tiistai 20. joulukuuta 2011

Nalleja huonekaluineen

On ihmisiä joilla on kyky nähdä mikä on kaunista ja mikä ei. Varsin usein näillä ihmisillä on myös loistavat kädentaidot piirtämisen, maalaamisen, kutomisen ja ompelemisen suhteen. Lisäksi näiden ihmisten koti on kaunis ja he pukeutuvat tyylikkäästi. Ja voi että, miten kateellinen heille aina joskus olen. 

Onneksi kateuteni on hyvää sorttia, eli lähinnä syvä huokaus ja pään pudistus siksi, että kun minä en osaa. Olen toki koittanut ajatella asiaa siten, ettei kukaan meistä voi osata kaikkea ja onhan minullakin kyky jota ei kaikilta löydy. Mutta jos saisin päättää, olisin ennemmin taitava käsistäni, kun omaisin taidon laulaa.

Toisaalta olen pohtinut asiaa niinkin, että ihmisillä on onneksi kyky oppia. Ja tuota kykyä aion jatkossa itsessäni kehittää. En todennäköisesti koskaan tule olemaan järin innovatiivinen, mutta jos edes hieman kehittyisin, olisin tyytyväinen. Ja koska hommahan menee niin, että tekemällä oppii, niin minähän sitten teen. Ja opin.

Totta puhuakseni mulla ei ole hajuakaan siitä, mitä on Strömssö. Mutta koska kaikki tuntuu nykyään hokevan sitä, miten "se ei ihan mennyt kuten Strömssössä", niin minäkin käytän sitä nyt tässä kohtaa. Helppoa se ei ollut, virheiltä ei todellakaan vältytty, mutta lopputulokseen olen kovasti tyytyväinen. Ja olen täysin vakuuttunut siitä, että voin oppia ja kehittyä :)

Olkaa hyvät, nyt on ensimmäistä kertaa luvassa kategoriaa:

kaikkea kivaa pientä puuhaa

 Pieniä,  käteen sopivia nalleja.

Kaivoin ompelukoneeni ja anopilta lainassa olevan saumurin pölyn alta esiin ja aloin huristelemaan. Siinä meni tunti jos toinenkin, mutta lopputulos oli se, mitä toivoinkin, eli kasa nalleja.


Kävin myös puutavaraliikkeestä hakemassa kasan vaneria, josta sahailin nalleille sopivankokoiset kalusteet. Koska nallet ei ehkä ole enää niin IN tuon meidän vanhimman lapsen mielestä, sein nalleista suunnilleen samankorkuiset, kuin mitä Braziet ovat...täten kalusteet sopivat myös Barbieille, Brazeille, Moxeille yms. sen kokoluokan nukeille. 

Nämä punaiset huonekalut onkin tehty lähinnä niitä nukkeja ajatellen, sillä nämä ovat vähän turhan värikkäät hempeille nalleille. Nalleille on toki omansa, jotka ovat myös muodoltaan hieman hempeämmät. Nallejen huonekaluista puuttuu kuitenki vielä viimeinen maalikerros, joten en ole niitä vielä kuvannut. Mutta kunhan kalusteet näinä hetkinä valmistuvat, lupaan niistäkin kuvaa vilauttaa.



 
 



Tällaisia tuulia siis tällä kertaa :)

PS. Kävipäs sitten niin, että tulikin yllättäen tarve kirppistelylle, joten kunhan kerkiän, niin luvassa on taas tuttuun tapaan perinteinen kirppispostaus :D

PPS: Blogini sai uuden tunnustuksen. Kiitos Nelli L Villa Nanna .


Tunnustus lähtee eteenpäin blogille Handmade by 5ara 

Tämän blogin valitsin tällä kertaa siksi, että tuossa blogissa yhdistyy sekä käsillä teko, että kirppistely ja ne molemmat aiheet ovat siis tällä hetkellä pinnalla elämässän...ja lisäksi blogi juhlii juuri nyt 3v päiviään. Onnea!

13 kommenttia:

  1. Kivan näköisiä nallukoita ja kalusteita!
    Kyllä sulta näemmä löytyy kädentaitojakin.

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi miten kivoja nuo kalusteet. Suunnittelitko mallit itse?

    Pakko laittaa tuo omaan "pitäs kokeilla" listaan.

    Kiitos siis ideasta ja Ihanaa Joulun Odotusta.

