perjantai 4. syyskuuta 2015

Paluu arkeen (ottaa yllättävän lujille)

Koko kesän olimme ja elimme aivan siinä samassa arkisessa rytmissä, kuin mitä aina ennenkin. Ja tämän vuoksi olin täysin siinä uskossa ja luulossa, että kun koulut, kerhot ja lasten harrastukset taas jatkuvat, mikään ei oikeastaan muutu.

Mutta olin väärässä.

En oikein tiedä itsekään, että mikä nyt oikein mättää, mutta tuntuu kuitenkin siltä, että lähinnä ihan kaikki. Vaikka toisaalta kaikki on todellisuudessa enemmän, kuin hyvin. Hassua, eikö? :D

Esikoisella on onneksi kaikki hyvin. Mutta nuo pienimmät...oih ja voih!!! Yksi haluaa leikkiä omassa rauhassa, toinen haluaa ulos leikkimään ja kolmas haluaa...no milloin mitäkin. Mutta yksi asia on varma. Sellaista tilannetta ei ole, että kaikki haluaisivat samaa asiaa ja vieläpä sopuisasti. Joten lapsilla tuntuukin nyt olevan riita päällä 24/7.

Olen koittanut ymmärtää lapsia parhaani mukaan, mutta täytyy myöntää, että joku toinen osaa sen taidon luultavastikin aika paljon minua paremmin.

Ymmärrän kyllä sen, että pienempää neitiä on vähän harmittanut se, kun isosiskot ovat päivisin koulussa sekä eskarissa ja hän on ollut päivisin "vain" kotona. Mutta kun olen sen sata kertaa kertonut ja selittänyt, että pikkuneidin oma kerho alkaa ihan pian. Joten on turha olla "kateellinen" ja sitä myöden ilkikurinen isosiskoa kohtaan.

Joskaan eipä se isosiskokaan mikään enkeli ole ollut. Isosiskon pinna on tänä päivänä aivan olematon (ilmeisesti kuuluu ikään, tarkistin Googlesta!). Jo pelkkä väärä katse hänen suuntaansa aiheuttaa melko voimakasta draamaa *tähän kuuluu silmienpyörityshymiö* ja sen jälkeen soppa onkin valmis.

Pikkumiestä olen pääsääntöisesti voinut kuvailla rauhalliseksi kaveriksi, joka ensin miettii ja toimii vasta sen jälkeen. Mutta se oli ennen se. Tilanne on nyt nimittäin toinen. Rauhallinen kaveri on kadonnut (saa palauttaa, kiitos!) ja tilalle on tuotu kohtuullisen määrän temperamenttia omaava "pikku tahtoja". Koita siinä sitten hiekkalaatikolla naama punaisena sanoa muille äideille, että "Anteeksi, en osannut yhtään varautua moiseen käytökseen, sillä ei hän kyllä koskaan ennen ole noin tehnyt", kun pikkumies mennä pamautti kaveria lapiolla naamaan. Arvatkaa hävettikö? Kyllä! Ja paljon.

Ja tämän kaiken keskellä pitäisi siis vielä kuljettaa lapsia eskariin, kerhoihin, sekä harrastuksiin, siivota kotia, käydä kaupassa ja koittaa pysyä edes jossakin määrin järjissään. Voin kertoa, että tiukkaa tekee aina toisinaan :D

Mutta uskon ja luotan siihen, että tämä menee vielä ohi. Ei ehkä tänään, tai edes huomenna. Mutta aikanaan. Joskus. Ja silloin pystyn taas tekemään muutakin, kuin vain selviytymään arjesta. Ehkä siis jopa bloggaamaan ja ompelemaan :D

Koska aikani on nyt enemmän kuin rajallista, bloggaan kirppisostokset jatkossa aiempaa niukemmin tiedoin. Jätän siis pois kokotiedot ja ainakin osittain myös merkkitiedot, jotta bloggaaminen sujuu hieman nopeampaan tahtiin ja saan päivitettyä blogiani useammin, kuin kerran kuussa...

