maanantai 22. marraskuuta 2010

Lyhyeen loppui se ilo

Olen saanut nyt melkolailla palautetta...eikä se kyllä valitettavasti ole kaikki kovinkaan positiivishenkistä.
Otinkin asiakseni siis nyt kirjoittaa muutaman sanasen vähän syvällisemmin.

Olen saanut kritiikkiä koskien sitä, miten paljon käyn kirppiksillä ja miten paljon sieltä ostan. On epäilty sitä, miltä kotimme näyttää, kun olen kantanut niin paljon krääsää kotiimme. On myös epäilty lasteni hyvinvointia ja arvomaailmaani. Olen saanut haukut päälle siitä, miten materialistinen olen ja jos vaikka mitä muuta.

On totta että käyn paljon kirppiksillä. Osasyy tähän on se, että käyn siivoamassa loosiani ja siinä samalla sitten kierrän kirppiksen läpi. Yleensä yhdistän kirppiskäynnit muiden menojen kylkeen, eli jos ajan kirppiksen ohi, niin poikkean siellä pikimmilteen. Viikonloppuisin tulee välillä tehtyä ns. kirppiskierroksia, mutta arkisin yleensä ne ovat sellainen ohimenojuttu.

On myös totta, että ostan paljon. Tarkkasilmäisimmät ovat voineet kuitenkin huomata sen, että ostan myös montaa eri kokoa. Pienimmälle olen ostanut nyt vaatteita koossa 80-92 cm, keskimmäiselle kokoja 92-110 cm ja vanhimmalle suunnilleen kokoa 134-146 cm. 
Kuten olen joskus manannut, mitä suurempiin kokoihin mennään, sen vaikeampaa niitä on kirppikseltä löytää. Joten jos löydän siistejä vaatteita edukkaasti koossa 104 cm, niin ostan ne varmasti varastoon odottamaan keskimmäisen kasvua. Ei siihen kuitenkaan nyt ikuisuutta mene, että se koko tulee käyttöön. Ja toisaalta, säästääpähän moni isosiskolta pikkusiskolle vaatteita, vaikka lapsilla oli 3 + vuotta ikäeroa. 

Kotimme näyttää normaalilta. En huomaa eroa muiden lapsiperheiden kotiin millään muotoa. Meillä ei ole leluja sen enempää kuin naapurinkaan lapsella. Vaatteita saattaa olla enemmän kuin monella muulla lapsella, mutta jokaisella lapsella on käytössään yksiovinen, tavallinen vaatekaappi jonka sisällä kaikki vaatteet ovat. Poikkeuksena isot, varastoon ostetut vaatteet...niitä on 2 pahvilaatikollista ja laatikot on vaatehuoneessa.

Krääsänä en osaa leluostoksiani pitää. En sitten niin millään. Olen oikeastikin pyrkinyt panostamaan kestävien lelujen ostamiseen. Juuri eilen mietin milloin viimeksi olen joutunut heittämään lelun pois siksi, että se olisi mennyt rikki. En muista. Kyllä niitä aina välillä rikki menee, mutta viimekerrasta on jo aikaa niin paljon, etten sitä ajankohtaa tosiaan muista.

Lapseni voivat hyvin. Kuten jo kerroin, heillä ei ole leluja sen enempää kuin naaupirlla. Ja naapurinikin lapset voivat hyvin.

Arvomaailmaani pidän hyvänä. Olen valinnut kotiäitiyden jotta voin olla lasteni kanssa enemmän, kuin mitä voisin olla, jos olisin työäiti. Kotiäitiys mielestäni ei kuitenkaan tarkoita sitä, että minun pitäisi olla kotona 24/7, sillä lapsillani on myös isä. Ja lapseni totisesti nauttivat siitä ajasta, kun äiti on poissa (olen sitten kaupassa, kirppiksellä tai muussa harrastuksessani) ja he saavat olla vain isän kanssa. Ihan samalla tapaa kun he nauttivat siitä, että saavat olla vain äidin kanssa.

Olen saanut haukut päälleni myös materiaalisuudestani. Jos se tekee ihmisestä materialistin, että hän tykkää pukea lapset nätisti, sisustaa vähän kotia ja antaa lapsille leluja, niin sitten minä olen materialisti. Saa kai sitä ihmisillä paheitakin kuitenkin olla? Ja kun asiaa enemmän pohdin, niin en kyllä tunne montaakaan ihmistä jotka eivät pitäisi näteistä lastenvaatteista, nätistä kodista ja siitä, että he saavat antaa lapsilleen leluja.

Myös hamstraajaksi minua on kutsuttu. Olen kyllä koittanut tuoda blogissani esiin myös sitä, että kun tavara/vaate ei ole meille enää tarpeellinen, se kiikutetaan meiltä pois. Juuri kerroin, miten kirppismyyntini aikana myin 119 tavaraa pois ja sen jälkeen kerroin olleeni myymässä livekirppikselläkin myymässä. Kukaan ei huomaa tätä, mutta se kyllä huomattiin, että olin tuona aikana puolestani ostanut 116 tavaraa. Todellisuudessa meillä on tavaraa nyt vähemmän, kuin mitä oli vielä hetki sitten, joten en käsitä miksi minua verrataan himohamstraajiin jotka eivät luovu mistään, vaan ostavat vain koko ajan uutta.

Haluaisin vielä muistuttaa siitä, että tämä blogi ei ole sama asia, kuin minä. 
Tämä on kirppisblogi, jossa kerron kirppistelyistäni. Olen kertonut täällä myös terassinrakennuksesta, mutta juurikaan sen enempää tämä blogi ei ole minua henkilökohtaisella tasolla. Tämän blogin pohjalta ihminen tietää minusta vain piirun verran, eikä se ole mielestäni riittävä, jotta sen perusteella voitaisiin alkaa muodotamaan kokonaiskuvaa minusta.

Loppuun vielä kiitos kaikille niille, joilta olen saanuit palautetta positiivishenkisenä, on sen sisältö sitten ollut kehua ja kiitosta, tai kritiikkiä asiallisessa muodossa.





28 kommenttia:

  1. Älä välitä, siellä missä tuota kritiikkiä esitettiin niin saa asiasta kuin asiasta paskia niskaansa... Niinkuin varmaan tiedät!
    Ihana lukea sun blogia ja katsella mitä oot taas löytänyt =)

    VastaaPoista
  2. Tänään löysin nämä sivut kaksplussan kautta ja laitoin jo sivun kirjanmerkkeihini,sillä varmasti tulen katsomaan tätä sivustoa usein =)
    tosi hyvät sivut ja ihanaa,kun jaksat tämmöistä pitää.
    Olispa ihanaa päästä itsekkin joskus sinne Turun suuntaan kirppiksille,kun sieltä noin ihania löytöjä tekee=)

    VastaaPoista
  3. No ohhoh, ihan kuin siitä nyt tietäisi yhtään mitään. Parempi se on kirpparilta hankkia juttuja kuin uutena.
    En minä ainakaan voi tuon perusteella sanoa millainen koti tai arvomaailma sinulla on....sanon siis höh ja pöh tuommoisia juttuja.

    VastaaPoista
  4. Voi ei että ihmiset osaavat olla yksisilmäisiä! Siis ihan selväähän on, kun on 3 lasta, että ne myös tarvitsevat vaatteita 3x enemmän kun yksi lapsi. Myös olen huomannut sen että olet tosi paljon itsekin myymässä kirppiksellä, kun raportoit lähes "jatkuvasti" että olet ottanut Pikku Siilistä loosin ja olet myymässä tavaraa pois.

    Sitähän se on lapsiperheessä sisään tulee tavaraa ovista ja ikkunoista ja saman verran ainaskin lähtee myös eteenpäin kiertoon koska lapset kasvavat hurrrjaa vauhtia!

