keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kesäkuntoon 2015 (en minä, mutta terassi)

Jokunen vuosi sitten rakensimme takapihallemme terassin, vaikka alkuun olinkin ollut melko jyrkästi sitä mieltä, että siihen puuhaan emme ryhdy. Mikäli asuisimme omassa talossamme, raketaisin mielelläni terassin vaikka talon jokaiselle sivulle. Mutta siinä en nähnyt kerrassaan niin mitään järkeä, että sijoittaisin omia rahojani vuokra-asunnon terassiin.

Tosin mieleni muuttui heti ensimmäisen kesän jälkeen. Sain laskea yhden käden sormissa ne kerrat, kun olin nauttinut kesästä omalla takapihallani istuskellen. En kertakaikkisesti nähnyt siinä mitään nautinnollista, että sain kävellä kylmällä ja likaisella betonilaatalla ja katsoa 3 metrin päässä sijaitsevaa lauta-aitaa. Ja vaikka se terassin rakentaminen omakustanteisesti olikin alkuun tuntunut täysin idioottimaiselta, niin vielä typerämmältä tuntui ajatus siitä, että maksan vuokraa pihasta, jota en edes käytä. Vaikka se nimenomaan oli ollut yksi syy siihen, miksi päädyimme muuttamaan kerrostalosta pois...

Niinpä meille sitten rakennettiin terassi. Pihaa muokattiin myös isommaksi, eli siirsimme päätyaitamme sivuaidan jatkeeksi ja siirsimme pihamme rajaa 2 metriä kauemmas talosta, istuttaen uudelle rajalle tuija-aidan. Pihan suurentamisesta olin tehnyt tarkat piirrokset ja suunnitelmat, jotka kävin ensin hyväksyttämässä naapureilla ja sen jälkeen myös vuokranantajalla. Idea sai tuulta alleen lähes pyörremyrskyn lailla, sillä lopulta suunnitelmani toteutettiin myös kaikkien naapuriemme pihoihin ja hommat hoituivat hyvässä talkoohengessä, toinen toisiamme auttaen. Siinä missä naiset suunnittelivat ja ohjasivat muutostöitä, miehet tekivät työn fyysisen osuuden ;)

Muutostöiden jälkeen olin kovin tyytyväinen uuteen pihaani, sekä terassiin, jonka johdosta pihalla myös viihtyi. Terassilla oli pöytä ja 4 tuolia ja myöhemmin sinne hankittiin myös varjo. Kesällä aina grillattiin ja syksyllä käytössä oli pieni ulkotakka tuomassa tunnelmaa ja pieniä elämyksiä makkaranpaiston ääressä.
Pihalle laitettiin myös keinu ja hiekkalaatikonkin sinne nikkaroin. Toisinaan ostin terassille jonkun kukankin, mutta aika nopeasti sen vihreys muuttui ruskeaan taittavaksi, sillä en varsinaisesti ole mikään viherpeukalo...

Toisinaan yritin hieman "sisustella" terassia, mutta melko heikoin tuloksin. Pihan käyttöaste oli tuolloin kyllä huomattavasti suurempi, kuin mitä ennen terassin rakentamista, mutta en kuitenkaan viihtynyt pihalla vieläkään niin hyvin, kuin mitä toivoin. Lisäksi olin melko tympääntynyt siihen, että sain joka vuosi öljytä sekä terassin, että kaikki pihakalusteet. Niinpä päätin ottaa takapihan nyt ihan kunnolla "työn alle" ja laittaa sen vihdoinkin sellaiseen kuntoon, että siellä todella viihtyy.

Tosin eipä se vieläkään kyllä täysin valmis ole, sillä en vielä tiedä aivan tarkasti, että mitä sinne vielä haluan. Ja joissakin kohdin olen joutunut tekemään myönnytyksiä, joita en olisi halunnut tehdä. Niiden suhteen siis vielä vähän mietin ja pohdin. Mutta nyt terassi on kuitenkin mielestäni viihtyisä. Siellä on rauhallinen tunnelma ja tilaa sekä ruokailulle, että oleskelulle. Eli tilanne alkaa olemaan jo melko hyvä.
 



Vauvakeinu kirppikseltä hintaan 5,50€. Sohvakaluston ostin uutena, mutta tingin siitä luultavasti kaikki katteet pois, eli sain sen varsin edukkaasti :D

Terassi oli aiemmin ruskea, mutta laitoin sen pintaan tällä kertaa Tikkurilan terassiöljyn, jonka väri oli muistaakseni "kelonharmaa". Ruskeassa terassissa tuntui olevan jatkuvasti harmaata kuraa ja likaa, joten ajattelin pääseväni harmaan terassin kohdalla hieman helpommalla, koska otaksuin, ettei lika näkyisi sen pinnalla niin helposti. Olin väärässä. Totaali väärässä! 

Kuten yllä olevasta kuvasta voi todeta, niin harmaa terassi on harmaan kuran peitossa. Joten se siitä loistoideasta! Oli siis tarvauduttava suunnitelmaan B ja hankittava terassille matto. Joskaan sekään ei ole täysin ongelmaton ratkaisu, sillä matto (jonka siis hankin ja iskin paikoilleen kuvan ottamisen jälkeen) tuntuu olevan tässä Suomen niin kauniissa ja upeassa kesäsäässä aina märkä...

 

Aarikan tarjotin kirppikseltä (6€), kattokynttelikkö on kulkeutunut meille aikoinaan siskoni kotoota. Sen alkuperäisväri on musta, mutta se sai pintaansa valkoista spraymaalia (joka ei ottanut kunnolla kiinni) ja aikaa myöden se on ulkosäilytyksen voimasta myös jo vähän ruostunut. Taustalla näkyvä lyhty oltiin jätetty jokin aika sitten rikkinäisenä taloyhtiömme roskakatokseen. Nappasin sen sieltä mukaani ja kunnostin sen kesäkukkia varten. 


 Tuolit ostin uutena ja koska täydellistä pöytää (iso, mutta siro, sekä samalla myös kevyt, mutta kansi kuitenkin puuta) ei kukaan ollut vielä keksinyt, niin päätin rakentaa sellaisen itse. Jalat ovat Ikeasta, pöytälevyn virkaa toimittaa 2 kpl 40 x 200 cm kuusiliimapuulevyt, joiden pintaan on vedetty 3 kerrosta ulkokäyttöön soveltuvaa huonekalumaalia. 
Pöytälevyn alla on 6 poikkipuuta (sängyn sälepohjan lautoja), jotka yhdistävät päälilevyt toisiinsa. Levyjen väliin on jätetty noin 2 cm rako puhtaasti estettisistä syistä. Mielestäni se tuo pöytään kivan pienen särmän :)


Hiekkalelujen säilytys on tuottanut itselleni jo pidemmän aikaa harmaita hiuksia. Lelut olivat aiemmin kannettomassa laatikossa, joten laatikosta löytyi lelujen lisäksi usein myös lehtiä ja sateen jälkeen myös vettä. Paljon.

Lelut oli siis saatava kannen alle piiloon ja varaston kätköistä löytyikin moiseen tarkoitukseen sopiva tynnyri. Tynnyrissä on kuitenkin paikoitellen vähän ruostetta, joten en halunnut laittaa sitä suoraan terassin pintaan. Jos se vaikka jättää siihen rumat jäljet? Mene ja tiedä, mutta koin kuitenkin parhaaksi mennä varman kautta, eli hankin tynnyrille alustan. Sopiva alusta löytyi kierrätyskeskuksesta eurolla.

Koska alusta oli käsittelemätöntä puuta, sudin sen pintaan samaa öljyä, kuin mitä terassiinkin. Samalla näen, jättääkö tynnyri öljyttyyn puupintaan rumat jäljet, vai ei. Mikäli alusta pysyy siistinä, voin luopua sen käytöstä kokonaa ja siirtää lelutynnyrin suoraan terassille.

Alla vielä "pohjakuva" koko terassistamme. Kuva ei ole täysin mittakaavassa, mutta melko lähellä kuitenkin. Musta rengas harmaalla sisuksella esittää sohvapöydän päässä (ja lelutynnyrin vieressä) olevaa aurinkovarjoa, jota ei tainnut kuvissa näkyä.


4 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä todella viihtyisältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...olen samaa mieltä itsekin :D

      Poista
  2. Onpa teillä ihanan iso terassi! Ja tuo kuuden euron Aarikan tarjotin on kyllä mahtilöytö! Olisi kelvannut mullekin moinen löytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän terassiamme taas melko pienenä. Kokoa sillä on muistaakseni 3 x 5 metriä, mutta ei haittaisi, jos se olisi vielä vähän isompikin. Mutta naapurien pihat tulevat molemmilta sivuilta vastaan, joten laajentamaan ei ainakaan sivusuunnassa enempää pysty :D

      Tarjotin oli ihanan iloinen piristys pihallemme. Yleensä pidän melko maltillisista väreistä, mutta jokunen väriläikkä sinne sun tänne kyllä aina toisinaan piristää kokonaiskuvaa. Itse pidin kuuden euron hintaa tarjottimesta jokseenkin kovana, mutta saattaa se olla ihan edukaskin, jos ottaa huomioon sen, että se on nimenomaan Aarikan tarjotin. Mene ja tiedä, sillä en omaa niin pienintäkään hajua siitä, että mikä moisesta tarjottimesta olisi käypä hinta.
      Joskaan eipä sen niin väliä. Olisin maksanut tuosta tarjottimesta tuon 6 euroa, vaikka sen pohjassa olisi lukenut Hong Kong. Enkä olisi maksanut siitä kahdeksaa euroa, vaikka se kuinka olisi ollut Aarikkaa :)

      Poista