    VastaaPoista
  3. Sininen Satutar: Kiitos paljon :)

    En ihan totta kuulu niihin ihmisiin, jotka loistaa taidoillaan, mutta sanotaanko niin, että yritystä ei kuitenkaan puutu :) Ja nuo puutyöhommat ovat niitä, joissa olen vahvimmillani, eli niistä on turvallista aloittaa :D

    dibsukka: Kiitos kehuista ja kyllä, suunnittelin mallit itse.

    Se ei itseasiassa ollut lainkaan niin helppoa kuin mitä olisi voinut luulla, mutta nyt kun mulla on kaikkiin osiin sabluunat, homma on jo hieman helpompaa :D Tosin lisäosat ovat jo kovasti suunnittelutyön alla...kun vaan saisi vuorokauteen ne muutamat lisätunnit joka päivälle ;)

    Ja hieno homma, jos innostut kokeilemaan. Paahan sitten kuvia esille, jos moisia päädyt joskus tekemään :) Hyvää joulun odotusta myös sinne!

    VastaaPoista
  4. Oij, kiitos kovasti! <3 :)
    Nätit on kalusteet ;)

    VastaaPoista
  5. Vau, sä oot taitava! Nallet on ihania ja nuo pienet huonekalut niin söpöjä. :)

    VastaaPoista
  6. Ihania nalleja!

    p.s. kävin tänään kirjastossa lukemassa.

    VastaaPoista
  7. 5ara: Eipä kestä :) Ja kiitos :)

    Johanna: Kiitos.

    Vaikka itse sanonkin, niin munkin mielestä ne huonekalut ovat söpöjä. Kuin myös toki nallet. Ja tietyllä tapaa tuolla "pajalla puuhastelu" on ihanan terapeuttistakin, kun saa kuulosuojaimet korvilla laulaa (siinä luulossa että kun ei itse kunnolla kuule, niin ei kuule muutkaan) ja sahata :D

    Alaston lohikäärme: Kiitos :)

    Ja kirjaton lukumahdollisuus on ihan parasta :D

    VastaaPoista
  8. Vai ettet osaa! Ihania nallukoita ja vielä ihanempia huonekaluja! =) Millaisella sahalla hurautit vaneria?

    VastaaPoista
  9. Kiitos kehuista :)

    Osat on sahattu pääsääntöisesti lehtisahalla, mutta käytössä on ollut myös pistosaha, eli silläkin se onnistuu.

    Pelkällä pistosahalla voi olla vähän hankala tehdä pieniä, kaarevia muotoja (niitä on niissä nalleille suunnatuissa huonekaluissa) mutta suorat vetelee sillä ihan näppärästi :)

    VastaaPoista
  10. Taitavahan sä olet :).
    Tosi hienoja nalleja , eikä nuo kalusteetkaan hullumpia ole.
    Onko sulla joku suunnitelma noiden kaikkien nallejen varalle vai teitkö ne kaikki omaksi iloksi? :)

    Strömsö on muuten ruotsinkielinen puuhasteluohjelma, jossa kaikki onnistuu AINA ja siinä näperrellään juurikin käsillä juttuja (käsitöitä, ruuanlaittoa yms), ne ovat aina KAIKKI ah niin onnistuneita ja kauniita ja siirappisia.
    Siitä tulee tuo sanonta, jos jokin asia menee päin prinkkalaa, se ei ihan sujunut niinkun Strömsössä :D...

    VastaaPoista
  11. Kiitos :)

    Osa nalleista jää kotiin tyttöjen leluiksi, osa menee pukinkonttiin sukulaislapsille ja yksi nalle menee kummitytölle.

    Pääsääntöisesti nallet siis on tehty omaksi iloksi ja lahjaksi, mutta muutaman nallen ja pari huonekalusettiä olen myös myynyt.

    Pari nallea meinaan vielä tehdä, mutta ihan siis vain sillä ajatuksella, että ne jäävät omaan käyttöön. Noita vaaleita meillä on jo riittävästi, mutta haluan myös vähän toisenlaisia (pari olenkin jo tehnyt) sekä vähän pienempiä nalleja.

    Itse ennemmin väkerrän niitä huonekaluja ja niiden tiimoilta mulla onkin sitten enempi suunnitelmia. Kalusteet eivät tule jäämään näihin nyt jo nähtyihin, vaan nallet tulevat saamaan vielä muunkinlaisia kalusteita :)

    Tänään kun selasin tv-ohjelmia. vilahti siellä tuo Strömsö. Joten nyt mulla on joku haju siitä, mistä on kyse :D

    VastaaPoista
  12. Tosi hienoja kalusteita :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista