sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Olipa kerran rikkinäiset talvisaappaat (jotka saivat vielä vähän jatkoaikaa)

Viime perjantaina huomasin tytön talvikenkien kuluneen kärjistään puhki, joten lähdimme ostamaan hänelle uusia kenkiä. Kenkien ostaminen ei ole hänen kohdallaan mikään maailman helpoin homma, sillä hänelle on huomattavan vaikeaa löytää kenkiä, jotka eivät tuota kipua. Viime talvena sovitimme 80 paria kenkiä, jotta löysimme hänelle yhdet kengät, joilla hän pystyi kävelemään. Tämän vuoksi pyrimme pitämään hänen kengistään extrahyvää huolta.

Tytöllä on tämän talven aikana ollut kenkien suhteen hyvä tilanne, sillä hänellä on ollut käytössään peräti kahdet talvikengät. Toiset ovat olleet arkikäytössä ja toisia on pidetty hieman parempina kenkinä, joita on käytetty esim. villakangastakin kanssa. Vielä muutama päivä sitten nuo paremmat kengät olivat täysin moitteettomassa kunnossa, mutta tilanne on nyt toinen. 



Tytön ei kuuluisi ottaa parempia kenkiään pihakäyttöön, mutta hyvin selkeästi näillä kengillä on tehty nyt vähän muutakin, kuin vain kävelty. Ja kun asiaa tytöltä tiedustelin, niin sain kuulla mielenkiintoisen tarinan. Kengillä on kuulemma leikitty ratsua, eli kontattu maassa, sisko selässä istuen.

Kuten kuvasta näkee, niin kenkien kärjet eivät ole kestäneet sitä, että niitä on raahattu maata vasten. Ja hyvin todennäköisesti myös arkikäytössä olleet kengät olivat hajonneet juuri samasta syystä, eli heppaleikkien vuoksi, sillä nekin olivat rikkoutuneet kärjistä.

Vaikka me nyt löysimmekin tytölle viikonloppuna uudet talvikengät (lukuisten sovittamisten jälkeen), niin se ei ole aivan itsestäänselvyys, että mikäli nämäkin kengät hajoavat, löytäisimme tilalle taas uudet. Kauppohin kun oltiin jo tuotu kesätennareita ja talvikengistä oli jäljellä enää vain hajakokoja!

Joten sovimme, että heppaleikit leikitään jatkossa sisällä, ilman kenkiä :)

Tytön uudet kengät soveltuisivat ulkonäöltään myös villakangastakin kanssa käytettäviksi, mutta mielestäni on kuitenkin parempi, jos käytössä on kahdet kengät. Varmuuden vuoksi. Joten päätin yrittää tuunata tytön "paremmat kengät" vielä uuteen loistoon.

 En omaa hommasta aiempaa kokemusta, joten nyt mentiin ihan vain mutu-tuntumalla ja toivottiin parasta. Alkuun maalasin kenkien kärkiä valkoisella maalitussilla.


Seuraavaksi rajasin osan kärjestä maalarinteipillä, jonka jälkeen lisäsin kärkeen hileliimaa. Hileliiman levitin siveltimellä "tuputellen". Kun kärki oli kauttaaltaan hileliimassa, poistin teipin ja häivytin hileliimarajan, jotta se ei olisi niin selkeä.

Ja kas tässä. Valmista. 


En valitettavasti osaa vieläkään kuvata kunnolla, joten kuva ei vastaa täysin totuutta. Kuvassa hile näyttää vain lähinnä kiillolta, mutta livenä kenkien kärjet ovat todella kauniin kimaltelevat, eikä kärkien kulumia enää erota. Eli voisin kutsua tätä jopa onnistumiseksi :D

2 kommenttia: