torstai 18. marraskuuta 2010

Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan

Tänään oli PikkuSiilissä oman loosini viimeinen myyntipäivä ja kävin siis tyhjentämässä pöydän. Melkolailla paljon sitä tavaraa edelleen oli, mutta kyllä sitä toisaalta oli myös ihan kivasti kadonnut. Myytyjä tuotteita oli 119 kpl ja rahaa niistä kertyi 283,95€, joten me saatiin kasaan lähes eurolleen se summa, mikä tarvitaan uutta turvaistuinta varten :D

Olen menossa myymään seuraavaksi live-kirppikselle, mutta sen jälkeen pitänee ottaa taas loosipaikka pariksi viikoksi. Suunnitteilla on myös uusi livekirppiskeikka vuodenvaihteen jälkeen, mutta siinä välissä ehdin kyllä loosiakin pystyssä hetkenaikaa pitämään. Anoppi on ottamassa paikan itselleen KCL:ästä ja jos tankotilaa jää ns. yli, niin tyrkkään sitten osan kamoista myös sinne.

Osuin taas oikeaan aikaan oikealle paikalle, sillä kun tyhjensin omaa loosiani, joku tuli samaan aikaan laittamaan omaa loosiaan pystyyn...ja niinpä taas pääsin viemään parhaat palat päältä :D Tällä kertaa kaikki löytöni ovat siitä yhdestä ja samasta loosista, eli todella hyvää tavaraa toi tämä myyjä myyntiin ja vieläpä mielestäni hyvinkin kohtuulliseen hintaan :)


Kuopukselle:

POP paita 86 cm 2€
 H&M sukkikset 86-92 cm 0,20€/kpl


Keskimmäiselle:

 Joulumekko 92 cm 3€

 H&M neulebolero 92 cm 2€

 H&M neule 98 cm 2€

 H&M sukkikset 98-104 cm ja 110 cm 0,20€/kpl

 H&M neule 98 cm 2€

H&M toppi 98 cm 0,50€

 Hello Kitty hame 104 cm 1€

 Hello Kitty hame 104 cm 1€

 H&M housut 104 cm 1€

 H&M toppi 104 cm 0,50€

 H&M toppi 104 cm 0,50€

 Lindex velourtunika 104 cm 2€

 Lindex velourtunika 110 cm 2€


Lelut yms:


Prinsessapalapeli 2€ (pukinkonttiin)

6 kommenttia:

  1. Oih ihania noi velourtunikat!

    VastaaPoista
  2. Niin onkin :D Myyjä laitteli niitä vasta hyllyyn ja näin tuon vihreän ensin...piti heti kysyä onko niitä lisää ja olihan niitä :)

    Tykkään käyttää likoilla tunikoja ja kun ollaan kerta menossa talvea kohti, niin nuo velourtunikat on säähän vähän sopivampia, kuin tavalliset, trikookankaiset :)

    VastaaPoista
  3. Sä kyllä teet niin loistavia löytöjä! Itsekin metsästän tunikoita koossa 104--> ja ei meinaa löytyä, ellei sitten 6-8€ suostu maksamaan (jota en todellakaan tee!).

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi :)

    Kuten olen bogissa joksus kertonutkin, myös mun mielestä on vaikeampaa löytää isoja kokoja. Ja niistä tosiaan saa yleensä maksaa vähän enemmän. Sikäli myyyjiltä ihan fisku veto, että koska kysyntä on tarjontaa suurempi, niin niistä tosiaan voi vähän enempi pyytääkkin. Mutta toki me ostajat toivotaan pääsevämme mahdollisimman vähällä :D

    VastaaPoista
  5. Hyvin tienattu ja hienoja löytöjä :) Ihana tuo pinkki norsu-jellona tunika :D

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista