tiistai 28. joulukuuta 2010

Kirppisten ja kaappien kohnausta

Kylläpäs oli virkistävää käydä taas vähän kirppiksillä :D Kirppiskierrokseen kuului tällä kertaa KCL, KCM, PikkuSiili ja pitkästä aikaa myös Ideakirppis, kun satuin sielläpäin muutenkin pyörimään. Ideakirppikselle ehdottomasti lähtee plussat hintatasosta, joka näytti olevan hieman muita kirppiksiä matalampi. Tämä ikäänkuin vähän vinkkinä Turunseutulaisille :)

 Kierrokselta tarttui mukaan taas muutamia vaatteita, sekä muutama kirja ja lelusetti. 
Joulun jäljiltä lapsien lelukiintiö on melko täynnä, mutta kun sovittelin uusia leluja aattoiltana lasten kirjahyllyyn niin totesin, että leikkruokaa on liian vähän. Ruokaa taisi olla lähinnä muutaman banaanin ja yhden munakoison verran, eli ei juuri lainkaan. 
Keskimmäisen ihan ehdottomat suosikkilahjat oli Little People-sarjan lelut (ykkösenä nukketalo), duplot sekä Plaston astiasto. Näillä leluilla on leikitty päivittäin noin sata tuntia :D :D 

Mutta jotta se ruokaleikki niillä Plaston astioilla tosiaan olisi vieläkin mukavampi, niin päätin ostaa niitä leikkiruokia...enkä meinannut silmiäni uskoa, kun törmäsin leikkiruokaan kirppiksellä. Mikä tuuri! 
Mulla ei ole pienintäkään tietoa siitä, että mitä se leikkiruoka maksaa uutena, joten saattaa olla että maksoin ylihintaa, mutta pohdin, ettei sen ole tässä kohtaa väliä, jos niin pääsi käymään. Uskon kuitenkin, että halvemmalla pääsin, kuin mitä tuo setti olisi kaupassa maksanut :)

Lisäksi törmäsin hyvin edullisiin Neiti Etsivä-kirjoihin, jotka ostin esikoiselle. Hän sai yhden ko. kirjan joululahjaksi ja tykästyi siihen, joten sitä kautta pohdin, että nuo kannatti ostaa, vaikka juuri tällä hetkellä ei kirjavajetta ole. Likka kuitenkin lukee päivittäin, joten eiköhän nuokin kuitenkin luettua tule :)
Jokunen tovi sitten kerroin, että olin ostanut vahingossa tuplakappaleet WITCH-kirjoja. Vein ne tuplakappaleet myyntiin ja kaksi kirjaa meni samantien. Eli onneksi niistä pääsi nopeasti eroon. Neiti Etsivien kohdalla ajattelin tehdä itselleni listan, jottei niitä tule hankittua tuplasti.

Keskimmäisen vaatekaappiin on nyt siirretty housuja lukuunottamatta koko 98 cm. Suurin osa koon 92 cm housuista mahtuu vielä, joten mitä turhaa siirtämään kaappiin seuiraavaa kokoa, kun ne kuitenkin on sitten liian suuria. Kokoa 98 cm näytti olevan melko kivasti. Pitää tässä joku ilta käydä ne vielä tarkemmin läpi ja katsoa, josko sieltä puuttuu jotakin tiettyä...mutta pikavilkaisulla kun katsoin, niin kaikkea oli kivasti :) 

Kävin samalla läpi myös kokoa 92 cm, jonka siis siirsin pahvilaatikkoon kuopusta odottamaan. Sinne tarvitaan ehdottomasti lisäystä. Keskimmäinen on sotannut piloille useamman paidan ja kun tähän vielä lisää sen, että olen kyllästynyt joihinkin paitoihin ja haluan ne kiertoon, niin tilanne on yhtäkuin paitavaje. Eli paitoja pitää koittaa etsiä lisää. Housuja ja sukkahousuja on tosiaan riittävästi, mutta yläosia pitää ostaa lisää.

Esikoisen vaatemaku on taas hieman muokkaantunut, joten lupasin hälle, että käydään hänen kaappinsa läpi joululoman aikana. Hän ilmoitti uudeksi lempivärikseen mustan ja vihreän ohella tummanpunaisen joten sitä olisi kuulemma kiva saada lisää. Sen sijaan vaaleanpunainen on kuulemma "vauvaväri", joten sitä ei tyttö halua enää käyttää kuin harvoin. 
Vaikka esikoisen värimaailmassa tuleekin esiin nykyään "isojen tyttöjen ja vauvojen" värit (tosin mäkin käytän vaaleanpunaista, joten mun mielestä se EI ole vauvaväri) niin onneksi sentään leikeissä tuo lapsi on edelleen ihan lapsi. Hän kirmaa keppihevosen ja pikkusiskonsa kanssa ympäri kämppää ja kun hurjissa vauhtileikeissä pidetään taukoa, on aika rauhoittua Little Peoplejen parissa :D


 Tulevalle serkkupojalle:

 H&M "Supermies"-paita 62 cm 2€   KCM


Kuopukselle:

 Kengät 3€  PS

 H&M mekko 86-92 cm 1,50€   KCM

 H&M housut 92 cm 2€   IK


Keskimmäiselle:

 M.O.S. tunika 92-98 cm 1,50€   KCM

 Kissahuppari 98 cm 1,80€   KCM

 KappAhl mekkotunika 98-104 cm 2€   KCM

 H&M huppari 110-116 cm 2,50€   KCM


Esikoiselle:

H&M paita 140 cm 1€   IK

 CSB kengät koko 35, 3€   KCM
Äidille:

 Marvin toppi 1€   KCL


Lelut:

 Leikkiruokasetti 6€   KCM

Neiti Etsivä-kirjat yht: 4,50€   KCM

6 kommenttia:

  1. NUISTa leikkiruuista..
    tommosen pöntön jopa isomankin oon saanu joskus 8€ jostain mutten muista mistä.
    Ja ne pyörii siinä 8-12€ välillä nuo leikkiruokapakkaukset :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta. Ei tosiaan ollut niin mitään hajua niiden hinnoista. Vaikka koitin pähkäillä niin en edes muista leikkiruokaa misään pitkiin aikoihin nähneenikään :)

    Pohdin kyllä että 6€ on melko kova hinta kirppislelusta, mutta kun kotiin päästiin, niin ei tarvinnut lkahdesti miettiä oliko se sen arvoista. Keksimmäinen rakastui leikkiruokaan heti. Hälle oli kova paikka odottaa, että sain pesty ja kuivattu ruoat, jotta ne sai leikkeihin :D

    VastaaPoista
  3. Jos sulla on ikea lähettyvillä niin siellä on 5€ noita leikkiruokia :>

    VastaaPoista
  4. Ikea on ihan vieressä, kävin siellä juuri muutama tunti sitten :)

    Totta muuten...siellä on leikkirokaa. Mutta mä olen tietoinen vaan kankaisista ruoista...en tiennyt että siellä on muovisiakin :) Mutta ei sen tosiaan niin väliä jos maksoin liikaa, koska nuo on lapsille niin mieluisat, eikä mulla ollut ostohetkellä niin mitään tietoa noiden kauppahinnoista.

    Ihan aina ei voi voittaa :D

    VastaaPoista
  5. Ajattelin tulla vilkaseen joko olet ennättänyt kirppikselle ja olethan sinä. Mä olen vielä niin joulu huumasta palautumassa etten ole itse sinne asti selvinny. Ihania huppareita ja housut :)
    Leluruokiin en ole kyllä mäkään koskaan kirppiksellä törmänny.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  6. Olenhan minä...jo kahdesti :D

    Meillä joulu oli ja meni ja nyt odotellaan uuttavuotta :)

    Kiitos kehuista ja toivottavasti suakin lykästää, kun joulu on ohi ja palaat taas kirppistelemään :D

    VastaaPoista