko monta), joten se oli tämän kirppiskierroksen mukavin löytö :)
 
Me&I-vaatteisiin en sen sijaan ole mitenkään erityisen ihastunut, ellei muutamia tiettyä velourvaatteita lasketa mukaan. Ja on siellä muutama supersöpö trikoovaatekin ollut, mutta aika usein etenkin nuo trikoovaatteet ovat jotenkin liian...no en oikein edes tiedä. Niissä on jotakin liikaa, mutta toisaalta jotakin sitten taas liian vähän. Mutta tällä kertaa törmäsin kivaan "miikkarivaatteeseen", jonka päätin ostaa. Vaikka se olikin vähän suolaisen hintainen.

Koitan aina miettiä tuota hintapolitiikkaa niin, että jos maksan yhdestä tuotteesta vähän enemmän, niin maksamalla toisesta vähän vähemmän, tilanne ikään kuin tasoittuu. 
 
Tänään maksoin t-paidasta 5 euroa. Se on mielestäni melko kova hinta maksettavaksi yhdestä pienestä t-paidasta, mutta olin valmis sen summan maksamaan (vaikka mietin kyllä asiaa kahdesti), koska paita oli täysin uudenveroinen ja kuosiltaan varsin mieluinen. Ja tämän lisäksi löysin vielä siitä samasta loosista kivat housut, joihin oltiin laitettu 0,50€ hintalappu. Joten vaatteiden yhteishinnaksi muodostui 5,50€, joka on mielestäni varsin sopiva hinta uudenveroiselle, kivakuosiselle t-paidalle ja ihanan vihreille collegehousuille. 
 
Toki voisin vain miettiä sitä, miten kallis tuo paita oli...mutta pidän enemmän positiivisesta ajattelutavasta, joten keskityn nyt siihen, miten hyvään yhteishintaan (30€) sain taas vinon pinon vaatetta ja tavaraa :)
 
Kohta rupeaakin olemaan melko hyvä tilanne pikkumiehen kesävaatteiden suhteen, sillä kaapissa on jo mukava määrä shortseja ja capreja. Tänään löytyi vielä ne kauan kaipaamani punaisetkin shortsit kesää odottelemaan, joten tervetuloa aurinko, nyt saa paistaa ja paljon! :D

 Me&I paita 86/92 cm 5€
Zara shortsit 82 cm 2€
Lindex housut 86 cm 0,50€

 H&M shortsit 92 cm 2,50€

 Mayoral collegetakki 98 cm 5€
Lindex housut 98 cm 2€

H&M paita 110/116 cm 2€
 
 H&M paita 122/128 cm 0,50€
H&M toppi 122/128 cm 0,50€

 Astiat 3,50€

 Astiat 2,50€

 Tapettirulla 2€

Ikea päiväpeitto 2€

2 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä! Etenkin astiat, baseball takki ja meandin paita. Ajattelen kanssasi samoin jos jokin tuote on hinnakkaampi sen voi kuitenkin ostaa jos joku toinen on vastaavasti edullinen .Näin siis kompensoivat toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Astiat otettiin lasten osalta riemulla vastaan, sillä etenkin pikkumiehen mielestä kokkaaminen on nyt IN. Juuri eilen sanoin miehelle, että astioita voisi ehkä ostaa vähän lisää...ja kuinkas sitten kävikään!? Niitä tuli tänään kirppiksellä vastaan, kuin tilauksesta :)

      Poista