lauantai 8. elokuuta 2015

Kirppisterveiset Riihimäeltä

Muutama päivä sitten suuntasimme Riihimäelle, jolloin pääsin taas koluamaan kotikontujeni ulkopuolella olevaa kirppistä. Kirppikseksi valikoitui aivan rautatieaseman vieressä oleva Femmatori, jossa piipahdin myös viime kesänä.

Huhu kertoi, että näin kesällä siellä on pienimuotoinen myyjäkato, mutta omaa kirppisintoani se ei latistanut ja teinkin sieltä löydön, jos toisenkin. Pitänee koittaa suunnata sinne joku kerta keskellä talvea ja varata tyhjä pakettiauto matkaan mukaa, sillä jos kesällä löydän tämän määrän vaatetta ja tavaraa, niin mitenkä mahtaisi käydä talvella?

En tiedä miksi, mutta varsin usein käy niin, että mikäli otan kirppiskierrokselle kärryjen sijasta ostoskorinkorin, löydän tavaraa ostoskärryllisen verran ja päinvastoin. Kun lähdin kiertelemään kirppistä, päätin napata mukaani ostoskorin, sillä halusin tehdä mahdollisimman paljon hyviä löytöä. Määrällisesti tein luultavastikin melko "perusmäärän" löytöjä, mutta kori kävi kyllä silti liian pieneksi, sillä löysin tuolin. Eikä tuota tuolia kyllä koriin ympättyä saanut. Eli sama kaava jatkuu näemmä edelleen :D

Kun kiikutin tuolin kirppikseltä ulos, mieheni ei voinut uskoa, että olin todella ostanut tuolin. Hän luuli, että pilailin (ja että tuoli kuului "kirppis-seuralaiselleni"), mutta ei, en pilaillut. Koska tiesin tuolin mahtuvan autoomme (ainakin osiin purettuna...) ja halusin tuon tuolin, en nähnyt mitään syytä jättää sitä ostamatta. Onhan se vähän hupaisaa lähteä hakemaan lapselle uutta tuolia 200 km päästä, mutta toisaalta...miksi ei, jos sopiva kohdalle osuu? :D

 Ikea Hepola juniorituoli 9,90€
 Hei, hei syöttötuoli, tervetuloa "isojen poikien" tuoli...
 
 Vajaa rulla tapettia 1€

Puiset lehtikotelot 1,55€/kpl

Lindex housut 98 cm 2€
H&M shortsit 98 cm 1€

 KappAhl neule 98/104 cm 2,50€

H&M neule 98/104 cm 3€

Lindex hame 116 cm 2€ ja Lindex legginssit 116 cm 0,50€

H&M mekko 128 cm 2,50€

 Esprit toppi 1€
Gina Tricot paita 3€
paita 1,50€

Seppälä mekko 2€

2 kommenttia:

  1. Voi mitä löytöjä taas kerran! Tuo juniori tuoli on kyllä todella hyvä löytö, samoin nuo puiset lehtikotelot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tuoli on myös omasta mielestäni melko <3

      Poista