lauantai 4. joulukuuta 2010

Lahjoitetaan lastenvaatteita....olisiko sinulla tarvetta?

Tänään oli oman loosini viimeinen myyntipäivä ja kävin siis hakemassa myymättömät vaatteet ja lelut pois myynnistä. Päätin jo muutama päivä sitten, että annan kaikki myymättä jääneet esikoisen vaatteet joulupatakeräykseen vähävaraisille, mutta keksin toisenkin idean.

Onko joku teistä Turun seudun lukijoista vailla 134-140 cm tytön vaatteita?

Tuossa on pikaisten laskujeni mukaan 22 vaatetta, pääsääntöisesti paitoja, mutta myös yksi takki ja parit housut. Vaatteet ovat aivan perusvaatteita, eli ei mitään ihmeellisyyksiä. Kuitenkin ne ovat mielestäni vielä ihan käyttökelpoisia seuraavalle käyttäjälle ja ne mielelläni eteenpäin lahjoittaisin. Ja jotta vaatteiden vaihto meiltä Teille onnistuu näppärästi, niin vaatteet etsivät uutta kotia tosiaan Turun seudulta, jotta voidaan treffata Turussa/Myllyssä.
Joten mikäli lapsesi on vaatteita vailla, niin ota yhteyttä chefshoppaa (at) gmail.com

Ja sitten niihin omiin, uusiin ostoksiin:)

Myynti oli ollut 112,70€ ja kun siitä vähennettiin 5% provikka, jäi minulle 107,05€. Eli ihan kiva summa viikosta. Paikkavuokran maksoin jo pöytää varatessani, joten vaikka tuosta summasta 22,50€ menikin ikäänkuin  paikkavuokraan niin se ei tuntunut siltä, sillä se tosiaan oli jo maksettu etukäteen :) 
Itsensä pettämistäkö? Mahdollisesti :D

Ja tokihan sitten piti heti myös tuhlata niitä tienattuja euroja, eli kiersin kirppiksen taas läpi. Eniten mukaan tarttui niitä "Hesalaisia" vaatteita, eli kaverini lapselle pieneksi jääneitä vaatteita, joita hän toi PikkuSiiliin myyntiin. 
Olin jo oikeastaan poistumassa kirppikseltä, kun huomasin uuden myyjän asettelevan tuotteitaan loosiin...pikavilauksella näytti siltä, että pöydästä saattaisi jotakin meillekin löytyä ja niin löytyikin. Ihan sikaedullinen Reimatecci täksi talveksi. Kuopuksella on käytössä 74 cm Reiman toppahaalari, mutta Suomen säässä sillä ei pitkälle pötki enää siinä vaiheessa kun poistutaan rattaista ja kuopus siis on alkanut jo keinumaan ja kiikkumaan. Joten tuo Reimatecci tuli todella hyvään saumaan :)


Kuopukselle:

Reimatec talvihaalari 74 cm 6€
 GAP paita n.80 cm 
(kaupanpäälisiksi, sillä paita ollut jo kahdesti myynnissä, eikä ole kuulemma kellekään kelvannut...en kyllä ymmärrä että miksi näin)

 Phister & Philina paita 80 cm 2€

 Muumi yökkäri 86 cm 3€

Garanimals t-paita 86 cm 0,50€
 Cupcake paita 86 cm 3€

 H&M fleecetakki 86 cm 2€


Keskimmäiselle:

Me&I paita 86/92 cm 4€

H&M t-paita 92 cm 0,50€

16 kommenttia:

  1. Ihan superlöytö tuo haalari :) ja ihana tuo me&i:n paita, en voinu olla nauramatta, hauska kuviointi :D Hyviä vaatteita, onnea löydöistä :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  2. Tormasin tahan blogiin ihan sattumalta. Kiva lueskella loydoistasi, itsekin kiertelen kirppiksia aina silloin talloin, ja kun loydon tekee niin on hyva mieli koko paivan.

    Mielestani kirppistely on myos ymparistoystavallista puuhaa ja soisin etta enemman ihmisia ottaisi touhuun osaa vaatteiden pois heittamisen sijaan.

    Paras loytoni? BabyBjornin Air-kantoreppu 10 puntaa. (noin 12-13 euroa)

    Terveisia lumisesta Lontoosta

    VastaaPoista
  3. Taevahan Tosi: Ehdottomasti haalari oli ihan huippu :) En ole aiemmin törmännyt tuollaiseen Meandikuosiin ja kahdesti pohdin että pidänkö siitä vai en. Ja päätin pitää, sillä se sopii kuin nenä päähän keskimmäiselle. Kuopuksen päällä en osaa sitä nähdä, kun hän on ennemminkin sellainen hento prinsessa :D

    Anonyymi Lontoosta: Wow...Lontoosta!!! :D Hienoa saada bloginkurkistaja myös kauempaata :) Ei pahan hintainen kantoreppu...meinaan että alta 25€ en ole tainnut noita myynnissä nähdä :)

    VastaaPoista
  4. Joo, taallapain kaupasta ostaessa lasten vaatteet ovat halvempia kuin Suomessa. Briteissa kun lasten vaatteet ovat verovapaita. Mutta, taalla tapaavat nuo lastenvaatteet olevat vinkuintiasta tuotettuja, joten paikallisesta supermarketista saattaa hyvinkin saada esim potkupukuja 5kpl neljalla punnalla, mutta laatu on sitten mita lie.
    Aina Suomessa kaydessani kierran kirppiksia Tutan vaatteita etsimassa.

    Kavi kylla hyva tuuri etta tuttu oli saanut lapsen vajaa vuosi sitten, joten sain hanelta aitiyspakkaus tavaraa. Olen todella kade kaikille keta sen on saanut!!!

    Terv
    Lontoolainen

    VastaaPoista
  5. Yksi kavereistani on käynyt sekä Jenkeissä, että Lontoossa lomailemassa ja hän kantaa aina kotiin matkalaukkutolkulla lastenvaatteita :D

    Mä yritin löytöää ulkosuomalaisen äidin, kun odotin kolmosta. Mä kun en halunnut pakkausta vaan rahana ja nimenomaan ajattelin, että jos joku ulkosuomalainen tahtoisi pakkauksen ja maksaisi siitä sen saman mitä kelalta saa jos ottaa rahana, eikä pakkauksena. Valitettavasti ei löytänyt tuolloin tarvitsijaa :(

    VastaaPoista
  6. Ootko kyllä taas loisto löytyjä tehnyt :) Tuo me&i:n paita on ihana. minun isäni osti tyttärelleni tunikana tuommoisen.. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos :)Isälläsi on selkeästikin hyvä maku :D

    VastaaPoista
  8. Ihana löytö tuo muumi yökkäri, ja tekki on kans tosi edullinen ja näyttää ainaskin kuvassa tosi hyväkuntoiselta!

    Toivottavasti löydät jonkun tarvitsijan lasten vaatteillesi. Kiva idea lahjoittaa vaatteet näin.

    Minäkin tykkään laittaa pois kaikki kirppis "ylijäämät" sillä siinä on jo kerran tehnyt sen luopumistyön ja ei ole aina hirveän järkevää kantaa samoja vaatteita aina uudestaan kotiin.

    VastaaPoista
  9. Haalarissa itseasiassa oli kuvaushetkellä muutama tahra, mutta myyjä myönsikin ettei pukua oltu pesty ja että tahrat todennäköisesti lähtisivät pesussa. Ja niin lähtikin :)
    Karheumaa en pepusta tai polvista löytänyt, joten sinänsä on kyllä erittäin hyväkuntoinen :)

    Pienten vaatteita myyn useamman kertaa, mutta noi isot on hankalampia, joten koen että pääsen helpommalla kun lahjoitan loput pois :)

    VastaaPoista
  10. Herraisä miten EDULLINEN haalari!! ¤vihertää kateudesta¤
    Itse kierrän paljon mm Porissa kirpputoreja (siellä on mm 2 lastenvaatekirpparia), MUTTA se suuri MUTTA. En koskaan löydä sieltä mitään. Ihan sikahintaista lumppua pöydät väärällään.
    Reimatecit ovat järjestään alkaen 25 € ja minusta se on käytetystä haalarista liikaa.
    Harmittaa niin. Mielelläni ostaisin käytettyä, mutta en ole valmis maksamaan siitä "mitä" vaan, joten sitten usein menen ja ostan uuden tuotteen. Tuotteen, josta voit olla ominaisuuksistakin varma, eikä kukaan ole esim haalaria väärin pessyt.
    TODELLA harvoin voi sanoa tehneensä LÖYTÖJÄ :(.

    VastaaPoista
  11. Kieltämättä oli kyllä hyvin edullinen löytö :)

    Hyvin usein Reimatecit on meilläkin päin 25€, eikä se mielestäni ole vielä paha hinta. Tarkoitan siis, että jos tarvitsen likalle toppahaalarin ja sellainen on myynnissä hyväkuntoisena hintaan 25€, niin voisin ostaa sen pois.
    Toisaalta en nyt ainakaan heti muista ostaneeni milloinkaan niin kallista pukua kirppikseltä, sillä mulla on käynyt aina hyvä tuuri ja olen löytänyt moisen edullisemmalla hintaa :)
    Reimatecit maksaa uutena kuitenkin yli satkun, joten hyvästä puvusta 25€ on vielä ok.

    Mutta toivottavasti jatkossa sun kirppisreissut onnistuisi vähän paremmin ja löytäisit teillekin jotain, jota voisi kutsua LÖYDÖKSI :)

    VastaaPoista
  12. Myy tuo cupcake mulle ;)
    t.Satu

    VastaaPoista
  13. En myy :D

    Vaikka joskus joku on muuta epäillytkin, niin mä tosiaan ostan vaatteita omaan käyttöön, enkä myytäväksi eteenpäin :)

    VastaaPoista
  14. Hei,

    Haluatko myydä minulle sitten kun et enää itse lapsellasi tarvitse tuon Cupcaken 86 cm puseron? Vielä ei kiire saada kun käytämme kokoa 62 cm. Ihastuin tuohon väriin.

    Laita postia, jos kiinnostaa: vaniljatanko@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Hei, jos sulla on vielä toi reimatecin toppahaalari ja olisit siitä luopumassa niin ota yhteyttä lauraa.ry@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Tuo haalari on myyty jo viime keväänä, koska tiesin ettei se mahtuisi enää tänätalvena :)

    VastaaPoista