torstai 22. tammikuuta 2015

Kirppislöytöjä koko perheelle

Nyt lykästi! Löysin siis ihan jokaiselle perheenjäsenelle jotakin :)

Pikkumiehelle löysin vinot pinot kivaa kesävaatetta, joten jos joku siellä ruudun ääressä miettii nyt sitä, että milloin kesävaatteet kannattaa viedä myyntiin, niin melkein voisin vastata, että NYT! Uskon, että melko monella on jo tämän talven kamppeet kaapissa...joten seuraavaksi ihmiset alkavat suuntaamaan katseinaan ensi kesään ja etsimään siis sopivaa päällepantavaa vähän lämpimämpiin säihin.
Toki pakko myöntää, että ehkä ihan kaikki ihmiset eivät ole aivan niin ajoissa, kuin mitä minä. Mutta en kuitenkaan usko olevani myöskään ainoa "aikainen lintu, joka madon nappaa", vaan meitä on varmasti myös muita :D

Pikkuprinsessalle löysin muutaman ihanan kesämekon, sekä tarpeeseen tulevan trikoopaidan. Keskimmäinen neitokainen sai puolestaan muutaman perusvaatteen, joille nyt löytyy aina käyttöä. Esikoiselle löysin neuletakin, topin ja pitsihihaisen paidan, jota äiti kyllä saattaa joskus lainata (jos äidistä joskus tulee riittävän hoikka, mahtuakseen paidan sisään sitä rikottamatta). 

Itselleni löysin muutaman paidan, sekä pari laukkua. Ruskea laukku on aivan supermieluinen, mutta siinä on kyllä jo melkoisesti käytönjälkeä. Koitan pelastaa sen jollakin keinoin, mutta mikäli en siinä onnistu, niin teen laukusta kaavat uuteen, vastaavanlaiseen laukkuun. Tuo malli kun on niin kiva :)

Miehelleni löysin neuleen. Ei siis järin suuri löytö sinänsä, mutta iloinen yllätys kuitenkin, koska hänelle ei kirppikseltä kovinkaan usein mitään löydy. Miesten vaatteita on melko vähän myynnissä ylipäätään ja kun pitäisi vielä olla oikeaa kokoa, kivan näköinen ja siistikuntoinen, niin siinäpä onkin jo haastetta kerrakseen :D

Löysin myös pari kirjaa ja jotain pientä kotiinkin. Eli takana on varsin hyvä reissu :)

Maxomorra pipo 3€

 Benetton paita 82 cm 3,50€

 H&M shortsit 86/92 cm 0,50€

 Name it farkut 86 cm 2€
H&M neule 86 cm 2€

 H&M paita 92 cm 2€
Lindex capritt 92 cm 2€

 Baby Gap paita 92 cm 1€
Tommy Hilfiger paita 92 cm 4€

H&M paita 92 cm 1,20€
KappAhl vk-takki 92 cm 2€ 
 Lindex vk-takki 92 cm 8,50€

 Zara pystykauluspaita 98 cm 0,80€
H&M shortsit 98 cm 2€

 Timberland paita 98 cm 4€

 Name It shortsit 3€

 Jonathan tähti toppahousut 98 cm 2,50€

 Name it paita 98/104 cm 1,50€

 H&M farkut 116 cm 3€

 Lindex mekko 116 cm 4€

 Benetton mekko 120 cm 4,50€

H&M paita 122/128 cm 1€
 Lindex paita 122 cm 2€
H&M caprit 122 cm 1€

 JC neuletakki 1€

Lindex paita 3€
Toppi 0,50€

 Vila neuletakki 0,50€

 Vila neule 1€

Vila paita 1,50€
JC neule 4€
Laukut 3€ ja 2€

 Pannat 1€ ja 0,75€

 Käsikoru 1€

 Puinen laatikko 1,25€

 Valokuvakehykset 7€

 Tapetti 2,50€

Kirjat 2€/kpl

7 kommenttia:

  1. Vau, olitpa tehnyt kerralla monta todella hyvää löytöä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain...pitkän kirppistauon jälkeen tein kerralla löytöjä koko tauon edestä :D

      Poista
  2. Jestas, nyt tosiaan oli sinun vuorosi tehdä hyvät löydöt ;)
    Mitä luulet, jos maalis-huhtikuun vaihteessa vien Pikkusiiliin välikausi- ja kesävaatetta niin olenko välikausivaatteiden suhteen kovin myöhässä? En viitsisi kahteen kertaan varata pöytää enää ennen kesää ja ihan vielä en haluaisi kesävaatteitakaan vielä myytäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että olet myöhässä, ainakaan vielä maaliskuussa. Huhtikuussa saattaa olla jo niin lämmitä, että vk-vaatteet (ulkovaatteet) on jo käytössä, joten vk-haalarit laittaisin myyntiin jo hyvissä ajoin. Mutta hellemekkojen, caprien, kesähattujen yms. suhteen huhtikuu on erittäin hyvää aikaa. Itse tekisin sinuna niin, että laittaisin ulkovaatteet myyntiin nettiin hyvissä ajoin ja mikäli ne menee sitä kautta (hyvin todennäköisesti menee) niin kiva. Ja mikäli eivät mene, niin sitten laittaisin ne kirppikselle maalis-huhtikuussa, kun varaisin pöydän joka tapauksessa :)

      Voin myös lämpimästi suositella pöydän varaamista MLL-kirppikseltä. Pöytävuokra on noin 10€ ja sen 2-3 tunnin myyntiajan aikana oma myyntini on ollut noin 150-250 euron luokkaa. Tosin aika iso osa siitä summasta on huvennut muiden myyjien taskuihin, mutta olen toki sitten saanut vinot pinot uusia vaatteita lapsilleni :D

      Kevään MLL-kirppikset ovat tuossa marras-huhtikuussa, mutta vielä en löytänyt aikatauluja MLL-paikallisyhdistysten sivuilta. Mutta jatkan seurailua, jotta pääsen tekemään hyviä löytöjä ja ehkä myymäänkin. Pikkumiehen 80 cm vaatteet kun ovat jo suurimmilta osin siirtyneet "kirppislaatikkoon" ja laatikolla alkaa olemaan jo ihan kivasti kokoa, vaikka olenkin sieltä ulkovaatteita (pojan vk-haalarin myin edellispäivä) jo pois myynyt :)

      Poista
    2. Siis MAALIS-huhtikuussa, EI marras-huhtikuussa :D :D

      Poista
  3. Mahtavat löydöt. Mun yhdet uudet löydöt joutu leikkuupöydälle. Jos saisin illalla ne kasattua mitä niistä on tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Pitää käydä taas kurkkimassa, mitä olet puuhastellut :)

      Poista