maanantai 18. tammikuuta 2016

Olen aikuinen...vai olenko sittenkään?

Olen keksinyt itselleni uuden harrastuksen. Tai no, ei tuo askartelu nyt mikään aivan uusi juttu itselleni ole, mutta olen viime aikoina viihtynyt sen parissa vähän enemmänkin ja opetellut sen saralta paljon uutta.  

Jotenkin tuo askartelu kuulostaa niin kovin koomiselta. "Hei, olen Chef, ikää päälle 30v ja harrastan askartelua". Olen aikuinen. Askartelen. En vain voi olla nauramatta, kun ajattelen asiaa. Ei sitä oikein kehtaa ääneen sanoa, vaikkei kukaan edes kuulisi :D

Mutta totta se kuitenkin on. Minä harrastan askartelua. Ja ennen, kun te siellä nyt tukehdutte nauraessanne pullaan ja lennätätte samalla kahvit näppikselle, niin voin kertoa, että vaikka tämä herättääkin itsessäni hieman hilpeitä fiiliksiä, niin toisaalta otan tämän asian kyllä ihan tosissani. Tai siis...niin tosissani, kuin mitä askartelun nyt voi ottaa...*tirsk*

Jo noin vuosi sitten rakastuin laitteeseen nimeltä Big Shot-leikkuri, sillä olin nähnyt yhtä sun toista pientä ja kivaa, mitä sillä saattoi saada aikaan. Mutta rakkauteni lopahti kuitenkin aivan yhtä nopeasti, kuin mitä se oli alunperin syttynytkin, kun näin Big Shot-leikkurin kyljessä roikkuvan hintalapun. Joten lopputulos oli siis "Kiitos, mutta ei kiitos.

Mutta se oli silloin. Ja nyt on nyt.

Päädyin nyt kuitenkin ostamaan sen Big Shotin...ja aika paljon kaikkea muutakin askarteluun liittyvää härpäkettä ja vimpainta. Kaikkia "uusia juttuja" en ole vielä ehtinyt edes kokeilemaan, mutta olen silti jo aivan superinnoissani askartelun ihmeellisestä ja koukuttavasta maailmasta! Ja kuten arvata saattaa, myös lapset ovat uusista askartelumahdollisuuksista aivan innoissaan :)

Mitään suurta ja järisyttävää minulla ei ole teille vielä näyttää, sillä olen vasta "kokeilu"-vaiheessa. Mutta jotakin pientä takataskusta kuitenkin jo löytyy, sillä lähipiiriini on kohtapuolin tulossa perheenlisäystä, jonka johdosta pääsin opettelemaan kastekorttien tekoa <3


Korttien teossa on käytetty materiaalina kartonkia, kopiopaperia, kuviopaperia, tapettia, satiininauhaa, liimaa ja 2-puolista teippiä.
Työvälineinä käytin kahta erikokoista kuviolävistintä (tähdet) sekä Big Shot-leikkuria, jonka avulla stassasin vas. puoleisen kortin rattaat, sekä taustaympyrän ja oik. puoleisen kortin molemmat taustaympyrät, sekä "Pienelle pojalle"-tekstin kehyksen. Molempien korttien taustaneliöt leikkasin Fiskarssin paperileikkurilla ja helistimen leikkasin käsin saksilla.

Big Shotilla voi leikata paperin ja kartongin lisäksi myös mm. kangasta, huopaa, ohutta metallia, askarteluvaneria ja DC-fixiä joten Big Shotista on muuhunkin, kuin vain korttien tekoon.

Mikäli olet viime aikoina pohtinut Big Shotin hankkimista, niin en voi muuta, kuin suositella lämpimästi suunnitelmasi toteuttamista. Ostaessani tuon oman laitteeni myyjä ilmoitti, etten tulisi päätöstäni katumaan. Ja oikeassahan hän oli :)

Koska saamani asiakaspalvelu on ollut askartelutarvikeostojeni yhteydessä kerta toisensa jälkeen vähintäänkin loistavaa, vinkkaan teille vielä loppuun (eli tämä ei ole maksettu mainos) hyvästä ja asiakaspalveluhenkisestä Askartelu- ja leivontatarvikeliike Inspiraatiosta.
Inspiraatio löytyy sekä erikoisliikkeenä kauppakeskus Myllystä (Raisio), että netistä verkkokauppana, jonka lisäksi Inspiraatiolla on vielä blogikin. Käykäähän kurkkaamassa :)

http://www.askarteluliiketurku.fi/
http://askarteluinspiraatio.blogspot.fi/



2 kommenttia:

  1. No wau mitä hehkutusta! Kiitos!! Hieno kettupaita muuten tuossa toisessa postauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehkutus on täysin ansaittua, joten eipä kestä :) Ja kiitos itsellesi :)

      Poista