Muutama viikko sitten törmäsin useammassa blogissa ja netissä muuallakin kysymyksiin ja pohdintoihin siitä, miten paljon perheillä menee kuukaudessa rahaa ruokakauppaan...ja saisiko sitä summaa supistettua vähän pienemmäksi.
2010 helmikuussa pidin huvin ja urheilun vuoksi "penninvenytyskuukauden", jonka aikana kirjasin tarkasti kaikki ruokakauppaostokseni ylös. Tavoitteenani oli pitää perhe sapuskoissa siten, että kauppaan menisi rahaa vähemmän kuin ennen ilman, että tinkisin terveellisyydestä.
Yleensä meillä menee kauppaan kuukaudessa noin 700-900 euroa. Tämä ei misään nimessä ole pelkkä ruoan osuus, vaan se sisältää muutakin. Hygieniatarpeita, puhdistusaineita, wc-paperia, vaippoja ja ehkä jokusen vaatteenkin.
Ja lisäksi sitten ne herkut. Niihin on tupannut menemään euro jos toinenkin...lopulta aika monta kymmentä euroa.
Kun venyttelin penniä kuukauden, oli lopputulos se, että kauppaan meni kuukaiden aikana rahaa 550€, josta ruoan osuus oli vajaa 400€.
Söimme tuon kuukauden aikana hyvinkin ravitsevasti, pidimme lasten syntymäpäivät kakkuineen päivineen ja kyllähän sinne yksi jos toinenkin "heräteostoskin" mahtui. Tulinkin siis siihen lopputulokseen, että kauppalaskussamme on aika paljon ilmaa ja että halutessani saisin kauppaan menevän summan pienemmäksi.
Seuraavan kerran testasin tätä samaa vuonna 2011. Tuolloin tavoitteeni oli sen samat 550€, mutta ihan siihen en pystynyt. Kauppaan meni tuolloin 590€, mutta mikäli olisin jättänyt ostamatta ne kolmet kengät, joista kalleimmat taisi olla noin 70€, budjetti olisi kyllä pitänyt. Mutta onhan tuokin nyt silti parannus siihen entiseen, joten tyytyväinen olin.
Ja nyt olisi sitten vuosi 2012 ja tämän vuoden penninvenytys on vielä tekemättä. Joten teen sen nyt.
Mulla on jäljellä kuitit parista viime kauppareissusta, joten laitetaan tällä kertaa aloituspäiväksi 16.4. ja penninvenytysprojektin viimeinen päivä on siis 15.5.
Rajaan tämän nyt niin, että se koskee VAIN ruokakauppaostoksia. Eli niitä mitä ostan S-marketista, Prismasta tms. En laske tähän eläinten ruokia (ostan ne eläinkaupasta), enkä mahdollisia ulkona syömisiä tai kahvitteluja. Eli vain ne tuotteet, jotka ostan ruokakaupasta.
Edellisillä kerroilla sain kuulla vähän napinaa siitä, ettei ostokseni ole todellisia penninvenyttämisiä nähneetkään. Tämä saattaa sinänsä olla aivan totta, sillä varmasti joku pärjää pienemmälläkin, kun on pakko. Mutta kyllä tämä MEILLE on penninvenyttämistä, sillä aion jälleen tähdätä siihen 550 euroon joka on lähes PUOLET vähemmän, kuin normaalisti. Viime kuussa ruokakauppaan on mennyt 1060€, joten siihen nähden me kyllä venytetään penniä.
Jotta tällasta tällä kertaa. Katsotaan miten ämmän käy :)
16.4. S-market
4 * maito 3,32€
8 * maitorahka 6,16€
raejuusto 2,35€
banaanijogurtti 1l 1,03€
broilerin fileesuikale marinaadissa 2,44€
2 * kalkkunan ohut leike naturel 8,80€
makaroni 0,28€
banaani (1,39€/kg) 2€
appelsiini (0,99€/kg) 2,38€
sipuli (0,89€/kg) 1,09€
kurkku (3,49€/kg) 0,80€
peruna-sipulisekoitus 1,09€
peruna 2 kg 1,15€
talouspaperi 2,10€
pyykinpesujauhe 3,29€
saippuakuplien puhalluspullo 1,15€
muovikassi 0,18€
YHTEENSÄ: 39,29€
Maitorahkaa meillä kuluu paljon. Sitä syödään päivittän ja vain yksi merkki kelpaa, koska muut maistuu pahalta. Eli tässä heti alkuun yksi asia, josta emme tingi. Tai ehkä vielä minä voisinkin tinkiä, mutta mieheni huumorintaju saattaisi tuolloin olla jo vähän turhan kovalla koetuksella, jos ostaisin väärää merkkiä :D
Jotta saatte paremman kuvan siitä miten olen koittanut säästää, olen laittanut punaisen lapun tuotteet (-30%) listaan punaisella. Eli olen valinnut niitä tuotteita joissa on päiväys lähellä. Osa valmistetaan ruoaksi samana päivänä ja loput pakastetaan, joten nuo punaiset laput passaa meille vallan hyvin :)
Meillä on kotona viime vuodesta jäljellä vain yksi saippuakuplapuhalluspullo...ja kukaan ei kyllä kestä sitä huutoa mitä siitä tulee, kun niitä on vain sen yksi ja pikkutyttöjä kaksi, joten katsoin parhaaksi hankkia myös toisen.
