perjantai 6. syyskuuta 2013

Arjen helpotusta pyykkihuoltoon

Pari viikkoa sitten pyykinpesukoneemme hajosi ja ostimme tilalle uuden. Vanha kone veti sisäänsä pyykkiä 6 kg kerrallaan ja ajoittain tuntui siltä, että isommallekin koneelle olisi käyttöä, joten päädyimme tällä kertaa koneeseen, jonne mahtuu pyykkiä peräti 9 kg verran.

Olen ollut todella tyytyväinen uuteen ja isompaan koneeseen, mutta ei sekään aivan täydellinen ole. Pyrin pesemään aina täysiä koneellisia, mutta 9 kg joko 40 asteen-, tai 60 asteen pyykkiä on jo niin suuri määrä, että konetta ei aivan hetkessä täyteen tunnu saavan. Niinpä kerran, jos toisenkin on käynyt niin, että laitan likaiset pyykit korista koneeseen ja totean, ettei kone tullutkaan täyteen. Tällöin ajatuksenani on ollut se, että kunhan pyykkiä tulee lisää, niin nakkaan ne suoraan koneeseen. 

Mutta koska olen hyvin hajamielinen ihminen ja pyykkihuoltoon osallistuu myös muu perhe, on jo useamman kertaa käynyt niin, että seuraavat likapyykit tuleekin kannettua koneen sijasta pyykkikoreihin. Aika helpollahan sinne koneeseen kurkistaisi ja katsoisi, että onko siellä pyykkiä, vai ei, mutta ongelmaksi muodostuukin sitten miehen ja esikoisen kohdalla se, ettei heillä aina ole tietoa siitä, että olenko laittanut koneeseen 40-, vai 60 asteen pyykkiä. 

Nyrkkisääntönä meillä on se, että lastenvaatteet, lukuunottamatta alusvaatteita, pestään 40-asteessa. Mutta pissavahinkopyykit pestään 60-asteessa...joten aina sekään ei kerro kaikkea, jos koneen sisällä näkyy lastenvaatteita. Niinpä vain se, joka on koneen täyttämisen aloittanut, tietää varmaksi, että missä asteessa kone on tarkoitus pestä. Ja jos se olen minä, saattaapi käydä niin, etten sitä itsekään varmaksi muista *nolostuu*. Likapyykkien kaivelu ei ole mielipuuhaani, joten päädyin pohtimaan arkea helpottavaa tapaa tuohon pyykkihuoltoon. Ja moisen sitten keksinkin :)

Kaivoin "askartelukaapistani" kasan Tiimarin alesta aikoinaan ostettuja puisia laattoja...


 ...jotka maalasin valkoiseksi (vaikka olenkin uhannut, etten maalisutiin tartu, niin maalipensseliin kuitenkin sitten tartuin :D ).


Kun laatat olivat kuivuneet, liimasin niiden taakse kuumaliima-pistoolilla kaksi magneettia...


...ja maalatulle puolelle kirjoitin "pesukoodeja".

PUHTAAT-kyltti on tarkoitus laittaa koneen kylkeen silloin, kun koneen laittaa päälle. Varsinkin silloin, kun olen illalla ajastanut koneen pesemään pyykit aamuun mennessä, tuo on varsin kätevä. Kun kone on pessyt pyykit, se sammuu kokonaan...eikä siis mikään valo tms. ole aamulla muistuttamassa siitä, että kone on yön aikana käynyt. Tämän kyltin avulla tiedän (ja mieskin tietää), että koneessa on puhtaat pyykit, jotka voi laittaa kuivausrumpuun kuivumaan.

40 astetta-kyltti on tarkoitus laittaa koneen kylkeen silloin, kun siellä on likaisia, 40 asteessa pestäviä pyykkejä, mutta kone ei ole vielä täynnä. Ja 60 astetta-kyltti laitetaan koneen kylkeen puolestaan silloin, kun koneessa on vielä tilaa 60 asteessa pestävälle likapyykille.

Uudessa koneessamme on mahdollisuus valita pyykin likaisuusaste 1 ja 3 välillä. Joten "pallo"-kyltit kuvaavat koneeseen laitetun pyykin likaisuusastetta. Mikäli olen laittanut koneeseen yhden päivän päällä olleita, tahrattomia lastenvaatteita, sekä vaikka uusia kankaita, laitan koneen kylkeen kyltin, jossa on yksi pallo, sekä 40 asteen kyltin. 
Mikäli koneessa on alusvaatteita, kestovaippoja tms. likaisempaa pyykkiä, laitan koneen kylkeen kyltin, jossa on kolme palloa, sekä 60 asteen kyltin. 

Ja kun kone on täynnä, poistan kyltit ja laitan tilalle PUHTAAT-kyltin samalla, kun käynnistän koneen.


Näin näppärää :)
 

Tänään pääsen jo kokeilemaan, että miten huippuhyvä suunnitelmani toimii käytännössä :D

Kylttejä on vielä muutama ylimääräisenä...saattaapi olla, että astianpesukoneeseenkin ilmestyy PUHTAAT ja LIKAISET-kyltit, sillä astianpesukoneenkin kohdalla olen huomannut käyvän niin, että varsinkin esikoisella on tapana jättää astiat tiskipöydälle...vaikka koneessa olisikin likaiset ja vielä tilaa. Eipähän enää menisi se selitys läpi, että "en tiennyt, kummat siellä on", kun sen voisi näppärästi kyltistä lukea :)

10 kommenttia:

  1. Hirmu hyvä idea ja niin kätevää, kun noihin koneisiin tarttuu kaikki magneetit. Mietin meinaan ensin, että mihin meinasit magneetit kiinnittää, mutta koneisiinhan ne tosiaan tarttuvatkin suoraan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneen kylkeen ne kyltit tosiaan magneettien avulla näppärästi kiinnittyy :)

      Astianpesukoneen kohdalla tosin pohdituttaa kyllä se, että kun vauva aikanaan lähtee liikkeelle (kunhan pikkuapina nyt ensin edes syntyisi! :D ) niin eipä taida kyltit saada olla alle metrin korkeudessa paikoillaan. Pyykkikoneen kohdalla saan kyltit kiinni myös koneen yläpuolella olevaan kuivausrumpuun, mutta astianpesukoneen kohdalla pitää keksiä jotakin muuta. Ehkä kiinnität kyntit sitten jääkaapin oveen?! :)

      Poista
  2. Hienot kyltit! Meillä on ollut käytössä vain kontaktimuovilla päällystetty lappu, jossa lukee Puhtaat. Ja sen lätkäisen siis tiskikoneen kylkeen, jotta mies laittaisi astiat kaappeihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Kontaktimuovipäällysteisiä (tai laminoituja) lappuja mäkin alkuun ajattelin, mutta kun noille puisille pikkukylteille ei ollut käyttöä, niin ajattelin niiden tähän tarkoitukseen kivasti passaavan :)

      Poista
  3. Hienot kyltit!
    Yön aikana olisi kätevä ja yösähkön aikaan edullisempaa pestä pyykkiä, mutta itse en uskalla enää laittaa "yksinään" pesukoneita päälle. Yhdestä pyykinpesukoneestamme hajosi kesken pesun osa (en muista mikä), kamala poksaus ja alkoi savuta. Onneksi olimme kotona, äkkiä töpseli irti ja kannettiin kone ulos, niin ei ehtinyt isompaa vahinkoa tulla. Kone ei ollut edes montaa vuotta vanha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Meillä koirat viettää yönsä kodarissa, joten mikäli siellä alkaa paukkumaan, tai vedet valumaan lattialle, niin uskon koirien ilmoittavan tästä.

      Yöksi uskallan siis jättää päälle, mutta en silloin, kun kukaan ei ole kotona.

      Poista
  4. Mainio idea! Voisit patentoida tuon, ja lyödä rahoiksi... hih. :D

    VastaaPoista