maanantai 23. maaliskuuta 2015

Piha vs. kirppis

Vaikka juuri nyt ei siltä tunnu, niin kyllä se kevät sieltä vielä joskus tulee. Sisällä on jo nähtävissä selviä kevään (ja pääsiäisen) merkkejä, sillä kotia koristaa keltaiset kukat, joita joka kevät aina kotiini kannan. Ulkona sen sijaan sataa räntää.

Loppuviikosta oli lämpimämpiä päiviä ja tuolloin tulikin oltua paljon pihatöiden parissa. Siinä myös osasyy blogin hiljaiselolle. Ensimmäiset kuunliljat ovat jo puskemassa pintaan ja söpö pieni leskenlehtikin etupihan hakkeen alta on pintaan noussut. Mutta missä ovat krookukset ja ne keltaiset kukat (joiden nimeä en tiedä), jotka kukkapenkistä aina ensimmäisinä esiin puskevat ?

Muistaakseni siirsin niitä syksyllä. Joten pitäisikö tämä nyt tulkita niin, etteivät ne siirrosta pitäneet? Tosin saattaa olla, että luovuin niistä kokonaankin, sillä siirsin niitä siksi, että laitoin jotakin niiden tilalle. Mutta mitä? Se selviää vasta silloin, kun maasta jotakin ylös puskee. Jos puskee. En nimittäin omaa pienimpiäkään puutarhanhoidollisia lahjoja :D 

Mutta aion silti opetella, yrittää ja joskus vielä onnistuakkin. Hankittuna on taas jos vaikka ja minkämoista siementä, jotta saan pihalle lisää kukkia ja ehkä jotain syötäväksikin kelpaavaa? 

Kirppiksille en ole juurikaan kerennyt ja nekin vähät löydöt, jotka olen tehnyt, on jäänyt kuvaamatta. Mutta muutama takkikuva kameran kätköistä löytyi, joten näillä mennään :)

 Lindex collegetakki 86/92 cm 3€

Cupcake toppatakki 116 cm 18€

4 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea kirppistelystä pitkästä aikaa, harmi vaan että et ollut kuvannut muita löytöjäsi. Tuo Cupcake takki on kyllä syötävän ihana. Käyn jokapäivä kurkkimassa joko olet päivitänyt. Ehkäpä takatalven myötä ehdit taas kirppistelemään ja kuvaamaan löytösi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos sait taas luettavaa pitkän odottelun jälkeen :)

      Olen tuota kirppistelyä pohtinut tässä viime aikoina vähän enempikin. Nykyään se on paljon haastavampaa, kuin mitä ennen, sillä vauvanvaatteita löytyy kyllä pilvin pimein, mutta isompaa kokoa joutuu toisinaan ihan tosissaan etsimään. Etenkin silloin, kun sen toivoisi olevan ehjää, siistiä, nykyaikaista ja vielä tietynlaista niin värin, kuvan, kuin mallinkin osalta.

      Aina toisinaan lykästää ja löydän vinon pinon kaikkea kivaa ja kaunista. Ja toisinaan tulee puolestaan tehtyä ns. turha reissu, enkä löydä yhtikäs mitään. Enenevissä määrin kirppiksillä on tarjolla ei-oota, joten olen viime aikoina suunnannut yhä useammin suoraan vaatekaupoille ja jättänyt kirppistelyn kokonaan väliin.

      Lisäksi tuo ompeleminen kiinnostaa päivä päivältä enemmän. En todellakaan osaa ommella vielä hyvin, eikä ompeluun oikein tahdo riittää kunnolla aikaakaan. Mutta ompelemalla vaatteita itse, saan etenkin tuolle pikkumiehelle juuri sitä, mitä haluankin. Joten kirppistely on nyt siitäkin syystä jäänyt vähän takaa-alalle. Juuri tällä hetkellä se ei siis ehkä ole niin esillä, kuin mitä ennen. Tai mitä se taas ehkä tulevaisuudessa tulee olemaan.

      Tytöt eivät ole montaakaan senttiä viime aikoina lisää pituuteensa ottaneet, joten uusille vaatteillekaan ei ole kovinkaan suurta tarvetta. Vanhat kun passaavat vielä hyvin päälle. Ja pikkumiehelläkin on vinot pinot sopivaa päällepantavaa ja seuraavaakin kokoa on jo kaappiin hankittu. Siinäkin siis yksi syy sille, miksi kirppistely ei juuri tällä hetkellä ole aivan jokaviikkoinen juttu :)

      Mutta kirppissuunnitelmia kuitenkin löytyy, sillä MLL-kirppikset ovat taas saapuneet lähikaupunkeihin. Ja mikäli vain mahdollista, niin olen niissä paikalla...sieltä kun tekee yleensä ihan hurjan hyvät löydöt :D

      Poista
  2. Hyviä löytöjä jälleen. Itsekkin tehnyt yllättävän monta sellaista löytä joista en tee mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kiva, että olet löytänyt jotakin valmiiksi valmista :D

      Poista