Ja sitten ihan puhdas moka...muovipussi. Moka ei ole onneksi iso, mutta pienistä puroista kasvaa suuri meri, vai miten se sananlasku nyt menikään.
17.4. S-market
3 * makuviili 0,65€
YHTEENSÄ: 39,94€
Kävin pikapikaa kaupassa ostamassa tytöille välipalaa. Mukaan tarttui Valion makuviilejä -30% hinnalla. Aiemmin en muistaakseni ole jogurtteja tai viilejä ostellut punaisella lapulla, kun jotenkin sitä on tullut ajateltua niin, ettei niitä ehdi kuitenkaan syömään. Mutta noissa viileissä oli päiväystä jäljellä seuraavaan päivään, eikä kyseessä ollut viimeinen käyttöpäivä vaan parasta ennen-päivä. Joten ne ehtisi kyllä syömään vielä myöhemminkin, jos niikseen.
20.4. Prisma
maito 0,57€
3 * maito 2,43€
mansikkakeitto 2,05€
viipalekurkku 0,99€
punajuuriviipale 0,99€
ketsuppi 1,09€
10 * maitorahka 7,50€
2 * juusto 11,58€
salaattikastike 2,09€
sinappi 2,17€
jäävuorisalaatti (2,19€/kg) 1,69€
raejuusto 2,30€
raejuusto 1,61€
vaniliinisokeri 0,95€
vaniljasokeri 1,70€
paprika (3,49€/kg) 0,81€
tuorejuusto 1,23€
tomaatti (2,29€/kg) 1,29€
kaurahiutale 0,99€
4-viljan hiutale 1,13€
2 * corn flakes 1€
3 * makupala-leipä 5,97€
ruisrokit 2,20€
2 * ruukkusalaatti 1,66€
pasta 1,75€
riisi 1,59€
vehnäjauho 0,79€
irtokarkki 2,35€
5 * makaroni 1,10€
spagetti 0,99€
4 * kerma 1,96€
(2 kermaa jäi pois kuvasta)
kaardemumma 1,19€
2 * leader protein-patukka 2,36€
fazerina suklaapatukka 0,56€
dietmix patukka 1,35€
sika-nauta jauheliha 3,98€
naudan jauheliha 5,08€
broilerin filesuikale 2,37€
kananpojan fileviipaleet 3,42€
Kuvasta jäi uupumaan savustettu perhekalkkuna, joka on siis leikkele leivänpäälle. Näitä paketteja ostin 2 ja hinta niille oli yhteensä 5,98€
vaippapaketti 13,95€
konetiskitabletti 8,48€
vanish-tahranpoistojauhe 5,06€
keittiösieni 1,06€
pyykkipulveri 3,36€
siivousliina 1,44€
tiskirätti 1,18€
wc-raikastin 2,29€
saippuavilla 1,40€
greippijaffa 2,57€
pommac 3,03€
jyrsijän puru 2,68€
yleispuhdistusuihke 2,54€
keittiöpuhdistussuihke 2,42€
pullorahja 1,06€
3 kpl pikkuhousuja 5,06€
hammasharja 1,61€
hammasharja 0,84€
hammasharja 0,89€
hammastahna 1,61€
suihkusaippua 1,44€
muumishampoo 2,34€
loppusumma: 157,75€
YHTEENSÄ: 197,69€
Tällä kertaa mukana oli punaisen lapun tuotteiden lisäksi monen monta muutakin tarjoustuotetta. Niiden erottelu oli hieman hankalaa, joten merkkasin kaikki aletuotteet punaisella. Prismassa on asiakasomistajapäivät, jolloin kaikki pesuaineet, hygieniatuotteet yms on -15% alennuksessa...siksi tämä ostosreissu painottui sinnepuolelle melko paljon.
Mutta kyllä sitä ruokaakin löytyi alennuksella...kaikki lihat oli päiväystuotteita, joten ne sai taas vähän halvemmalla. Myös muutama muu punaisen lapun päiväystuote löysi tiensä ostoskärryihini.
Leivät olen yleensä hakenut Vaasan & Vaasan myymälästä, jolloin ne saa todella edullisesti...mutta kun sieltä ei saa Salosen IHANIA leipiä, joissa on hunajaa ja rusinoita, niin niitä piti sitten ostaa Prismasta. Ja Ruisrokkeja myös...nekin on ihan superhyviä. Eli taas tuli tehty ostoksia, joista en suostunut tinkaamaan. Mutta kyllä siellä sitten taas toistaalta oli useampi Xtra-tuotekin, eli halpaversio toisesta tuotteesta.
Munat jäi ostamatta, joten huomenna pitää mennä ostamaan niitä kaupasta. Koitan olla ostamatta mitään ylimääräistä, jotten budjetti ala nitisemään ja natisemaan liitoksistaan :)