tiistai 28. heinäkuuta 2015

Helsinki (Vantaa) & Tampere calling!

Olemme tehneet pienimuotoisia reissuja lasten kanssa ja kuten arvata saattaa, niin mikäli mahdollista, kuuluu reissupäivään aina myös pikavisiitti kirppiksellä. 

Helsingissä otin suunnaksi Perhekirppis Lanttilan, joka ei tosin sijainnut Helsingissä, vaan Vantaan puolella. Joten nyt on siis koluttuna myös Vantaalla sijaitseva kirppis. Joskaan eipä sitä puolentunnin pikapiipahdusta nyt oikein koluamiseksi sanoa voi. Mutta tulipahan koettua, vaikkakin vain läpi juosten :D

Lanttilassa oli valitettavan paljon tarjolla "ei oo:ta", mutta niinhän se monasti heinäkuussa pakkaa olemaankin, eli loosit loistavat tyhjyyttä vähän kaikkialla. Hinnoittelupolitiikkakin näytti melko samalta, kuin mitä näillä huudein. Eli ylihintaista, erittäin edullista ja kaikkea siltä väliltä. 
Lastenvaatteita oli tarjolla melko vähän ja niiden laadussa oli monen kojun kohdalla parantamisen varaa. Mutta mukaan mahtui kyllä myös muutama sellainenkin loosi, josta löytyi puhdasta, siistiä ja edukasta lastenvaatetta. Harmi vain, että koot eivät nyt tällä kertaa oikein natsanneet omien tarpeideni kanssa yksiin :)

Mutta jotakin pientä sieltä kuitenkin tarttui mukaan. Perheemme pienin neitokainen sai söpön neulemekon ja pikkumies sai kokkailuleikkeihinsä uuden kattilan. Oikeastihan kyseessä on siivilä, mutta älkää kertoko sitä pikkumiehelle :D 

Siivilä 2€

 H&M neulemekko 2€


Tampereella päätin suunnistaa Radiokirppikselle. Salon Radiokirppiksestä jäi aikoinaa hyvät kokemukset, joten pakkohan se oli tsekata, että mikä onkaan Tampereen Radiokirppiksen laita.

Lastenvaatteita siellä oli tarjolla huomattavan vähän, mutta itselleni löysin sieltä vaatteen, jos toisenkin. Loosit olivat melko pitkälti täynnä ja asiakkaitakin riitti jonoksi saakka, joten heinäkuun myyjäkato ei tuntunut koskevan Radiokirppistä! 

Hintataso noudatti aivan samaa linjaa, kuin mitä muuallakin...eli kallista, halpaa ja myös siltä väliltä. Valitettavan moni loosi piti kuitenkin sisällään ylihinnoiteltuja vaatteita, sekä "krääsää ja rihkamaa", joten vaikka sieltä löytyi myös "hyviä looseja" ja löysin itselleni melko kivan kasan uutta päällepantavaa, jäi kirppiskierroksesta kuitenkin päälimmäiseksi mieleen hieman nihkeä fiilis. Kirppikseltä oli myös helppo bongata trokarien loosit, joissa myytiin mm. aivan järettömän korkealle hinnoiteltuja "merkkileluja". 

Kirppis oli myös hieman hassun mallinen, enkä oikein vieläkään tiedä, miten siellä olisi ns. kuulunut kulkea. Kirppiksellä sijaitsevat pitkät "tankovälit" olivat niin ahtaat, että ohitustilanteissa henkarit kolisivat ja vaatteet putoilivat lattialle. Rattaiden kanssa sinne kannattaa mielestäni suunnata vain, jos omaa roiman määrän huumorintajua. Koska oma huumorintajuni on rajallinen, jätin rattaat (ja lapset) suosiolla kahvilan puolelle :D

 Teinille Gina Tricot toppi 0,50€ ja H&M tyllimekko 4€

H&M tunika 3€
 
 Gina Tricot tunikat 1€/kpl

 H&M neuletunika 4€

Pupu-neule 2,50€ ja H&M neule 3€

<3 ilmapallot 2€

2 kommenttia: