maanantai 3. kesäkuuta 2013

Huonekalujen tuunausta

Ostin jokunen viikko sitten uuden "ompelukaapin". Kaappi löytyi tori.fi:stä ja hintaa kaapille jäi 100€ tinkausten jälkeen. Mäntyinen kaappi ei oikein sopinut sisustukseeni, mutta ideana olikin maalata kaappi lämpimien ilmojen alettua valkoiseksi, jonka jälkeen se sopisi kotiini kuin nenä päähän. 

Lämpimät ilmat saapuivat tovi sitten, joten pääsin vihdoinkin kaapin kimppuun :)


Ensin ruuvasin kaapin vähän pienempiin osiin ja suojasin teipillä lasipinnan reunat hionnan ajaksi. Hiomahiiri oli melko näppärä apuväline, sillä käsin hiomalla kaappi ei olisi varmaan vieläkään valmis. Hionnan jälkeen pesin kaapista hiomapölyn pois ja sen jälkeen pääsikin jo maalaamaan.


Maalikerroksia vaadittiin lopulta peräti neljä, (Helmi kalustemaali) mutta lopputulos kyllä sitten palkitsi aherruksen. Kaapista tuli ihan mielettömän hieno <3


Koska kaapin alaosan sisältö ei hivele silmää, laitoin alempiin lasiin kontaktimuovin tapaisen kalvon. En tiedä millä nimellä tuota kalvoa myydään, mutta sitä saa ainakin Bauhaussista. Samaa kalvoa olen käyttänyt myös tuulikaapin välioven lasissa ja ikkunassa. Kaapin yläosaa en sen sijaan halunnut peittää, koska sitä kautta saan pienen ripauksen väriä tähän musta-harmaa-valkoinen-sävymaailmaani, jonka peitossa olohuone/ruokatila on  kauttaaltaan :)
 Kyllä on ihana <3


Toisena tuunauksenani oli apteekkarin senkki. Siitä en muistanut ottaa "ennen"-kuvaa, mutta tässä kuva senkistä, kun se on jo tuunauksen alla. Samaisesta kuvasta paljastuu sekin, etten tehnyt tätä tuunausta aivan yksin, vaan apunani oli lapsityövoimaa x 2 :D


Jos (ja kun, koska meiltä löytyy toinenkin tuunausta vailla oleva apteekkarin senkki) vielä joskus tuunaan moisen senkin uudelleen, en enää irrota väkivalloin vetolaatikoiden etulevyjä. Saattaapi nimittäin käydä niin, että kuuluu ruma riksahdus, jonka tiimoilta etulevy on kahdessa kappaleessa. Mulle kävi näin peräti kahdesti, kun en kerrasta oppinut käsittelemään etulevyjä kauniisti.

Toisen etulevyn sain liiman ja puukitin avulla niin siistiksi, ettei sen rikkoontumista huomaa enää maalin ja lakkakerroksen jälkeen, ellen sitä kohtaa erikseen näytä. Mutta toisen etulevyn kohdalla en saanut lopputulosta aivan yhtä hyväksi. En se pahasti silmille hyppää (kuvassa oikeanpuolimmainen pikkulaatikko), mutta kyllä sen näkee jos vähääkään tarkemmin katsoo. Mutta ei katsota, jookos? :D


Vaikka ihan putkeen ei tämä tuunaus mennyt, niin se kuitenkin tuhannesti parempi, kuin mitä se oli. Jos siis meidän sävymaailmaamme ajattelee. Harmaa sopii "oranssihtavaa puunsävyä" paremmin :)

14 kommenttia:

  1. Todella ihana tuo valkoinen kaappi! Jos vain oma kärsivällisyys riittäisi, tuunaisin kaikkea ihanaa. Mutta ei riitä. Ja kokeiltu on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäkin tykkään siitä ihan hurjasti :)

      Kyllä mullakin meinasi usko lopua kesken, kun tuntui, ettei mikään määrä maalia riitä. Mutta neljäs kerta sitten lopulta toden sanoi.

      Ja tuunattavaa riittäisi kyllä lisääkin, mutta puhti loppui kesken. Pienen tauon jälkeen ajattelin vielä kuitenkin jatkaa...josko lepotauon jälkeen jaksaisi taas tuunailla :D

      Poista
  2. Upea kaappi! Maalilla saa ihmeitä aikaan, mäntyhirviö muuttui kaunottareksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se maali kieltäömättä sai kaapin aika erinäköiseltä näyttämään :)

      Poista
  3. Tuli oikein mahdottoman hieno :)

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi sinulla, paljon olen saanut inspiraatiota siitä! Itselläni on myös mäntyinen kirjahylly, jonka haluaisin maalata toisella värillä. Miten pesit hiomapöylyn pois ja millä sudit maalin? Laitoitko pohjamaalin? Onnistuukohan hyllyn maalaus parvekkeella? Ostitko hiomahiiren vai saitko lainaksi? Kiitos jos jaksat tähän vastata, siitä olisi apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että joku innostuu :)

      Hiomapölyt pesin pois ihan vaan vedellä. Järkevää olisi ollut ensin harjata suurimmat pölyt pois vaikka auton lumiharjalla, mutta ei ollut semmoista lähellä, joten lutrasin veden kanssa sitten vähän kauemmin.

      Maalia kokeilin ensin laittaa telalla, mutta jostakin syystä siitä jäljestä ei tullut hyvää. Näin siis silti, vaikka olin myyjän avustuksella nimenomaan valinnut telan, jonka piti tähän hommaan olla passeli. Niinpä sitten vaihdoin telan sutiin.

      Pohjamaalia en käyttänyt. En ole sitä koskaan huonekaluissa käyttänyt ja ihan hyvin on maali aina paikoillaan pysynyt. Ja varsinkin tuon kaapin kohdalla jattelin, ettei sille tarvetta varmaankaan tule suuresti olemaan, koska kaappi ei ole samalla tavalla käyttöesine, kuten pöytä tai tuoli. Tosin jos et kerro kellekään, niin voin paljastaa, etten ole kyllä käyttänyt pöydissä, tai tuoleissakaan pohjamaalia, kun olen niitä maalannut :D

      Onnistuu ihan hyvin parvekkeella. Toki siellä voi vähän ahdasta olla, mutta jos sen todella haluaa maalata, niin se onnistuu aivan hyvin myös parvekkeella, vaikka siellä sitten saisi itse nuohota seiniä pitkin. Tuon apteekkarin senkin maalasin parvekkeella, koska halusin sen heti pintakuivana paikoilleen, enkä ollut aivan varma kestääkö se tuolloin vielä siirtelyä takapihalta portaiden kautta yläkertaan.

      Hiomahiiren lainasin naapurilta, mutta kyllä nyt pahasti näyttää siltä, että joudun moisen itselleni ostamaan. Tuota hiottavaa kun tuntuu kertyvän, enkä aina viitsisi olla naapurilta lainaamassa. Tänään ostin uuden kaapin, eli hiottavaa taas riittää :)

      Ehkäpä ostan moisen vehkeen miehelleni synttäärilahjaksi, kun hän täyttää kohta vuosia :D ;)

      Poista
  5. kiitos vastauksesta ja eikun tuumasta toimeen. Toivotaan, että kaapista tulee hieno! :)

    p.s vähän hihittelin tuolle viimeiselle lauseelle. Kätsysti menis miehen lahjana. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan vaikka kuvaa esille, kun kaappi on valmis :)

      Itse kävin tänään hakemassa kaikki loput tarvikkeet, jotta saan tuon uusimman kaappini tuunattua, mutta saas nähdä koska pääsen sen kumtoon laittamaan, kun tässä nyt on yhtä sun muuta tekemistä, mitkä vähän haittaa näitä mun harrastuksiani :D

      Jep, mun nähdäkseni se ois oiva lahja ukolle...kuten oli myös tuo Dremeli. Mitään takaa-ajatuksia en myönnä senkään vehkeen suhteen omaavani, vaikka se onkin hirmu kätevä korujen tekoon jne. ;)

      Poista
    2. Hylly on valmis ja siitä tuli ihana! Hirvitys oranssi vaihtui viehkeään kuultovalkoiseen. Hmm, mitenköhän sen kuvan saisi esille? Ei ole tietotekniikka mun vahvuus. :)

      Poista
    3. Aivan loistavaa! :)

      Kuvan pystyt lataamaan AIJAA:n kautta. Ja kun kuva on aijaalla, voit laittaa sinne johtavan linkin esille :

      Poista