 Meikkipussi ja laukku 1€/kpl

 Pinnit 3,50€

 Kattila pikkumiehen rakastamiin kokkailuleikkeihin 1€

 Läjä Nalle Puh-lehtiä 3,60€

 Aurinkolasit 1€ ja kotelo 2€

 Liukuri 1,50€
...sillä ihan kohta on taas talvi! :D

 Junarata 6€
Tämän sujautin jemmaan, sillä ajattelin antaa sen pikkumiehelle vasta vähän tuonnempana.
Ehkäpä 2v syntymäpäivälahjaksi?

 Kuomat koko 25, 8,50€

 Rukka vuoritetut kurakinttaat 2€
Musta pipo 1,50€
Name It tähtipipo 2€
Fleecetakki 3€
Jonathan tähti vk-housut 6€

Pitkät kalsarit 1€
H&M legginssit (tulevat käyttöön "pitkiksi kalsareiksi") 1,50€
Lindex ousut 1€
 H&M neuletakki 2,20€
Next slipoveri 2,50€

Me&I t-paita 4,80€
Name It farkkuleggissit 3,50€
 
 Neuleet 2€/kpl
...ja voi että taas näitä kamerateknillisiä taitojani. 
Paidat eivät ole luonnossa kulahtaneita, vaan ystävämme salamavalo teki nyt tepposensa :D

 Neulemekko 3€

 H&M mekko 2€
Aivan selvä joulumekko, eikö? :D
 Polvihousut 0,20€
H&M shortsit 2€
H&M legginssit 0,60€

 H&M mekko 2€

 Sukkahousut 1-2€/kpl

 
 9 kpl farkkuja 31€
(teinille)

 2 mekkoa, tunika ja 6 paitaa 19,50€
(teinille)

 Paita 3€    

Mekko 4€

  Paita 1€   

Paita 2€

2 kommenttia:

  1. Minä meinasin rueta itkemään jo pelkän tekstin lukemisesta. Kävelin itse kotiin kaupan kautta itse miss tahtotilan kanssa, joka sopivasti keksi saada uhmahuudon ja huutikin sitten kaupasta kotiin saakka halki kaupungin Raahasin toisessa kädessä kauppakassia ja toisella yritin pitää kiinni miss tahtotilasta, jota tietysti kaikki kääntyi kauhean rääkymisen seurauksena vielä katsomaan. Jos noita olisi enemmän niin apua.

    Kivoja vaatteita ja ihana tuo junarata merkkeineen :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, että näitä pieniä "tahtotiloja" löytyy myös muistakin perheistä :D

      Olen aina sanonut, että neljäs lapsi täydensi perheemme tietyllä tapaa kokonaiseksi. Hän on ollut pääsääntöisesti ns. helppo lapsi ja elämä on soljunut (pikkuneidin vammautumista lukuun ottamatta) melko mukavasti. Aikuisilla on ollut riittävästi aikaa lapsille ja jokaisella on ollut ns. oma paikkansa perheessämme. On tuntunut siltä, että me olemme ns. hyvä tiimi :)

      Mutta nyt, yhtäkkiä, ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta kaikki muuttuukin vaikeaksi ja hankalaksi. En niin kertakaikkisesti tajua, että mistä ihmeestä kenkä nyt puristaa vähän yhdellä sun toisella, milloin mistäkin syystä (tai siis oikeastaan ihan mistä syystä tahansa). Arki kun sinänsä kuitenkin rullaa todella hyvin (koulut, eskarit ja kerhot ovat välittäneet kotiin vain positiivista palautetta), eli lapsilla on kaikki hyvin. Paitsi jos asiaa kysyy heiltä itseltään. Vastaus olisi luultavastin se, että "mikään ei ole hyvin, koska kaikki on epäreilua ja miks toi aina saa ja miks mä en koskaan saa ja ja ja...".

      En mää kestä :D :D
      Jos olisin vähääkään huumorintajuttomampi ihminen, niin saattaisin heittäytyä tiukan paikan tullen lattialle makaamaan ja parkumaan elämän huutavaa vääryyttä :D

      Mutta nyt ei parane synkistellä, sillä edessä on viikonloppu. Tällöin lapsilla on käytössä 2 syliä ja 4 kättä. Se vähän helpottaa tätä arkirumban pyörittämistä :)

      Junarata oli melko huippu. Odotan jo ihan innolla, että pikkumies pääsee kaivelemaan sitä lahjakääreestä, sillä junarata alkaa olemaan pojan mielestä nyt melko pop :)

      Poista