tiistai 26. lokakuuta 2010

Lastenkirppisshoppailua

Kävin pikimmilttäni Turun keskustassa, joten piipahdin samalla Molla Maijassa (MM), joka on siis PikkuSiilin lailla Turussa sijaitseva lastentarvikekirpputori. En muista olenko koskaan valittanut ääneen, mutta ainakin hiljaa mielessäni olen kironnut sitä, miten kallis paikka se on. Tuntuu siltä, että vaatteisiin on lyöty "keskustalisä" tms. sillä vaatteet on mielestäni hinnoiteltu melko yläkanttiin.

Tälläkin kertaa alkuun totesin, että myynnissä olevat tuotteet olivat melko kalliita. Mutta kun olin kiertänyt kirppistä noin puoleenväliin saakka, alkoivat hinnat olemaan sitä tasoa, mitä minä olen valmis maksamaan. Lopulta kirppikseltä löytyi melko paljon ostettavaa ja varsinkin esikoisen kaappi täydentyi kivasti, joskin tämä tarkoittaa taas puolestaan sitä, että sitä pitää ensin vähän tyhjentää, sillä se on ääriään myöden täynnä.

Ja kirppikselle ehdottomasti plussaa siitä, että siellä oli Kestovaippayhdistyksen (Turun seudun?) kirppispöytä, jossa oli kohtuuhintaisia vaippoja myynnissä. Mikäli pinoista olisi löytynyt L-koon kuoret tai harkkahousut, olisin ihan varmasti tätä loosia tukenut ostamalla siitä vaipan tai pari :)

Kävin toki myös siellä PikkuSiilissä, josta niin pidän. Mukaan tarttui muutama vaate vielä esikoiselle lisää, sekä vähän Muumia. En ole varma siitä, että onko meillä tämä Muumikirja jo pukinkontissa mutta jos on, niin eiköhän joku naapurin lapsi tms. ota tuon kirjan vastaan ihan mielellään. Löysin myös vastaavan (ellei peräti sama) Muumi-muistipelin jota olin hipelöinyt Molla Maijassa, mutta jättänyt ostamassa, sillä 4€ on kiskurihinta. Nyt kun sen sai hintaan 3€, se tarttui mukaan :)


Kuopukselle:

H&M body 74 cm 1€   MM

 H&M paita 86 cm 2€   MM

Lindex velourtunika 86 cm 2€   MM


Keskimmäiselle:

Lindex takki 92 cm 5€   MM

 Esprit paita 92-98 cm 2,50€   MM

Me&I housut 98-104 cm 4€   PS


Esikoiselle:

 Esprit paita n. 140 cm 2€   MM

H&M paita 146 cm 2€   MM
 Lindex caprit 134 cm 2,50€   MM

 Benetton t-paita 145 cm 1,20€   PS

KappAhl paita 134-140 cm 1,70€   PS
 KappAhl t-paita 146-152 cm 0,75€   MM

Esprit paita 140-146 cm 1,50€   MM


Lelut yms:

 Muumi-kirja 3,50€   MM

 Muumi-kirja 2€   PS

 Muumi muistipeli 3€   PS

Koruja 1€   PS

4 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä taas. Varsinkin minun silmää miellytti toi lindexin takki ja espritin paita.
    Itseki löysin jotain tuolle isolle pojalle 134-140cm.

    VastaaPoista
  2. Se takki onkin ihana ja livenä vielä paremman näköinen kuin kuvassa :) Totta puhuakseni meilä kyllä ei ollut tarvetta moiselle takille, mutta eiköhän me tuo käyttöön saada kun on niin nätti...laitetaan sitten joku vähemmän nätti kiertoon ja ns. alta pois :D

    VastaaPoista
  3. Sä löydät kyllä ihan uskomattoman hyvin noita muumijuttuja :) Täällä kaikki muumikirjat on järkiään yli 4€ hintasia.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  4. Voi kyllä niistä Muumeista täälläkinpäin kiskotaan, tai siis yritetään kiskoa :D Mutta mä tosiaan jätän ne pääsääntöisesti sinne pöytään lojumaan ;)

    VastaaPoista