lauantai 2. maaliskuuta 2013

Vaikka sitten nukelle

Koitan olla ostamatta vauvalle vielä isoa kasaa vaatteita, koska en vielä tiedä kumpi on tulossa. Mutta aika hankalaa se tuntuu olevan, kun myynnissä on niin paljon söpöjä pikkuvaatteita. Niinpä olen antanut itselleni muutaman kerran luvan lipsua. Takaa-ajatuksena on ollut se, että ainahan ne vaatteet voi sitten pukea nukelle, jos ne eivät käyttöön tulekaan. Pitää sitten vaan ostaa vähän isompi nukke :D

Vahva tyttöfiilis on poissa. Se on kadonnut täysin. Tällä kertaa "tyttövaatteita" etsiessäni olo oli epävarmempi kuin koskaan, sillä enää en voi sanoa raskauden olevan samanlainen, kuin aiemmillakin kerroilla. Vaikka olen aina voinut pahoin, niin näin pahoin en ole koskaan voinut. Enkä näin pitkään. Olen ollut tiputuksessakin, mutta valitettavasti siitä koettu hyöty on kovin lyhyt. Vielä ei aurinko siis paista risukasaan. Mutta ehkä sitten keväällä?

Koska en ole enää lainkaan niin varma siitä, että vauva on tyttö, ostin myös ihan selvän "poikavaatteen", kun sellaisen vihdoinkin löysin. Lisäksi mukaan tarttui muutama "unisexvaate", jonka voin siis pukea kummalle tahansa. Huhtikuussa saamme tietää (jos vauva suostuu sen näyttämään), että kumpi on tulossa, joten ehkä odotan sinne saakka ennen, kuin ostan vauvalle enempää vaatteita. Tämän väliajan voinkin sitten vaikka käyttää itseeni. Tämän kaiken raskauskurjimuksen keskellä kun olen ansainnut myös kiinnittää huomiota vain ihan itseeni ja oman hyvinvointiini. Luvassa siis seuraavaksi MINÄ, MINÄ, MINÄ-postaus!

Lindex Bamse paita 56 cm 2€

 Body 50-56 cm 1€

 Småfolk body 56 cm 2€

 Puolipotkarit 50 cm ja 56 cm 0,50€/kpl

 H&M toppi 98/104 cm 1,50€

 Kirja 1€

 H&M neule 1,50€

 H&M neule 2,50€

 Only tunika 0,70€

 Lehti 0,50€

 Liivinsuojukset 6 kpl 1€

9 kommenttia:

  1. Jännäilet siellä näköjään samaa kuin minä:) Rakenneultraan muutama viikko, josko sieltä saisi jotain vinkkiä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti toivon, että vauva suostuisi sukupuolensa näyttämään, koska se helpottaisi niin kovasti näitä vauvanvaateostoksia :) Toivottavasti teillekin selviää rakenneultrassa, että kumpi siellä masussa kasvaa :)

      Poista
  2. Onnea Chef. Koska on LA?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elokuussa odotellaan vauvaa syliin saapuvaksi :)

      Poista
  3. Paljon onnea odotukseen! Itseäni jäi mietityttämään, että mikä se 'poikavaate' oli? Tuo sammakkobodyko? Itse pukisin sen kyllä myös tyttövauvalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Se "poikavaate" oli juurikin se sammakkobody. Tykkään pukea tyttöjä vaaleanpunaiseen, pinkkiin ja lilaan, eli sellaisiin hempeisiin sävyihin. Toki tykkään pinkistäkin, mutta en oikein osaa pukea tyttöjä muutoin kovin värikkäästi.

      Pojan kohdalla taas koen, että haluan pukea poikaa kirkkaisiin ja värikkäisiin vaatteisiin, enkä oikein osaa nähdä pukevani poikaani tummansiniseen tai tummanvihreään, vaan vaatteessa pitää olla vähän enemmän väriä.

      Varmasti moni pukisi tuon sammakkobodyn tytöllekin, mutta koska mä tosiaan tykkään pukea tyttöjä vähän toisella tyylillä, en tuota tulisi tytöllä koskaan käyttämään. En siis sinänsä koe tuota bodyä poijan vaatteena (en siis jäisi kyttäämään perään, jos näkisin tuon bodyn tyttövauvan päällä), mutta omalle tytölleni en sitä pukisi.

      Poista
  4. Mites selkä kestää raskauden? On kuitenkin aikamoinen rasitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskausajat ovat olleet elämässäni lähes ainoat hetket jolloin selän kanssa ei ole ongelmia ollut. Alkuraskaudessa kärsin kovista selkäkivuista, mutta se taisi johtua lähinnä siitä, että olin pahoinvoinnin vuoksi lähes sänkypotilaana. Ja makaaminen kun ei selkäpotilaatte pitkissä pätkissä tee kovinkaan hyvää.

      Nyt selkä on ihan ok. Ei missään nimessä kivuton, mutta pärjään ilman kipulääkkeitä. Vauvan syntymän jälkeen selkä onkin sitten taas extrakoetuksella, mutta se on sitten sen ajan murhe :)

      Poista
  5. Oho :o oli ihan pakko lukea viime vuoden puolelle postauksia, mutta en huomannut missään kohtaan että olisit aikaisemmin maininnut raskaudesta :D
    Mutta oikein paljon onnea! <3

    VastaaPoista