Paljon on taas tullut tohkattua

...mutta oikein mitään en tahdo saada valmiiksi. On taas mennyt vähän poukkoiluksi tämä puuhastelu. Mutta eiköhän nämä kaikki puuhastelut tästä jollakin aikataululla valmistu. Jos ei tänään, niin ehkä huomenna? Tai ensi vappuna? :D

Vaikka olohuoneen arkkupöytä on vielä vähän kesken, pikkutyttöjen kaulahuivit odottavat koneiden vieressä kolmatta päivää ompelemista, eikä vauvan jumpsuititkaan ole edenneet kaavojen leikkuuta pidemmälle, niin jotain olen sentään saanut jopa ihan valmiiksi saakka. Tein itselleni nimittäin housut. Liian isot ja reikäiset housut. Höh.

En tiedä lainkaan omaa kokoani. Valitettavan iso se kyllä on ja kunhan vauva syntyy, on edessä ainakin 20 kilon painonpudotus. Voihan perse, näin ihan suoraan sanottuna. Mutta myöhäistä se nyt on parkua...eipä auta muu, kuin painaa leuka rintaan ja mennä tuultapäin. Toisaalta en tätä katastrofina näe, koska toisaalta se painonpudotusurakka tuntuu ihan kivaltakin. Mutta ei siitä nyt sen enempää, alan siitä jauhamaan taas parin viikon kuluttua enemmän, kun vauva on maailmassa. Kohdun viimeinen käyttöpäivä kun alkaa uhkaavasti nimittäin lähestymään. Jos ei pikkumies ymmärrä tulla parin viikon sisällä itsestään ulos, on aika ottaa järeät keinot käyttöön. Mutta takaisin asiaan...se mun vaatekokoni. Jätti-suuri se on, mutta en tosiaan tiedä, että mikä.

Niinpä sitten otin varman päälle ja tein varmasti riittävän isot housut. Kaavakooksi valitsin koon 44. Tarkoituksena oli tehdä housut, jotka menee nyt viime metreillä, mutta myös synnytyksen jälleen, joten päädyin college-kankaasta tehtyihin jazz-housuihin. Ompelu sujui melko näppärästi ja housuja tehdessä tuli sellainen fiilis, että hitto...mähän osaan tehdä itselleni housut...WOW!

Vaan kuinkas sitten kävikään?!

Olihan ne joo housut. Lahkeet vaan olivat 8 cm liian pitkät, mutta tämän tajusin onneksi tarkistaa ennen, kuin ompelin lahkeensuiden käänteet. Joten nips ja naps housuja 8 cm lyhyemmiksi, jonka jälkeen sain  housuista sopivan mittaiset.

Ja olihan ne tosiaan joo housut. Leveyttä vaan turhan paljon, eli ne olivat kyllä kauttaaltaan liian leveät. Ja vyötärökaitale oli ihan hurjan korkea. Enemmän ne äitiyshousuilta näyttivät, kuin tavallisilta jazz-housuilta. Pikkasen harmitti. Mutta ei harmittanut kauaa.

Olivat ne nimittäin sitten tosiaan joo housut. Olivat vaan saumoista täynnä reikiä aivan kauttaaltaan. Olin kyllä kuullut siitä, miten trikoota (ja näemmä myös collegea) tulee ommella pallokärkisillä neuloilla, mutta koska olin aina pärjännyt niillä neuloilla, mitkä koneessa nyt sattui ikinä olemaankaan, niin en ollut kokenut tarvetta alkaa neuloja vaihtelemaan. Ehkä olisi pitänyt. Reikiä oli nimittäin kymmeniä.

Olivat ne siis joo housut. Epäonnistuneet housut.

Onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Koska housut olivat liian suuret, ne olivat vielä pelastettavissa. Vaihdoin saumuriin pallokärkiset neulat ja surautin kaikki saumat uusiksi. Samalla, kun saumuri leikkasi vanhan sauman pois ja teki tilalle uuden, housut myös pienentyivät kauttaaltaan. Vyötärökaitaletta madalsin noin 4 cm, jonka jälkeen se näytti paljon paremmalta. Kaitaleen takaosaan tein kuminauhan pujotusta varten napinläven, jolloin pääsen kuminauhaan helposti käsiksi synnytyksen jälkeen. Oletan siis, että saan sitä edes hieman kiristää sen jälkeen, kun vauva on syntynyt.

Ja nyt mulla on housut. Sopivat, reijättömät housut :)

Muutama ilta sitten, telkkaria katsellessa oli sellainen olo, että kädet kaipaa tekemistä. Muistin, että mulla on vielä pieni kerä valkoista matonkudetta jäljellä, joten koukku käteen ja pannunalusia virkkaamaan. Toinen alunen on mitoitettu sopivaksi uunivuoalle ja toinen kattilalle. Näitä oli kiva tehdä, kun tuli niin nopeasti valmista :)