tiistai 6. elokuuta 2013

Näin tehdään maailman helpoin paita

Ensin ostetaan kangas (valitsin tällaisen pitsityyppisen), sen jälkeen leikataan siitä etukappale ja takakappale ja lopulta paidalle näytetään vähän saumuria ja ompelukonetta. Pelkällä ompelukoneellakin pärjää kyllä hyvin. Ja sitten se on ikään kuin valmis. Helppoa, eikö? :D

Tähän käy "kaavaksi" vaikka miesten t-paita, joka asetetaan kankaan päälle, sillä paidan on tarkoitus olla väljä ja roikkuva. Kaula-aukkoa kannattaa napsaista suuremmaksi, kuin mitä se on t-paidassa, jotta pää sujahtaa helposti läpi. Erillisiä hihakappaleita ei tarvita, vaan tämän voi tosiaan toteuttaa ihan vain yhdestä etu-, ja yhdestä takakappaleesta. Hihan mitta voi olla aivan lyhyt, tai pitkä, miten sen vain haluaa. Oma tarkoitukseni oli tehdä hihat pitkinä, mutta kangasta ei ollut riittävästi. Niinpä tästä sitten tuli lyhythihainen.

Ompelun toteutin siten, että alkuun ompelin etu- ja takakakappaleen olkasaumat yhteen, sen jälkeen surautin saumurilla pääntien ympäri, sekä kädentiet. Tämän jälkeen tein pienet taitteet pääntielle ja kädenteille ja ompelin ne ompelukoneella.
Seuraavaksi ompelin sivusaumat ja helman saumurilla suristellen. Helmaan vielä pieni käänne, jonka ompelin ompelukoneella. Ja siinä se sitten oli. Valmis paita. Aikaa kului tasan tunti.


Ja jos minä teen tämän tunnissa, niin sinä teet todennäköisesti puolta nopeammin. Jotta jos olet tänään vailla "mitään päällepantavaa", niin surauta vaikka tässä aamupäivästä itsellesi uusi paita :)

2 kommenttia: