lauantai 23. huhtikuuta 2011

My Little Poneja ja ulkovaatteita

On ollut viimeaikoina vähän kiirusta, eikä kirppistelylle ole ollut oikein aikaa. Eikä ole nyt ollut moiseen hinkuakaan, kun olen "kirppistellyt" vähän toisella tyylillä, eli tekemällä kauppaa kavereiden kanssa :)

Oma loosini on nyt tyhjätty ja rahat on haettu pois. Loppumyynti oli himpunverran yli 200€, eli ellen nyt ihan väärin musita, niin kuukauden myynti oli reilut 550€. Kotiin ei juurikaan jäänyt kannettavaa ja se olikin toiveeni. Ne vähät mitä jäi, vein kummitytöllemme, joka otti ne mieluusti vastaan. Nyt on kirppislaatikko lähes tyhjä! Jihuu!!! 
Sei ei ole täysin tyhjä, sillä sinne on nyt jo ehtinyt ilmestymään kuopuksen viime talven toppavaatteet ja eräs vk-puku, joka näemmä on kuopukselle liian pieni jo nyt, vaikka ollaan vasta siirtymässä vk-vaatteisiin. Sen vk-puvun meinasin lykätä huutikseen ja toppavaatteet saa jäädä odottelemaan seuraavaa syksyä ja uutta myyntisesonkia. Syksy onkin todennäköinen aika ottaa seuraavan kerran loosi vuokralle, sillä myytävää ei tosiaan nyt ole ja syksyyn mennessä ollaan jätetty hyvästi koolle 86 cm, joka on siis tällä hetkellä kuopuksen käytössä. Koska lasten kasvutahti on nykyään hidas, riittänee kirppispöydän varaaminen jatkossa sen pari kertaa vuodessa.

Olen tosiaan nyt tehnyt vähän kavereiden kanssa kauppoja...ostin kaveriltani 10 vaatetta itselleni, hintaan 20€, eli 2€ kpl. Ei paha lainkaan :) Hän mietti kirppispöydän vuokraamista, mutta päätyi alkuun kokeilemaan kaupitella vaatteita kavereille, jolloin ei ainakaan voi tulla takkiin sen paikkavuokran kulujen kattamisen suhteen. Näitä vaatteita en tosin kuvannut, mutta siinä oli perus H&M, Gina Tricot yms. merkkistä paitaa ja puseroa.

Lisäksi ostin lapsille 10 My Little Ponyä, kun kaverilla oli moisia ylimääräisinä. Meillä ei ole kyllä poneista pulaa, mutta kyllähän niitä meille lisääkin mahtuu. Kaveri ei osannut hinnoitella ponejaan, enkä mäkään oikein tiennyt mitä niistä olisi hyvä maksaa. Niinpä sitten kysyin the palstalta, että paljonko niistä maksettaisiin ja sain vastaukseksi "ei mitään - 1,50€/kpl", joten päädyin maksamaan 2€ kpl. Pidän sitäkin kyllä melko matalana hintana, mutta kaverin mielestä se oli yläkanttiin, joten olemme molemmat tyytyäisiä :)

Lisäksi piipahdin PikkuSiilissä, jossa tein kivan löydön. Keskimmäiselle ostettiin kaappiin kasvua odottelemaan Ticketin ihana pinkki vk-haalari. Mä voisin ostaa noista vaikka 10, sillä ne on niin yksinkertaisen simppelejä malliltaan ja väriltään. Esikoiselle puolestaan löytyi kiva takki syksyyn.


 My Little Ponyt 20€ 

 Ticket To Heaven vk puku 110 cm 35€

Takki 134 cm 3€

11 kommenttia:

  1. Teit tosi hyvät kaupat näistä poneista!!
    Meillä oli noita samoja ja kaupittelin niitä huutiksessa muutama vuosi sitten, ja saatiin joistakin ihan huikeita summia (yli 10e/kpl).
    Meillä oli myös tuo sama ponien toppapuku, se oli tosi suloinen! :-)

    VastaaPoista
  2. Nuo on kaverin vanhoja, eli on itse leikkinyt niillä noin 20v sitten. Niillä saattaa olla jonkinnäköistä keräilyarvoa, mutta lasten leikkeihin ne meillä meni, eli saattavat vuoden kuluttua olla lyhyttukkaisia ja mustekynällä värjättyjä, täysin arvottomia köpöjä :D

    VastaaPoista
  3. Joku keräilijä voisi tässä kohtaa alkaa repiä hiuksiaan! ;-DD

    Tuo merihevonen on sitten aika harvinainen :-)

    VastaaPoista
  4. Sitten pitää vaan toivoa, ettei kukaan keräilijä eksy tänne lueskelemaan :D

    VastaaPoista
  5. Oi kun oot saanu kivasti poneja ja tosi siistejä vielä :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  6. Mä muistan tommoisia pikkuisia ponilapsia lapsuuteni leikeistä <3 Ihanan nostalgista!

    VastaaPoista
  7. No täältä tulee nyt sit se ihan hiton kateellinen keräilijä! :D Noi näyttäisi olevan niin hyvässä kunnossa, että sellaset 6e-15e/kpl voisi olla hintahaitari missä noi liikkuu. En ole aikoihin tutkinut nykyisiä hintoja ja eri ponien arvoja niin olen vähän huono arvioimaan.... Mä löydän vaan niitä tuhrittuja ja kynittyjä kirppareilta.

    Toisaala ärsyttää että joku räkänaama (anteeksi, tämä on täysin hyväntahtoinen ja humoristinen ilmaisu tässä yhteydessä :D) pääsee tuhrimaan ja leikkelemään keräilyesineitä jotka koko aika vähenee ja vähenee ja jotkin olemassaolevatkin menee keräilijöiden jemmoissa huolellisesti säilytettynä jopa pilalle kun vinyyliin tulee ponisyöväksi kutsuttuja täpliä iän myötä (tämä on joidenkin ponierien kirous). Mutta siis noihan on ihania ja paljon mukavampia kuin nykyiset ponit, noilla oli aikoinaan niin ihana leikkiä, että olen ihan tyytyväinen siihenkin että nykylapsetkin osaa ja saa vielä nauttia noista ihanuuksista :)

    VastaaPoista
  8. Voi mikä määrä poneja ja vielä lasten leikkeihin! *katsoo pahalla silmällä* Heh, no leluiksihan ne on tarkoitettukkin, toivottavasti lapset saavat niistä paljon iloa. :) Tuossa poppoossa ei ole kuitenkaan mitään suurempia harvinaisuuksia, ainoastaan meriponi taitaa olla vähän kalliimpi.

    VastaaPoista
  9. Luin ja ihastelin blogisi läpi. Minullakin kolme tyttöä :) Asun vaan pohjoisemmassa eikä meillä tosiaan tee tuollaisia löytöjä! Kirpparihinnat taitavat olla meillä kalliimmat kuin siellä etelässä jos siinä jotain hyvää on niin myymälläki saa hyvin jos on kivaa vaatetta vietäväksi. Mutta aivan mahtava nähdä millaisia löytöjä olet tehnyt!(ja monta lasta tarvi paljon vaatetta - meilläkin)

    Joskohan tuota jollaki kesälomareissulla pääsis sinne etelämpäänkin kirppistelemään.. :)

    VastaaPoista
  10. No jos yhtään keräilijöitä lohduttaa, niin likat on innoissaan niillä leikkineet. Eli ei ainakaan ole unohtuneet kaapinperälle :D

    Ja tervetuloa vaan kirppistelemään tänne eteläiseen suomeen :)

    VastaaPoista
  11. hei, myytkö näitä vaatteita? tuuliviirinä voisit myydä tuon hellokitty jumppapuvun!?? (sarppa79@gmail.com) Kenen sivusto tää on, en oo bloggailija, en ymmärrä näistä!

    VastaaPoista