sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vanhasta uutta ja uusia kankaita

Tein taas vauvalle bodyn. Tällä kertaa applikaatio sujui jo hieman paremmin (vaikka kaukana ollaan vielä hyvästä) enkä joutunut koskemaan purkurautaan kertaakaan. Ei tuo body vieläkään ihan siltä näytä miltä toivoisin, mutta eiköhän se käyttöön tule :)

Ideana oli tehdä taas vanhasta uutta, eli hyödyntää tyttöjen pieneksi jääneitä, tahraantuneita vaatteita, jotka olivat tulleet elinkaarensa päähän. Kankaalta vaadin kuitenkin hyväkuntoisuutta, joten kaikki nukkaantuneet vaatteet lensivät roskiin. Mutta kyllä tästä kasasta kankaat yhteen bodyyn löytyi...ja pieniä tilkkuja sain jemmaan useammankin kappaleen. Niitä voin hyödyntää tulevissa applikaatioissa.

Tästä siis lähettiin...


 ...ja tähän päädyttiin.


Kaikki bodyssa käytetyt kankaat löytyivät tuosta kasasta. Vain resorin kaivelin uusien kankaiden joukosta.

Ja uusista kankaista puheenollen, tilasin jokunen päivä sitten kankaita, koska sattuneesta syystä, oikeastaan kaikki kangaskaapistani löytyvät kankaat ovat ns. tyttövärisiä...ja nyt olisi siis tarvetta niille poikavärisillekin.

Majupuu desingiltä tilasin nämä:


Keltaista trikoota ei tuntunut löytyvän mistään, mutta Majapuun kohdalla tärppäsi. Samaan syssyyn ostin myös musta-valkoisen pallotrikoon ja turkoosi-valkoisen raitatrikoon, sekä siihen matchaavan resorin. 

Myllymuksuista tilasin puolestani nämä:


 Supersöpöt trikoot <3 En vaan oikein tiedä, että raaskinko näitä leikata ja ommella, kun tuo työjälki ei vielä ole ihan sitä, mitä toivoisin...jos ompelus menee kovasti pieleen, niin kyllä harmittaa sitten näiden kankaiden haaskuun meno. Toisaalta eipä näitä kankaita kaappiinkaan ole ostettu, joten pakko kai se on kokeilla?


Keltaista velouria ja erivärisiä resoreja.


Taidan ommella tänään :D


5 kommenttia: