tiistai 14. elokuuta 2012

Vihdoinkin valmista!

Vähän nolottaa myöntää, mutta mitäpä sitä totuutta kieltämään. Mä olen todella taitava aloittamaan erilaisia projekteja...mutta se asioiden loppuunsaattaminen ei ole ihan niin helppoa. Siinä tuppaa kestämään tovi jos toinenkin. Tämän viimeksi valmistuneen projektin kohdalla siinä meni reilut 2 vuotta. Mutta eikö pääasia olekin se projektien aloittaminen? Ei välttämättä siis se loppuun saattaminen :D :D

2010 toukokuussa dyykkasin roskakatoksesta puutarhapenkin, joka kaipasi kunnostusta. Kyllä siinä istui, mutta ei se kovin kaunis ollut. 

Purin penkin jokunen aika sitten osiin (viime vuonna) ja sen jälkeen se hiottiin (mies hioi) jotta siihen saataisiin maalipinta päälle. Penkin kokoaminen vaati vähän hermoja (multa ne loppui ja pääsi monta ärräpäätä) mutta lopulta pennki saatiin kokoon (mies sai). Ja tänään oli sitten SE päivä, kun oli aika maalata. Sen tein ihan itse, joten kyllä mä nyt edes pienen osan kredittiä meinaan itselleni tuosta ottaa :D :D
Työtunteja kului lopulta päälle 10 ja mies tuossa josakin vaiheessa kyselikin, että eikö olisi kannattavampaa ostaa uutena, jos kerran penkin haluan. Mutta ei. Tää oli periaatekysymys. Mä halusin nimenomaan tehdä itse. Ja sen tein. Ainakin vähän :D


Joitakin vuosia sitten ostin Ikeasta peruspeilin. Siis sellaisen, jossa ei ole edes kehyksiä, vaan pelkkä se peililasi. Yläkerran rempan yhteydessä peili otti vähän osumaa lattialaatan kanssa ja peili hävisi sen taiston. Peilistä murtui yksi kulma ruman rösöiseksi ja teräväksi, eikä peiliä siis voinut enää ripustaa seinälle. Onneksi olin jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että peili kaipaisi kehykset ympärillen ja nyt se sitten oli hyvä toteuttaa. 

Alkuun hahmottelin mielessäni valmiiksi sen, että mitä haluan, joten tällä kertaa toteutus ei montaa päivää vienyt. Hain paikallisesta rautakaupasta pätkän lautaa, joka sahattiin valmiiksi jiiriin. Mulle jäi siis liimaus ja ruuvaus, jossa mies vähän avusti. Tämän jälken maalasin kehykset mattamustalla spraymallilla ja sen jälkeen kiinnitin kehykset kiiltoflexillä peiliin kiinni.

Lopuksi vielä ruuvasin peilin taakse kiinnityskoukut ja viritin niiden väliin rautalangan. Jotta nyt on peili seinällä :)


Tässä vielä lähikuvaa kehyksistä. Tuo lauta on tuollaista "käsittelemätöntä", jolloin sen pinta on vähän elävämpi.

 Useampi projekti on vielä kesken ja sormet syyhyää uusien, suunnitteilla olevien projektien pariin. Jotta eiköhän me vielä näissä meiningeissä tavata :D

4 kommenttia: