sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Chef diettaa: sairasvuoteelta smoothien kimppuun

Kun ei suju, niin ei suju. Maanantaina tein aerobisen, tiistaina kävin salilla. Ja siinä se sitten tämän viikon osalta onkin. Keskiviikkona oli suunniteltu lepopäivä, mutta muille päiville olin kyllä suunnitellut liiikuntatuokiota. Mutta toisin kävi. Olemme TAAS sairaana. Ja tällä kertaa vieläpä melko pahasti. 
 
Torstaina vein kuopuksen päivystykseen, josta lähdimme lähete kourassa TYKS:iin. Lastenlääkäri tutki kuopuksen TYKS:issä ja päätyi siihen, että lapsen olisi paras jäädä osastolle. Onneksi olin tähän osannut varautua joten mukana oli vino pino lukemista ja se asenne, että seuraava yö nukuttaisiin sairaalan lattialla. Lukeminen tosin jäi melko vähälle komplikaatioiden (hoitovirheen!) vuoksi, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.
 
Sairaalassa ei tuo vanhempien ruokahuolto pelaa ihan toivotulla tavalla, joten olin yli vuorokauden putkeen syömättä. Sain kuopuksen unille vasta klo 23 pintaan yöllä, eikä tuolloin ollut enää kanttiini tai lähikauppa auki. Kauemmaksi en halunnut lähteä, koska en halunnut jättää sairasta lasta yksin. Mutta nälkää en potenut. Varmasti moni äiti tietää sen tunteen, kun saa olla hulluna huolesta lapsen voinnin suhteen...kyllä siinä on vähän muut asiat, kuin ruoka mielessä.

Perjantaina saimme luvan lähteä kotiin, sillä lapsen vointi oli kohentunut. Kotiin päästyäni huomasin heti, että nuoremmalle koirallani ei ole kaikki kunnossa. Se tuli hädintuskin ovelle vastaan ja oli kovin apaattinen. Se näytti lihonneen vuorokaudessa 2-3 kiloa, eikä se halunnut seistä tai maata, vaan se pyrki koko ajan istumaan kiinni jalkaani. Kun toinen koirani haki sitä leikkiin, se yritti lähteä mukaan, mutta kiljahti pian kivusta. Tunnin kuluttua olimme eläinlääkärissä.

Lääkäri epäili jonkinlaista suolitukkeumaa (lievää) kuvailemieni oireiden perusteella. Mitään ei kuitenkaan käsikopelolla tai röntgenkuvilla löytynyt. Toisaalta kaikki ei röntgenissä näy, joten lähdimme hoitamaan koiraa suolitukkeumapotilaana. Lääkärissä koira piristyi silminnähden, joten pääsimme lähtemään kotiin.

Kotona odotti kipeä keskimmäinen, jolla oli samat oireet, kuin kuopuksella. Keskimmäinen oli kuitenkin tähän asti voinut ihan hyvin (siis siinä määrin mitä sairaana nyt voi hyvi voida), mutta nyt lapsi oli selvästi väsyneempi, kuin mitä normaalisti sairaana ollessaan. Olin jo aamusta varannut hänelle iltapäivälle ajan lääkäriin, koska mieheni kertoi lapsen menevän hiljalleen huonompaan kuntoon.

Emme kuitenkaan päässeet lähtemään läääkäriin ihan vielä, sillä koiran vointi romahti uudelleen. Eläinlääkäri oli onneksi antanut päivystysnumeronsa, jonka katta tavoitin hänet. Sovimme, että käymme hakemassa koiralle kipulääkityksen. Ja niin teimme.

Tämän jälkeen oli sitten vuorossa se keskimmäisen lääkäri. Tyttö oli onneksi jo piristymään päin (kipulääke ja pillimehu teki tehtävänsä!) joten saimme reseptin ja luvan mennä kotiin lepäämään.

Ja voi luoja, miten väsynyt olin! Olin totaali puhki, sillä olin saanut olla jo yli vuorokauden varpasillani lasten ja koiran vuoksi. Mutta nyt näytti vihdoinkin siltä, että tilanne on rauhoittumaan päin. Salille tai lenkille en tosin jaksanut lähteä, vaan tarvitsin nyt vain kotisohvaa ja rauhaa, jotta saisin tilanteen nollaantumaan. Pe-la yönä nukuin 12 tuntia putkeen :)

Lauantaina heräsin kovaan kurkkukipuun, tukkoiseen nenään ja kuumeiseen oloon. Ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tänään vointi on eilistä parempi, mutta lenkit ja salit saa kyllä unohtaa sillä vaikka kuumetta ei ole, niin nenä vuotaa solkenaan. Ja kurkkuun koskee edelleen. Ei tainnut se yö siellä sairaalan lattialla tehdä kovinkaan hyvää...en ehtinyt olemaan kuin muutaman viikon terveenä ja nyt TAAS! Mutta minkäs teet.

