sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sairastuvalta kakkukurssille ja kirppikselle

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana olemme viettäneet vain 3 päivää täysin terveinä. Muutoin on aina vähintään yksi perheenjäsenistä ollut sairaana potien flunssaa, kuumetta ja/tai yskää. Lapset pääsivät onneksi melko vähällä, mutta minä itse olin "poissa pelistä" melko pitkään.
Jouduimme siirtämään lasten syntymäpäiväjuhliakin viikolla eteenpäin, sillä ajattelin, että vieraat eivät ehkä halua syödä kakkuja, joita leivon kaulin toisessa- ja nenäliina toisessa kädessä :D

Juhlien siirto oli kyllä toisaalta ihan hyvä juttu. Olin nimittäin menossa Kondiittori Katarina Erwesin Fantasiakakku-kurssille viikko juhliemme jälkeen. Mutta juhlia siirtämällä sainkin loihdittua yhden kakuista ammattilaisen silmien alla. Ja voin kertoa, että kaikki Katarinaltani saamat vinkit ja neuvot tulivat enemmän, kuin tarpeeseen :D


"Kattilakakun" tein kokkausta rakastavalle pikkumiehelle ja "Puma-laukkukakun" tein teinille.

Kirppistelylle, tai muullekaan sen suuremmalle toiminnalle ei ole ollut viime aikoina kovinkaan suuria mahdollisuuksia. Kirppiksellä olen kyllä pari kertaa pikaisesti piipahtanut, mutta esim. MLL-kirppikset olen joutunut lähes poikkeuksetta tämän syksyn osalta skippaaman ohi. Ehkä parempi onni ensi keväänä?

Alla vähäiset löytöni. Eipä niitä montaa ole, mutta kovinkaan suurta tarvettakaan uusille vaatteille ei nyt oikeastaan edes ole. Tyttöjen vaatekaapit ovat lähes ääriään myöden täynnä ja melko korkeat pinot löytyy myös pikkumiehen kaapista. Syksyn ja talven ulkovaatteet on pitkälti hankittu jo hyvissä ajoin kirppiksiä ja alennusmyyntejä hyödyntäen, joten siltäkään osin ei tarpeita oikein ole.

Jokusen lelulöydön kyllä mielelläni vielä tekisin. Joulu alkaa jo hiljalleen lähestymään ja osan paketeista ostaisin mielelläni kirppikseltä, kuten aina ennenkin. Onneksi jouluun on vielä melko pitkä aika. Ehdin siis kirppikselle vielä monen monta kertaa ennen joulua. Ja koska suunnitelmiini kuuluu kirppisloosin vuokraus vielä tämän vuoden puolella, tulee siellä sitten ravattua taas vähän tiuhempaan, kun on se oma loosi siivottavana.
.Suunnitelmani toteutuskin on jo aloitettu, sillä pikkutytöt kävivät jo ponilaatikkoaan läpi, tuoden kaikki "tällä me ei enää leikitä"-ponit sieltä pois. Prosentuaalisesti se poistuvien ponien määrä ei kyllä päätä huimannut, mutta sanotaanko nyt vaikka niin, että 3 on toki parempi, kuin vain 1 ;)

 Korit ja kranssipohja 6,50€
 Piirustuslevy 2,50€
Muumiläppäri 8€  (pukinkonttiin)
 Pikkumiehen vaatteet 11,50€

 Pikkumiehen vaatteet ja siivilä 6,50€

 Tyttöjen paidat 8€

2 kommenttia:

  1. Mukavia löytöjä olet taas tehnyt . Kakut on oikein makoisan näköisiä!

    VastaaPoista