perjantai 15. marraskuuta 2013

Suomen suurin joululahja - lähde mukaan sen toteutukseen!

Hyvän tekemisestä saa hyvän mielen. Tästä syystä olen jo useamman vuoden ajan tehnyt säännöllisesti vapaaehtoistyötä erilaisissa yhdistyksissä ja hyväntekeväisyysjärjestöissä. Aina silloin tällöin törmään lisäksi hyväntekeväisyyskampanjaan, johon mieleni tekee osallistua.

Olen osallistunut Vaaka ry:n vauvakassikeräykseen, sekä lahjoittanut useamman kertaa pieneksi jääneitä vaatteitamme Venäjän lastenkoteihin. Olen kerännyt paikalliseen ensi-, ja turvakotiin vaatteita, vuodevaatteita ja leluja useamman jätesäkillisen, sekä ottanut nyt jo useampana jouluna osaa Joulupuu-keärykseen ostamalla lahjoja niille lapsille, joille hankkimani lahja saattaa olla se yksi ja ainoa lahja, jonka lapset jouluna saavat. Joulupataankin olen osallistunut sekä vaate/lelulahjoituksilla, että käteisellä. Lisäksi olen muistanut muutamaa tuntematonta perhettä jouluna joululahjojen muodossa, täyttäen heidän lastensa lahjatoiveita silloin, kun perheen oma talous on ollut tiukilla. Moni varmasti tietää myös 875-grammaa-tarinan, jonka tiimoilta kerättiin varoja Lastenklinikoiden kummeille, jotka puolestaan ohjasivat kerätyt varat mm. keskoskaappien hankintaan. Tähänkin kampanjaan osallistuin.

Näin joulun alla tunnen aina kasvavaa halua Osallistua. Haluaisin olla ihan kaikessa mahdollisessa (ja välillä mahdottomassakin) mukana, mutta ihan kaikkeen ei yksi ihminen pysty, eikä kykene. Niinpä valitsen aina muutaman kohteen, johon panostan. Tänä vuonna ne ovat jo tutuksi tullut Joulupuu-keräys, sekä Suomen suurin joululahja-keräys, joka tuntui keräykseltä, jossa haluan ehdottomasti olla mukana.

Tämä on haaste Sinulle. Osallistu sinäkin!


"Tänä vuonna Suomen suurin joululahja ommellaan yhdessä ja sen saajina ovat pienet potilaat ympäri Suomea. Tällä kampanjalla ei ole keräystiliä, ei pääyhteistyösponsoreita eikä minkäänlaista käsikirjoitusta. On vain toivottavasti hirmuinen kasa kansalaisten ompelemia pehmoleluja sekä kaksi sydäntä – sinun ja minun. Mihin tämä kaikki riittää jää nähtäväksi.."

http://www.suomensuurinjoululahja.fi/


Tarkoitukseni on aloittaa kaavojen printtailu illalla, kun vauva menee unilleen. Viikonloppuna pääsen kartuttamaan kangaskaappini sisältöä ja toivottavasti myös ompelupuuhiin. Kunhan saan pehmoleluja valmiiksi, laitan teille niistä kuvia nähtäville.

Ompelin 2 vuotta sitten ison kasan nalleja lasteni leikkeihin ja kyllä niillä on leikittykin. Samanlaisia nalleja lähti myös sukulaislasten pukinkontteihin ja viime vuonna sai Joulupukki lasteni serkun lähettämässä kirjeessä pyynnön, josko hän voisi saada uuden "Ruusu-nallen" vanhan tilalle, joka oltiin jo lähes puhkirakastettu kuluneen vuoden aikana <3
Joulupukki täytti tuon pienen tytön toiveen, koska nalleja oli jemmassa edelleen. Ja niitä on siellä vieläkin, mutta eipä ole kovinkaan kauaa. Vielä ennen joulua nämä jo 2 vuotta matkalaukussa asustelleet nallet pääsevät ilostuttamaan pikkupotilaita. Ja aika näyttää, että mitenkä monta kaveria heidän mukanaan meiltä sairaalaan matkustaa :)



2 kommenttia:

  1. Laitatko jonkinlaista ohjetta noihin nalleihin :) Mulla on tässä vieressä 5v tyttö joka haluaa kuulema tosi paljon tuollaisen nallen! :) Voisin kanssa osallistua tuohon ompeluhommaan ja lähettää pikku-potilaille leluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että otat haasteen vastaan :)

      Nalle on koottu viidestä osasta, vartalo ja pää ovat samaa osaa, jalat ja kädet ovat erilliset. Ompelin ensin nallen vartalo-osan oikeat puolet vastakkain siten, että jätin aukot käsille ja jaloille. Ompelin jalat ja kädet oikeat puolet v astakkain jättäen täyttöaukot raajojen yläosaan. Käänsin kappaleet ja täytin ne vanulla.

      Laitoin kädet paikoilleen ja ompelin ne kiinni. Samalla siis sulkeutui se kädentie. Ja sama juttu jalkojen kanssa, eli laitoin ne paikoilleen ja ompelin kiinni.

      Sitten vielä silmät, nenä ja suu langalla ja nalle oli valmis. Ei yhdessä nallessa nokka siis kovin kauaa tuhise :)

      Poista