    Tsemppiä sinulle jatkossakin, ja minusta on äärimmäisen mielenkiintoista aina lukea löydöistäsi!!
    (ja sallittakoot meille äideillä tällaista pientä hömppää kun kirppikset, jotka ovat sieltä vaarattomammasta päästä) :-)

    VastaaPoista
  5. Mia: Kun voisinkin vain olla välittämättä, mutta kun en voi. Vaikka tässä ei elämää suuremmasta asiasta olekkaan kyse, niin ei se kuran saaminen niskaan siltikään mukavaa ole.

    Mutta kiitos tsemppavasta kommentista :)

    Anonyymi: Kiva kun tykkäät :)

    Lumppumaakari: Kyllä varmaan suurin osa ihmisistä sen ymmärtää ja tajuaa, ettei tämän blogin perusteella voi ketään määritellä. Mutta yllättävän moni luulee että niin voi tehdä.

    Mutta ei tässä hätiämitiä. Kyllä mulla lippu edelleen korkealla on :D

    VastaaPoista
  6. Äh, pitkän viestin kirjotin ja sitten suljin vahingossa, joten nyt ilmotan vaan, että käyn säännöllisesti lukemassa. Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
  7. Ikävää, kun tämäkin blogi on saanut osakseen turhaa arvostelua. Minusta on ihana lukea hyvistä kirppislöydöistäsi!

    Isompia kokoja on tosiaan aika vaikea löytää siistikuntoisina ja kohtuuhintaisina, joten kyllä niitä kannattaa ostaa silloin, kun löytää mieluisia.

    Harvemmin kirppikseltä löytää juuri sitä, mitä on mennyt ostamaan. Toisaalta on kiva, että jemmasta löytyy tarpeen tullen sopivia vaatteita.

    Minäkin taidan olla jonkin sortin "materialisti", kun pidän kauniista lastenvaatteista ja sisustamisesta. Kierrätän myös vaatteita eteenpäin, vaikka täytyy myöntää, että jostain on vaikea luopua.

    Tintti

    VastaaPoista
  8. ihan mielenkiinnosta kysyisin, kun aika monessa kohtaa leluissasi lukee: pukinkonttiin. Meneekös kaikki lelut sinun omille lapsille jouluksi vai osa muualle? Aika paljon kuitenkin olet kerryttänyt kirppislöytöjä pukinkonttiin, joten minne saat kaiken sujuvasti piiloon ennen h-hetkeä, ja miten saat kaiken pakattua nätisti, kun kuitenkin näistä ostoksista puuttuu alkuperäispakkaukset?

    VastaaPoista
  9. Henna: Kiva kuulla säännöllisistä lukutuokioista :)

    Tintti: Nimenomaan...tämäKIN blogi. En siis ole valitettavasti edes yksin. Olen itse kovin suruissani erään kivan blogin loppumisesta, joka loppui juuri siitä syystä, että blogin kirjoittaja sai osakseen niin paljon kuraa :(

    Anonyymi: Kyllä, kaikki ne lelut joissa lukee "(pukinkonttiin)", menee omille lapsilleni. Olen aina ostanut lapsilleni paljon lahjoja, mutta tämä joulu on sikäli entisistä poikkeava, että tällä kertaa suurin osa lahjoista on kirppikseltä. Jotkut ihmettelevät tuota lahjojen ostoa kirppiksiltä ja niin minäki ihmettelin ennen. Mutta viime jouluna totesin sen erittäin toimivaksi. Ostin muutaman paketin kirppikseltä ja ne oli lapsille ihan yhtä mieluisia :)
    Melko iso osa leluista on Fisher Priceä, plastoa, legoja tms. muovista sarjaa, jolloin ne säilyy näppärästi varastossa Ikean kasseissa.
    Kirjat yms. joita ei voi kylmässä ja mahdollisesti hieman kosteassa säilöä, on piilotettu vaatehuoneeseen pahvilaatikoihin ja muovikasseihin.
    Olen suunnitellut pakkaavani lahjat ihan tavallisiin pahvilaatikoihin. Niitä kun saa kaupasta niin paljon, kun niitä jaksaa vaan kotiin kantaa :) Ja laatikko on helppo sitten paketoida.

