torstai 11. heinäkuuta 2013

Hyvästi, prinsessalinnasänky

Joku ehkä vielä muistaa "The koti" postauksen, jossa esittelin kotiamme. Postaukseen liitin mm. tämän alla olevan kuvan, joka ei ole ehkä sieltä edustavimmasta päästä, mutta kun tuolta se huone juuri kuvaushetkellä näytti, niin mitä sitä suotta kaunistelemaan :D

Kuten kuvasta näkyy, on tuo pikkutyttöjen huone melkoisen ahdas. Kuvassa kun tosiaan näkyy lähes koko huone! Tilannetta ei tietenkään helpota se, että lelut pitää tuollalailla ympäriinsä levitellä, mutta osansa on toki silläkin, että tuo prinsessalinnasänky on todella iso. Sen ulkomitat ovat muistaakseni 112 x 215 cm. Vaikka tuota sänkyä lapsilleni aikoinaan rakkaudella rakensin, oli sen aika siirtyä seuraavan prinsessan sängyksi, sillä mitä isommiksi nämä meidän tytöt kasvavat, sen suuremmiksi leikit levivät...eikä leikkitilan soisi loppua kesken.



Niinpä sitten piti alkaa pohtimaan, jotta mitä keksitään tilalle. Koitin ottaa mietinnöissäni huomioon myös sen, että perheeseen on syntymässä uusi vauva ja vuoden kuluttua tulee tilanne todennäköisesti olemaan se, että kolme nuorinta jakavat keskenään isoimman makuuhuoneen öiseen aikaan. Luultavasti nuorimmaiselle rakennetaan ihan oma leikkitila alakertaan, eli tytöillä säilyy silti ns. oma huone, mutta pojan nukkumapaikka todennäköisesti sijoittuu tyttöjen kanssa samaan huoneeseen.

Kerrossänky on tietenkin varsin kätevä kahdelle lapselle, mutta en ihan vielä uskalla laittaa lapsia ns. tavalliseen kerrossänkyyn nukkumaan. Tuo pienempi kun takuuvarmasti kiipeäisi yläsänkyyn ja tulisi sieltä pää edellä alas. Enkä ihan varmaksi uskalla siihenkään luottaa, että isompi pääsisi yöllä pissaähädän yllättäessä unenpöpperössä yläsängystä turvallisesti alas. Eikä se kerrossänky oikeastaan ratkaisisi tilapulmaakaan, sillä eipä ne hirmuisesti pienempiä ole, kuin mitä tuo meidän prinsessalinnasänkymme oli.

Hetken asiaa pähkäiltyäni päädyin ostamaan nuorimmaiselle tavallisen sängyn alle sijoitettavan lisävuoteen. Näppäilin selaimen osoiteriville Tori.fi ja sieltä löytyi tarpeisiimme juuri sopiva lisävuode hintaan 30 euroa. Esikoiselta turhanpantiksi jäänyt, uutta vastaavassa kunnossa oleva ihana Minnien-sänky oli jo valmiina varastossa, joten siitä saimme sängyn keskimmäiselle.

Olin jo kertonut pikkutytöille, että prinsessalinnasänky lähtee uuteen kotiin ja että he saisivat tilalle uudet sängyt, jonka seurauksena leikkitila suurenisi. Uutinen otettiin alkuun ilolla vastaan, mutta sängyn nähdessään pienempi totesi pettyneenä "laatikkosänky", eikä ajatus prinsessalinnasängystä luopumisesta tuntunutkaan tytön mielestä enää hyvältä. Sovimme sitten, että laatikkosänky voitaisiin maalata kuopukselle mieluisalla värillä, jonka jälkeen ajatus laatikkosängystä muuttui taas mieleiseksi :)

Ja siitä se sitten lähti. Nimittäin sängyn tuunaus.

Ensimmäisenä taas rääkättiin hiomahiirtä, jotta saatiin lakka puun pinnasta pois. Sängyn säleikkö oli onneksi irrotettavaa mallia, joten sänky olisi helppo maalata.


Koitin tarjota kuopukselle ideaa valkoisesta laatikkosängystä, mutta ideaani ei otettu kuuleviin korviin. Laatikkosängyn piti kuulemani mukaan olla ehdottomasti vaaleanpunainen. Jotenkaan en kyllä yhtään yllättynyt :D

Tongin kaikki vaaleanpunaiset maalit esiin ja totesin niiden olevan sellaista sekametelisoppaa, ettei niillä saisi sänkyä maalattua. Kaapista löytyi kuitenkin sekä kirkkaanpunaista, että valkoista huonekalumaalia ja koska tuolle punaiselle en kertakaikkiaan keksi enää mitän käyttöä, ajattelin kokeilla saako näitä maaleja sekoitettua keskenään...täten saisin juuri sellaista vaaleanpunaista, jota kuopus haluaisi, eikä tarvitsisi tuota punaistakaan heittää hukkaan. Ja kyllähän se onnistui. Laitoin noin 3 dl valkoista ja ruokalusikallisen punaista ja sekoitin hurjasti. Kysyin kuopuksen mielipidettä väristä ja se oli kuulemma juuri sopiva. Joten ei muuta, kuin maalauspuuhiin!


Koska sänky oli helppo maalata, eikä työjäljenkään olisi NIIN tarkkaa, päätin antaa lasten maalata sängyn. Koska lapsilla ei ole mitään "suttuvaatteita" pyysin heitä hakemaan yövaatelaatikoista sellaiset yökkärit, jotka voidaan maalausurakan päätteeksi heittää roskiin. Ei aikaakaan, kun likoilla oli yökkärit päällä ja sudit kädessä. Ja niin voitiin sitten se maalausurakka aloittaa.



Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun ensimmäinen kerros oli valmis!


Sen jälkeen oli aika nauttia mehusta ja mansikoista, jonka jälkeen riitti taas intoa seuraavan maalikerroksen maalaukseen.


Kahden maalikerroksen jälkeen sänky oli niin hyvin maalattu, ettei kerroksia lopulta tarvittukaan enää enempää. Suurimmat valumat kävin vaivihkaa korjaamassa ja jokuseen vaaleampaan kohtaan sutaisin hieman lisää maalia, mutta suurimman työn tekivät ehdottomasti kyllä tytöt. Ja hauskaa tuntui olevan. Uskokaa tai älkää, mutta yöpuvutkin säästyivät maalitahroilta ja ne päätyivät pesun jälkeen takaisin yövaatelaatikkoon...ehkäpä meillä siis maalataan lasten kanssa vielä uudelleenkin, kun homma sujui näin mukavasti :) 

Seuraavana päivänä sänky oli valmis otettavaksi käyttöön. Sälepohja siis paikoilleen ja ei muuta, kuin sänkyjä petaamaan.


Minnien sänky laitettiin noin 165 cm pituiseksi, jolloin laatikkosänky mahtuu juuri ja juuri sen alle. Illalla sängyt vedetään erilleen (ja niiden väliin jätetään rako, sillä muutoin illat menee riitelyksi!) ja jotta ne voidaan erilleen vetää, tulee huoneen lattian tietenkin olla siisti. 
Tässä kohtaa muistuttaisin teitä kaikkia siitä, että uhkaus, lahjonta ja kiristys on ihan toimivia lastenkasvatustapoja. Jos ei lattiaa siivota, ei voi mennä sänkyyn nukkumaan, vaan joutuu nukkumaan lattialla...ja kas kummaa, kun se lattia siistiytyykin aina alta aikayksikön.  Kjäh! :D  :D


Päiväsaikaan sängyt vievät tilaa vain yhden sängyn verran.  Miten kätevää! Ja mikä leikkitila lapsilla nykyään onkaan. Vaikkakaan sitä tilaa ei ihan älyttömästi tullut, niin eroa ei voi olla huomaamatta.  Nyt mahtuu vaikka pari leikkiä rinnakkainkin :)


Vuoden kuluttua pitää varmaankin alkaa sitten sitä kerrossänkyä pohtimaan. Pikkutytöt muuttavat tuolloin isoimpaan makkariin ja pikkuveli siirtyy samaan huoneeseen nukkumaan. Pikkuveli ei varmaankaan halua nukkua vaaleanpunaisessa laatikkosängyssä, mutta jospa vaikka se valkoinen sitten kelpaisi? Tai jos meille tulee valkoinen kerrossänky, niin limenvihreä laatikkosänky voisi olla aika kiva.

Ei siis muuta, kuin tuunailemisiin :D

15 kommenttia:

  1. Hieno. Jotain tuollaista voisi itsekkin väsätä kun sänky tulee täysmittaiseksi.

    VastaaPoista
  2. Hieno sänky!
    Olis muuten kiva, jos blogissa olisi tunnistesanoja. Esim. tunniste "tuunaus" tms, niin löytäisi kaikki nämä sun tuunaukset helposti. Musta tällaisia on tosi kiva lukea, noita vaateostoksia en taas aina jaksa juuri tutkia :D

    Ps. kiitos inspiroivasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Koitetaan laittaa toteutukseen tuo tunnistesanojen käyttö. Koitan kaivella ohjeistusta sen käyttöön jostakin, jotta sen osaan mukaan liittää :) Ja jos (ja kun) unohdan sitä jatkossa käyttää, niin asiasta saa mainita...koitan siis opetella sen uudeksi tavaksi, mutta lahopäisyyteni ansiosta se saattaa alussa unohtua :D

      Poista
  3. Vau :) miten ihmeessä sä keksitkin noin nerokkaita ratkaisuita :) ihailin tuulikaappiasikin, mahtava! jokos kohta la lähestyy? tsemppiä loppurutistukseen <3

    -lukija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä nyt ihan heti muista, että mistä se idea alunperin mieleen on tullut. Muistan tätä asiaa pohtineeni joskus aiemminkin, mutta unohdin sen jo tuossa välissä :D

      La lähestyy kyllä päivä päivältä, mutta tunnetusti nämä viimeiset viikot ovat h i t a i t a. Jos toimintakyky olisi entisensä, aika ehkä kuluisi nopeammin. Mutta en valita...ei tätä onneksi enää kovinkaan kauaa kestä :)

      Poista
  4. Ratkaisit meidän pulman! Ah, miten en ole tullut ajatelleeksi sängynalussänkyä, meillä meinaan myös pieni huone...! KIITOS! Ja niin tosi kivannäköistä saitte aikaiseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos blogistani oli pulmanratkaisuun apua :)

      Ja kiitos kehuista :)

      Poista
  5. Oi, aika ihana tuo sänky! En ookaan ikinä ajatellut, että sängynaluslaatikkokin voisi olla värillinen.

    VastaaPoista