sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Valokuvaprojekti on valmis!

Nonni...taas on yksi uusi projekti saatu päätökseen ja kotiin jotain uutta ja kivaa. 

Tästä se kaikki alkoi, eli alkuun ostin kirppikseltä erilaisia kehyksiä, sekä kaivoin kotoota kaikki vanhat kehykset, jotka olin poistanut käytöstä lähinnä niiden väärän värin vuoksi. Koin jopa hieman herkän hetken, kun laatikosta tuli esiin ruma keltainen kehys. Ostin kehyksen noin 8-9 vuotta sitten, jolloin käytössäni ei ollut kovinkaan suuria summia. Muistan vieläkin, miten tarkasta mietin tuon kehyksen ostoa. En pitänyt sitä kaikkein kauniimpana, mutta se oli hinnaltaan niitä kauniimpia edullisempi, joten siihen oli tyytyminen. Se on oikeastaan aina riidellyt kotini värimaailman kanssa, mutta koska siinä on ollut yksi elämäni tärkeimmistä kuvista, se oli aina kunniapaikalla kirjahyllyssä. 





Vuosien saatossa se keltainen kehys on joutanut laatikkoon ja tilalle ovat tulleet uudet ja kauniimmat kehykset. Tämän projektin tiimoilta se sitten nousi sieltä taas esiin ja kun se sai valkoisen maalin päällensä, siitä tuli nätti. Todella nätti.
Kehysten maalaaminen kesti useamman päivän, sillä kehyksestä riippuen ne tarvitsivat valkoista maalia 1-3 kerrosta ja välissä piti aina huomioida kuivumisajat. Eikä paikkamaalauksiltakaan ihan kokonaan vältytty. Onneksi lämpimänä kesäpäivänä oli kiva maalata ulkosalla. Vähän vilposimpina päivinä maalasin keittiön pöydän ääressä, juoden pommaccia viinilasista. Hieman siis hienostellen.




Kun maalausurakka oli ohi, oli aika sommitella kuvat kehyksiin.  Mietin tarkasti mikä kuva sopii mihinkin kehykseen, mutta tuon keltaisen kehyksen kohdalla olin erityisen tarkka, sillä sillä oli suurempi merkitys.


 Sitten tuli vastaan ongelma. En keksinyt keinoa, jolla saisin kaikki 26 kehystä seinään siten, että seinään tulee vain 4 reikää. En siis halunnut tehdä seinään 26 rumaa reikää, joiden paikkaaminen aikanaan on epätoivoista, sillä seinässä on sävytemaali, jonka väriä en tiedä. Ja seinä on 6 metriä korkea, joten koko seinän maalaaminen ei ihan kädenkäänteessä onnistu.
Vaihtoehtoja kyllä löytyi, mutta kun niistä ei yksikään ollut mieluinen. Lopulta löysin keinon, joka tuntui kivalta, ja johon löytyi materiaalitkin omasta takaa.



Tein kehyksen. Ei se ollut ehkä maailman hienoin, mutta ajattelin sen näyttävän hyvältä valmiina. Sommittelin kehykseen rimoja vinottain ja vähän poikittainkin, jotta saisin kehykset seinälle mahdollisimman epäsymmetrisesti. Rimat loppuivat kesken, mutta varastosta löytyi vanhan sängyn puusälepohjalautoja, jotka halkaisin ja joista tein lisää rimoja. Kun kehikko oli ruuvattu kasaan, annoin sille uuden värin ruskealla maalilla. Samaa sävyä löytyy keittiöstä ja olohuoneesta, joten kehikko sointuisi kivasti alakeran väreihin.

Kun maali oli kuivunut, naputtelin kehikkoon nauloja, joihin kehykset voisi ripustaa. Kehysten sommittelu vei aikansa, mutta sain, kuin sainkin kaikki kehykset mahtumaan kehikkoon, vaikka alkuun jännäsin, että miten mahtaa käydä.



Lopulta ruuvasimme kehikon seinään ja asettelin kuvat paikoilleen. Ja kyllä näyttää kivalta! Kuvien kanssa huomattavasti paremmalta, kuin mustien suhrujen kanssa, mutta ymmärtänette varmaan, etten halua julkaista perheestäni kuvia. 

Nyt sitten nokka kohti seuraavaa projektia :D

PS. Ennen niin ruma keltainen kehys näyttää nyt hyvältä aikalailla keskellä kehikkoa, soikion kehyksen oikealla puolella.

3 kommenttia:

  1. vautsi! tuommoisen vois harkita itsekkin tekevän :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Tuota oli kyllä ihan kiva näperrellä, joten ei muuta kuin väsäämään, jos kotoota löytyy tyhjä seinä :)

    VastaaPoista