    VastaaPoista
  10. *halaus* Ihan uskomatonta loanheittoa :(. ei voi kun ihmetellä kenen sitä hoitoa kannattas itselleen miettiä jos toisen ostosten takia on tuommosen show:n valmis pitämään.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  11. Internet on siitä jännä paikka, että siellä voi nimettömänä sanoa ihan mitä tahansa, ihan kenelle tahansa. Ja tuota mahdollisuutta jotkut sitten käyttävät hyväkseen melko epämukavalla tavalla.

    Mutta kyllä netistä löytyy niitä helmiäkin...kuten esimerkiksi sinä :) Sinunkaltaistesi ihmisten vuoksi niitä kuranheittäjiä kestää vähän paremmin :)

    VastaaPoista
  12. Luin tuota ketjua plussalla ja aivan käsittämätöntä oli ketjun sisältö. Itse luen mielläni mitä löytöjä olet tehnyt ja joskus hiukan kateellisenakin. ;)

    Itse tänä jouluna ensimmäistä kertaa (kummasti erään Chef:in innoittamana. ;) ) olen ostanut muutaman joululahjan kirppikseltä tuolle taaperolle sillä itse myös olen aikaisemmin ajatusta vierastanut, mutta eipä tuo kovin hullu idea sittenkään taida olla. :)

    Oikein hyvää joulun odotusta teidän perheelle!

    VastaaPoista
  13. Joopa joo,kateellisten panettelua sanoisin.Tää on ainoo blogi mitä seurailen suht säännöllisesti eli toivottavasti et heitä hanskoja tiskiin noitten asiattomien kommenttien takia.

    Itse seurailen kateudesta vihreänä varsinkin noita vaatelöytöjä :) meillä on lapset vielä niin pieniä ettei oo ollu vielä tarvetta hamstrata leluja tai ainakaan mitään tiettyä sarjaa.Mut eiköhän sekin oo edessä ja voisin hyvinkin kuvitella ostavani kirppikseltä.

    Mukavaa Joulun odotusta ja kirppistelyonnea jatkossakin :)

    -Aku

    VastaaPoista
  14. Anonyymi: Kiva kuulla, että teidänkin pukinkonttiinne on ilmestynyt kierrätettyjä leluja ja oikein hyvää joulunalusaikaa myös teille :D

    Aku: Hanskat pysyy kyllä käsissä :) En luovu sen enempää kirppistelystä, kuin bloggailustakaan ilkeiden kommenttien vuoksi.

    Kannattaa ihan ehdottomasti harkita sitä lelujen ostamista kirppikseltä, jos mieluisia tulee vastaan.

    Ja mukavaa joulunalusaikaa myös sinulle :)

    VastaaPoista
  15. Minäkin olen tämän blogin "innoittamana" ostanut ensimmäistä kertaa kirppikseltä lelulahjoja lapsille pukinkonttiin. Viime vuonna jo ajattelin ja nyt teinkin sen :) Kierrätys kannattaa kyllä, tulee paljon halvemmaksi ja yhtä iloisia ne lapset niistä on,vaikkeivat alkuperäispakkauksissa olekkaan. Tulee muuten vähemmän roskaakin jouluna ;)

    VastaaPoista
  16. Kiitos A kommentistasi :) Ja ihana kuulla, että sinäkin olet päätynyt kokeilemaan joululahjojen hankintaa myös kirppiksiltä.

    Mitä tuohon roskaamiseen tulee, niin ennen meillä on ollut lapsille kymmeniä paketteja. Tällä kertaa ajattelin tehdä niin, että pakkaan lahjat vain muutamaan pakettiin, eli kaikki plaston astiat tietenkin yhteen pakettiin, Little peoplet menee varmaan pariin-kolmeen pakettiin jne.
    Jos olisin ostanut nuo lelut uusina, olisi tosiaan jokaisella lelulla omat pahvinsa ja sen lisäksi vielä lahjapaperi...sitä on mennyt joka vuosi metritolkulla. Mutta tänävuonna ei mene, kun ei tosiaan ole niin paljoa paketoitavaa, vaikka tavaramäärä pysyykin varmaan aikalailla samana :D

    VastaaPoista
  17. On kyllä ihme porukkaa:/ Ja no ehkä olen vähä maalainen mutta mun mielestä materialisti on sellanen joka ostelee kauheen kasan kaikkia huippumerkki vaatteita ja no liittyyhän siihen muutakin. Itsekkin kyllä tykkään lapseni pukea kivan näköisiin vaatteisiin ja sehän on aivan mahtavaa jos niitä kirpparilta löytyy.

    Olen melekeimpä kateellinen kun olet näyttänyt tekevän niin hienoja löytöjä :) Itse kun harvoin tulee löydettyä mitään kivaa ja toisekseen olen myös laiska kiertämään kirppareita.Mutta kyllähän sieltä välillä jotain kivaa löytyy:)
    Jatkahan samaan malliin kiva näitä on lueskella!:)

    VastaaPoista
  18. Minäkin olen mieltänyt materialismin ehkä enemmän siihen, että sen tavaran pitäisi olla kallista ja ns. merkkikamaa. Ja ehkä näen materialismina ennemminkin ipodit, pelikonsolit, 60" telkkarit ja viimeistä huutoa olevat puhelimet, kuin lasten kirppislelut.

    Ja kun tässä pitäisi ottaa sekin pointti huomioon, että vaikka ostan paljon lapsilleni leluja, niin myös myyn niitä paljon pois. Eli ei niitä leluja meillä ryökkiöittäin ole.

    Toiset pistää leluja välillä varastoon jemmaan ja ottaa ne myöhemmin sieltä takaisin esiin. Mutta koska meidän varastomme on kylmä ja kostea, eikä tuo onnistu, niin mä sitten myyn ne ylimääräiset lelut ja ostan uutta tilalle :)

    VastaaPoista
  19. Jatka samaan malliin!! Kiva lukea kirppislöydöistäsi...itsekkin innokas kirppisten kiertelijä ja myyjä =). Todennäköisesti sait kaksplussan hyenat kimppuusi, kun kerroit siellä blogistasi. Mutta, onneksi meitä kirppistelijöitä löytyy, olisipa "kiva" kun kaikki ostaisivat kaiken uutena. ja joillekkin ilmeisesti se alkuperäispakkaus on se tärkein asia... terkuin TULKINNANVARAINEN ;)

    VastaaPoista
  20. Jatkan kyllä samaan malliin ja kun ehdin, teen seuraavan päivityksen ;D

    VastaaPoista
  21. Tätä sun blogia on aivan ihana käydä lukees ja uskon et moni muukin on samaa mieltä.
    Olen myös saanut vinkin ostaa omille lapsilleni kirpparilta lahjoja. Sehän on pelkkää säästöä, jos tekee kirpparilta tarpeellisia ostoksia edullisesti. Tänä jouluna lapseni saavat osaksi kirpparilta ostettuja lahjoja. Kiitos kuuluu tälle ihanalle blogille jos tämän vinkin sain. Jatkappa meidän kotiäitien iloksi samaan malliin. <3

    VastaaPoista
  22. Saattaa olla että tätä menoa kysyntä ylittää tarjonnan lelujen osalta, joten vinks, vinks kaikki myyjät...viekää näin joulun alla leluja myyntiin :D

    Kiva tosiaan kuulla, että näinkin moni on päättänyt kokeilla lahjojen ostoa käytettynä ja todennut sen vielä olevan varsin mukavaa :D

    VastaaPoista
  23. Olitpa jaksanut kirjoittaa ihanan rauhallisen ja asiallisen vastauksen ikäviin palautteisiin! Minustakin blogiasi on ihana seurata, ilahdun kivoista löydöistäsi. Rakastan myös kirpparilla käymistä niin usein kuin mahdollista, ostan lahjoja kirppareilta ja nautin edullisista löydöistä. Jotkut ihmiset ovat vaan niin negatiivisia, että kaikesta pitää keksiä huomauttamista, mutta yritän ajatella aina että ne ihmiset ovat onnettomia ja säälittäviä :)

    VastaaPoista
  24. Sinä olet mielestäni erittäin tasapainoinen ja mukava ihminen, myös palstalla :) Menee jo melkein herjaamisen puolelle syytellä ihmistä ties miksi tuntematta tätä yhtään...

    Edelleen, kehun sinua ja blogiasi, ja myönnän olevani kanssasi samaa sarjaa. Ihmisillä on hirveän kalliita harrastuksia, esim. sisustaminen. Mielestäni mikään ei ole ekologisempaa kuin kierrätys ja tosiaan, kuten kaikki näkevät niin lapsillesihan sinä pääasiassa hankit hyödykkeitä. Epäitsekkyys, ekologisuus, tms. näkyvät siis omaan silmääni sinusta ensimmäisenä. Ei siis todellakaan materialistisuus, tms.

    Rakastan blogiasi ja pidän myös sinusta, sen vähän perusteella mitä olen palstallakin lukenut :)

    Äiti kahdelle

    VastaaPoista
  25. Kiitos teille molemmille kommenteista :)

    Tomu on nyt laskeutunut, joten eiköhän tästä päästä etiäpäin vähän positiivisimmissa tunnelmissa :)

    VastaaPoista
  26. Minä kanssa innokas blogisi lukija. hiiten tuollaiset ihmiset joilla,ei oo muuta tekemistä,kuin tonkin ja seurata toisten elämää.
    Paljon olen kanssa saanut vinkkejä ja hinnoista tietoa blogisi kautta.
    Itse olen aivan hullu vaatefriikki.80cm vaatteita tuli 3 ikean kassillistä. Joista suurin osa jäi käyttämättä. Mutta,kun halvalla sai...minä pistin vaatteet sitten kiertoon. Osan kummitytölle ja loput huutikseen.
    Meillä sen takia vaatteita niin paljon,kun toi ipana niin pieni,ja kasvaa hitaasti niin ehdin jo kyllästyä vatteisiin ennen pieneksinjäämistä. 80cm vaatteet menneet nyt vuoden vähä ylikin (neito 2v3kk ja 82cm ja 10.6kg) mutta tsemppiä...pysyn vakkarina edelleen.

    VastaaPoista
  27. En näköjään osaa tänne kommentoida. Mutta,vakkari oon ja pysyn ja pysy sinäkin.
    Tosi paljon olen saanut tietoa sinun blogistasi esim hinnoista.
    Olen myös tänä vuonna ostanut ekat lahjat kirppikseltä. Myös kummitytölle,tosin kysyin äidiltään et haittaako? Eipä haitannut.
    Meillä tuo tyttö kasvaa niin hitaasti,että ehdin aina kyllästyå senkoo vaatteisiin ja sit niitä tulee osteltua lisää. 2 ikea kassillista jo myynyt ja aiankin 1.5 kassia ois viä jäljellä. Meillä aletaan siirtyyn 86 kokoon,kun tuo 80cm meni/menee osa veiläkin ja joskus vuosi sitten lokakuussa aloin vaihteleen niitä kaappiin. Meidän TERVE tyttö on vaan pini 2v neukussa 81cm ja 10.6kg Hyvää joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  28. Kiva kuulla, että olet hyötynyt blogistani :) Se tässä pitkälti onkin ideana, eli että joku hyytyy, on se hyöty sitten ajanvietettä, tai hintatietoisuutta :)

    Hyvää joulua myös Teille :)

    VastaaPoista