Vaikka liikkua en nyt voi, niin syömisistä pystyn silti huolehtimaan. Ja sen teen :)

Aamupaino oli tänään 64,4 kg, joten viikon tulos on - 1 kg. Veikkaan kyllä, että muutamasatagrammaa siitä on kyllä sen paaston vuoksi, sillä tuskin enää tässä kohtaa paino normaalisti putoaa kilon viikossa. Kun ottaa huomioon vielä lähes nollatason liikkumiset.

Tänään kiskaisin siskoni 29" farkut jalkaani ja pakko myöntää, että hyvältä tuntuu. Onhan ne toki mulle ahtaat, mutta ne menee kiinni ja niiden kanssa voi hengittää :D :D

Vyötäröltä ei ole viikon aikana lähtenyt milliäkään, mutta onneksi vaaka antoi mukavan tuloksen. Iltapukuakin tuossa alkuviikosta soviteltiin ja kyllä mä jaksan uskoa siihen, että siihen toukokuun puoliväliin tienoolla mahdun.

Vähän kävin taas ostelemassa kynsilakkoja ja tein muutamat sotamaalaukset kynsiin. Ei se työnjälki edelleenkään ole kuin ammattilaisella, mutta olen lakannut kynteni ehkä sen 10 kertaa elämäni aikana, joten ihmekkös tuo. Mutta kaipa sitä joskus oppii? :D

 Kevät.




Kevät bling bling :)
 
Kävin myös ostamassa vähän väriä korviin. Näistä tosin yli puolet meni esikoisen korulippaaseen, mutta jäi äidillekin onneksi muutamat korvikset :D


 Tänään herkuttelin smoothiella! Tein sitä itselleni jälkkäriksi ja lapsille iltapalaksi. Ei tosin noille nuorimmille oikein uponnut. Mutta mä (+ mies ja esikoinen) tykkäsin kovasti.

Normaalisti en kaloreja laskeskele, mutta ajattelin, josko joku muu diettaaja haluaisi tätä kokeilla ja olisi niistä kaloreista kiinnostnut. Joten tässä listattuna smoothien sisältö:

Maustamaton, rasvaton jogurtti 2 dl, 80 kcal
Puolikas banaani 60g, 53 kcal
Hera 80 minttu-suklaa 8 g (1,5 rkl), 33 kcal

YHT: 166 kcal

Juomaa tuli tilavuudeltaan 3,5 dl ja se oli todella täyttävää. Puolet siitä meni hetkeksi jääkaappiin lepäämään, kun en jaksanut koko annosta kerralla. Mutta koska se oli niin hyvää, hävisi se loppukin kuitenkin melko nopeasti kitusiin. Ja jääkaappikylmänä se oli ehkäpä jopa vielä parempaa. Tämä menee mielestäni vaikkaa aamupalasta, sillä se oli tosiaan hurjan täyttävä.

Kenties jo heti huomenna tulee kokeiltua tuota kera marjojen...ja ehkä vaihdan jogurtin rahkaan. Takataskusta löytyy ohje myös muihin protskuherkkuihin...niistä sitten lisää kun tekee mieli herkutella ja niitä väsään :)


 Jogurtti, protskujauhe, banaani ja ei muuta, kuin kaikki sekaisin.

Kyllä maistui :P

Chef

163,5 cm

2011 Heinäkuu 85,0 kg 

2012 Tammikuu 74,9 kg
vk 1: 73,0 kg
vk 2: 71,9 kg
vk 3: 70,2 kg
vk 4: 70,7 kg
vk 5: 68,8 kg  
vk 6: 67,4 kg 
vk 7: 69,1 kg 
vk 8: 68,1 kg 
vk 9: 66,4 kg 
vk 10: 66,7 kg 
vk 11: 65,4 kg 
vk 12: 64,4 kg

Pudotus vuoden alusta 10,5 kg
Pudotus koko aikana 20,6 kg
 Matkaa tavoitteeseen 2,6 kg

4 kommenttia:

  1. Oi vitsi miten ihania keväisiä kynsilakkoja, varsinkin keltainen olis ihan pop, pitäis löytää jostain. Itsekin ostelin taas uusia, mutta paljon tylsempiä värejä. :)

    VastaaPoista
  2. Nuo kaikki kynsilakat on Seppälästä, joten sen erikoisemmasta paikasta niitä ei tarvitse etsiä :)

    VastaaPoista
  3. Kerro mulle millä ihmeen keinolla saat tuon painon tippumaan noin?!?!?
    Mulla on raskaudesta puoletkiloista vielä tallella ja tuntuu, ettei ne lähde kulumallakaan. Nostan sulle kyllä isosti hattua ja jään vinkkejä odottelemaan! ;D
    En jaksanut alkaa viimevuodesta asti lukemaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syömällä vaan vähän ja liikkumalla paljon. Ei siinä sen kummempaa poppakonstia ole :)

      Poista