keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Salo calling again! (ja uusia tuulia blogissa)

Koska en ole pitkään aikaan käynyt kirppistelemässä Salossa, päätin tehdä tilanteeseen muutoksen. Olen jo josakin määrin kyllästynyt kiertelemään näitä paikallisia kirppiksiä, joten uudet tuulet sillä saralla ei olleet pahitteeksi.

Uusia tuulia kaipaan noin niinkuin muutoinkin ja ajattelinkin vuodenvaihteessa hieman laajentaa blogini teemaa. Tosin ajatus muuttui teoksi jo nyt...jatkossa blogini ei keskity enää pelkästään kirppistelyyn, vaan myös muunalaiseen puuhailuun. Esimerkiksi niiden kirppiskamojen tuunailuun tai muuhun pikkunäpertelyyn :)

Kirppistelyyn meinaan ottaa nyt joksikin aikaa vähän etäisyyttä, sillä juuri nyt tekee enemmän mieli puuhailla kaikkea muuta. Ottakaa siis ilo nyt kokonaan näistä löydöistä irti, sillä lisää ei ole hetkeen luvassa. Mitään suoranaista taukoa en meinaa pitää, eli jos tekee mieli poiketa ohimennen kirppiksellä, niin sen teen. Ja kun jonkinnäköistä tarvetta vaatteille/leluille/tms. taas esiintyy suuremmissa määrin, niin toki suuntaan niitä kirppikseltä hakemaan. Kyseessä on siis vain pieni, todennäköisesti varsin lyhytaikainen etäisyydenotto, ei sen kummepi asia.

Blogi päivittyy silti jatkossa aivan kuten ennenkin. Kirppislöytöjä ei tosiaan ole luvassa, mutta muuta kivaa on. Ehkä joku vielä muistaa sen karmaisevan sinisen arkun, jossa oli niitä mustia kanoja? Niitä kanoja ei ole enää. Eikä arkkukaan ole enää sininen. Arkku ei ole vielä kokonaan valmis, mutta sanotaanko niin, että se edisyy. Kuvia luvassa siitä ja muista tuunailuista ja puuhailuista lähipäivinä, josko ehdin niitä koneelle latailemaan :)

Ja nyt sitten niihin löytöihin. Vihdoinkin löytyi vaaleanpunainen villakangastakki myös nuorimmaiselle. Salossa niitä oli tarjolla itseasiassa jopa kaksin kappalein, eli siellä oli jopa josakin määrin valinnanvaraa :D

Mukaan tarttui myös PO.P:in tunika, jossa on samaa kangasta, kuin eräässä jo aiemmin löytämässäni tunikassa...pääsen siis jälleen toteuttamaan sitä tyttöjen pukemista samaan sävyyn :)

Esikoiselle löytyi muutama uusi vaate ja itselleni löysin pikeepaidan ja laukun pikkujouluihin. Jottei laukkujen määrä kasva liian suureksi, olen kantanut suunnilleen samaa tahtia vanhoja laukkuja kaverille, kuin mitä olen ostanut uusia. Varsin kätevää, kun yhdestä ostoksesta hyötyy kaksi ihmistä :D

 Villakangastakki 86 cm 5€

 PO.P tunika 92 cm 6€

 Lindex tunika 98 cm 2,50€

 Lapaset 0,50€

 Lapaset 1€

 Lapaset 1€

 Pipo 2€

 Sukkikset 140 cm 0,20€

 farkut 140 cm 1€

 Paul Frank t-paita n. 140 cm 1€

Hello Kitty paita 146-152 cm 1€

Ralph Lauren pikeepaita 3€

H&M laukku 3,90€

 Kirja "ota tästä"-laatikosta

 Kulkusia 1€

 Palapelit 1€/kpl

 Kirja 2€ 
(pukinkonttiin)

 Kirjat 2€/kpl
(pukinkonttiin)

 Palapeli 2€
(pukinkontiin)

 Vyö 2€
(pukinkonttiin)

 DVD 2€
(pukinkonttiin)
 Kirja 1,50€
(pukinkonttiin)

 DVD 1,50€
(pukinkonttiin)

 Piparimuotit 2,50€

 Tuplapalapeli 2,50€
(pukinkonttiin)

DVD 3€
(pukinkonttiin)

Peli 5€
(pukinkonttiin)

10 kommenttia:

  1. Voi että mä tuun kaipaamaan sun kirpparilöytöjä. Pitäiskös mun laittaa tää viimeinen "virallinen" kirppapostaus taustakuvaksi tietokoneelle... :)

    Ei sillä, etteikö sun "kaikkea kivaa" (joka tuolla eräällä keskustelupalstalla vilahtikin) olis näyttänyt kivalta, mutta kun on itse ihan kilahtanut kirppareihin, niin aina kiinnostaa ne muidenkin löydöt.

    T: Alaston lohikäärme

    VastaaPoista
  2. Nou hätä, kyllä mä luultavasti eksyn kirppikselle heti tuossa vuodenvaihteen jälkeen, joten et sä kovin kauaa joudu kirppispostausta sitten kuitenkaan odottelemaan :D

    Nyt on pakko pitää vähän taukoa, että saan tosiaan noita rästiin jääneitä tuunauksia tehtyä valmiiksi, sillä osa niistä on menossa pukinkonttiin...eikä sihen jouluun ole enää aikaa kuin 10 yötä!

    Ja toisaalta se kirppistely on taas paljon mukavampaa, kun siitä pitää pienen tauon :)

    VastaaPoista
  3. Hyviä löytöjä. Minulla olisi blogissani sinulle jotakin.

    VastaaPoista
  4. Kivoja löytöjä :) Sä osaat niin hyvin ostaa noita pelejäkin kirpalta. Tuo fröbelin palikat on varmasti lapsista ihan huippu :D
    Nyyh pitkä aika oottaa seuraavaa, mut yritetään sinnitellä sinne asti :)

    Ootko muuten nähny kirppiksillä paljon äitiyspakkauksen sitä sydän makuupussia? En muista minkä vuoden pakkauksessa se oli ja jos saan udella paljon siellä on ollu hintana?

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  5. Voin kuvitela, että kaikkien noiden löytöjen jälkeen teillä kaapit pursuaa kaikesta tarpeellisesta :) Mä kans välillä pidän taukoja shoppailuissa, jos ei oikein ole mitään mitä tarvitsisi.
    Tuunauksia odotellessa... :)
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  6. Nelli L: Kiitos :)

    Taevahan Tosi: Ei tosiaan tarvitse sittenkään kovin pitkään odotella kun se seuraava reissu on jo tehty. Nyt vaan on kello jo niin paljon, etten jaksa enää alkaa postailemaan :)

    Sydänmakuupusseja en muista nähneeni. Omani ostin tehtaanmyymälästä 6 eurolla ja kun joku tuntematon netissä moisia havitteli myös omille kaksosilleen, niin kävin niitä ostamassa myös hälle. Olivat tosin nostaneet hinnan 10 euroon, mutta eipä ollut paha mielestäni sekään :)

    Onaha: Melko tiheään tahtiin olen myynyt pois kaikkea ylimääräistä, joten vaikka blogista ehkä saakin sen kuvan, että meillä on PALJON tavaraa, niin tilanne ei todellisuudessa kuitenkaan ole sellainen.

    Ei meillä ole yhtään sen enempää tavaraa kuin naapurillakaan. Lastenvaatteita meillä tataa olla vähän enemmän, mutta siinä se ero sitte onkin :)

    Hyvää joulua myös sinne :)

    VastaaPoista
  7. No voi harmi, kun en täälläkään ole niitä kirpalla vielä nähny :( Täytyy toivoa että sellainen vielä vastaan kävelee jostain.

    Täytyykin mennä kurkkimaan nuo sinun uudemmat löydöt :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  8. Ai sä olisit moista vailla. Tänään juuri moisen näin 4€ hintaan, joten eiköhän niitä pian ala näkymään vähän laajemminkin. Toisaalta se on kyllä niin söpö, että moni todennäköisesti säästää sitä seuraaville lapsille.

    VastaaPoista
  9. Oi toivoa siis on, että niitä toiset myykin vielä. 4€ ois kyllä kelvannut, mutta nyt ainut vastaan tullut ois maksanu 27€ et en ihan kärsiny maksaa tuota hintaa. Ompahan tässä vielä aikaa sellainen löytää.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  10. No ohhoh...en kyllä ihan helpolla olisi mäkään valmis siitä lähes kolmea kyppiä maksamaan. Ei se sentään NIIN ihana ole. Eiköhän niitä tosiaan ala edullisempaankin hintaan pian ilmestymään :)

    VastaaPoista