maanantai 4. heinäkuuta 2011

Adoptiomatka

Tällä kertaa rustaan hyvin poikkeavan postauksen. Blogini keskittyy pääsääntöisesti kirppistelyyn, mutta ajoittain (kai lähinnä kesällä, kun tekee mieli tarttua erilaisiin projekteihin) olen kertonut pienen pilkahduksen muustakin. Se on saattanut olla kuva uudesta koiranpennustamme, tai tarina terassimme valmistumisesta. Prinsessalinnasängynkin olen teille näyttänyt. Tällä kertaa haluan kertoa teille jostakin, joka saa minut sekä itkemään, että nauramaan. Välillä jopa ihan samaan aikaan.

En seuraa kovinkaan montaa blogia säännöllisesti, ehkä juuri ja juuri kymmentä. Niistä suurin osa sisältää pitkälti kirppistelyä, mutta joukkoon mahtuu muutama muunkinlainen blogi. Näistä kaikkein tunteita herättävin on blogi nimeltä Adoptiomatka. En enää tarkalleen muista miten pitkään olen tätä blogia seurannut, mutta melko kauan sen täytyy olla.

Muutama viikko sitten blogiin tuli uusi postaus jossa kerrottiin, että blogiteksteistä (joista osa on piilotettuina) on koottu kirja. Aiheesta oltiin kerrottu blogissa jo aiemminkin, joten tiesin kirjaa odottaa. Mutta nyt se kirja oli siis vihdoinkin totta! Olin jo etukäteen päättänyt ostaa kirjan ja lukea sen ahmien (ahmien samalla myös ehkä suklaalevyn), kunhan se julkaistaan, mutta suunnitelmiini tuli pieni muutos. Aioin kyllä edelleen lukea kirjan, mutta hyvällä tuurilla minulla olisi siinä samassa ehkä mahdollisuus taas tarttua uuteen projektiin.

Blogissa kerrottiin, että kirjan kustantaja oli luvannut lähettää kirjan joukolle sellaisia bloggaajia, jotka tahtovat ystävällisesti esitellä tai arvioida sen blogissaan. Mikäli halusi ilmoittautua kiinnostuneeksi, piti laittaa kirjan kirjoittajalle sähköpostia. Ja minähän laitoin. Ja tulin valituksi.
Tykkään kirjoittaa, vaikken ole siinä erityisen hyvä. Pieni projekti lukemisen ja sen jälkeen muutaman lauseen kirjoittamisen tiimoilta tuntui kivalta. Ei järin iso projekti, mutta ei kaikkien projektien tarvitsekaan olla leikkimökin kokoisia. Riittää, että se on mielenkiintoinen ja sitä on kiva tehdä.
 
Kirja saapui minulle edellispäivä ja nyt se on jo luettu. Se kertonee jo jotakin, mutta haluan ehdottomasti kertoa kirjasta myös lisää. Paljon. En tiedä mitä tai ehkä pikemminkin miten minun kuuluisi siitä kertoa, joten teen sen siten, mikä tuntuu hyvältä. Omalla tavallani.




On perjantai. Lapset ovat nukkumassa päiväunta, joten kipaisen hakemaan päivän postin. Siellä se on. Kirja. Odotettu, joskin etuajassa. Riennän kotiin, otan viinilasin käteeni ja kaadan sen täyteen Pommaccia. Kävelen takapihalle ja istun alas. Suklaalevyä ei ole, mutta kirjan ahmimisen aloitan silti.

Tiedän jo valmiiksi, että kirja koskettaa, mutta ajattelen silti etten tarvitse nenäliinoja. Kestän kyllä, enkä itke. Aluksi olen vahva, mutta sivulla 13 pääsee itku. Silmät ovat niin sumeat kyynelistä, etten näe enää tekstiä. Pyyhin kyyneleet paidanhelmaan ja jatkan lukemista. Sivulla 16 nauran ääneen. Onneksi naapurit eivät ole pihalla, sillä pitäisivät naapurinakkaa ehkä omituisena.

On lauantai, ja on sunnuntai. Välillä itken ilosta, välillä surusta. Joskus molempia yhtä aikaa. Ajoittain nauran ääneen, useasti hymyilen ja hymähdän. Kirjan sisältö on tunteiden vuoristorataa, jonka junan ensimmäisessä vaunussa olen kyydissä. Se on paikkana kaikkein jännittävin. Jos uskaltaa pitää silmät auki koko matkan ajan, saa paljon.

Välillä ahdistun. En ylläty laajasta tunneskaalasta jonka koen. Sen sijaan osa tunteista silti hämmentää. Tunneskaala lienee näin laaja siksi, että kyseessä on jonkun ihmisen elämä. Oikeasti. Elän tarinan mukana ja jossain määrin samaistun.

Ilo.
Valmis kotiselvitys.

Suru.
 Mielipiteet internetin keskustelupalstalla.

Ahdistuneisuus.
 Byrokratian hitaus ja lähes käsinkosketeltava tuska.

Onnellisuus.
 Äitienpäivä 2008.

Häpeä.
  Muiden hyvää tarkoittavat, ajattelemattomat kommentit.

Huvittuneisuus.
 Miehen kuvaus yhteisestä arjesta.

Riittämättömyys.
Kunpa voisin kertoa hänen olevan riittävä. Ja enemmänkin.

Hämmennys.
Joidenkin reagointi Sichuanin maanjäristykseen.

Myötätunto.
 Lapsen kaipuu ja ikävä.

Turhautuneisuus.
 Kiinan jonotusaika.

Riemu.
Äidiksi tulo klo 11.46.

Vihakin.
Epäkohtaaminen kirppispöydän ääressä.

Kirjan takakannessa luvataan kirjan koskettavan kaikkia vanhempia riippumatta siitä, millä tavalla perheeksi on päädytty. Pakko olla ihan samaa mieltä.

Lienee selvää, että pidin. Pidän. Paljon.




10 kommenttia:

  1. En tiedä olisinko ilman sinun blogijuttuasi löytänyt tällaista kirjaa luettavakseni, mutta nyt aion kyllä sen hankkia ja lukea, kuulosti todella mielenkiintoiselta ja liikuttavalta. Tiina

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta! Täytyypä käytä joku kerta vilkaisemassa blogia ja ehkäpä sen myötä kirjakin tulee luettua.

    Hyvin kerroit kirjasta! :) Kivan persoonallisella tavalla.

    VastaaPoista
  3. Täytyy ehdottomasti jossain vaiheessa lukea toi kirja! Kiitos kirjavinkistä :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä. Tarvii hommata. :)

    VastaaPoista
  5. Nevö hööd...En edes tiennyt tämmösen blogin olemassaolosta!
    Pitääpi etsiä kirja kirjastosta :).

    VastaaPoista
  6. Mukavaa lukea, että kiinnostus heräsi :)

    VastaaPoista
  7. täytyyhän tää kirja jostain metsästää ja lukea!! :)

    VastaaPoista
  8. Jos tässä olisi *tykkää*-nappi, niin painaisin sitä :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä. Olen vissiin joskus vähän matkaa tuota blogia lukenutki ja voisin kirjankin joskus lukasta :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista