keskiviikko 19. tammikuuta 2011

On aika julkaista arvonnan palkinnosta kuva!

Noniin...tässä se nyt sitten on, eli tällainen paita lähti voittajalle palkinnoksi.

Disney paita 110 cm 2€   PS

Ei ollenkaan paha hinta ja koska paita on velouria, se oli myös säilynyt siistissä kunnossa. Tuo paita on livenä tummansininen, mutta loistavilla kamerateknisillä taidoillani sain sen näyttämään mustalta :O

Paidan uusi omistaja nukkuu sähköpostitse saatujen tietojen mukaan parhaillaan päiväunia, mutta kun hän herää, hän antaa äidin välityksellä kommenttinsa paidasta. Toivottavasti pikkumies pitää Tikrusta :D

Oma myyntini KCL:ässä etenee hiljalleen ja 4:n päivän myynti oli yhteensä 95 euroa. Olen edelleen ihan kahden vaiheilla siitä, että jatkanko vielä viikon vai en. Teen päätökseni perjantaina, kun käyn siivoamassa loosin seuraavan kerran. Tänään loosin siivosi mieheni, jonka mukaan se ei ollut pahassa kunnossa...tosin meillä saattaa olla hieman erilaiset siisteysnäkemykset :D

Tein myös pitkästä aikaa kauppoja huutiksessa, tällä kertaa myyjänä. Saattaa olla että nettikauppoja tulee tehtyä nyt vähän enemmänkin, sillä mulla on läjä kestovaippoja vailla uutta kotia. Vaikka ne menee melko hyvin kirppikselläkin, niin KCL:ään en niitä vie. Ovat kuitenkin senvertaa arvokkaita, että tulisi kyllä paha mieli jos ne katoaisivat pitkäkyntisten matkaan.

Mutta siis perjantaille...silloin tulossa seuraava päivitys ja uusia löytöjä :)



6 kommenttia:

  1. -tällaisen sait postista.
    "WAAAUUU TIIKERI! ompas se aika hieno!" ja kun näki äsken kuvan koneelta "mitä se mun paita nyt tuolla tekee?"

    eli oli paita herralle mieluinen! :)
    ja joo, ei tosiaan paha hinta noin hyväkuntoiselle paidalle. mä avasin paketin autossa, ja valaistus oli hämärä, ensin katoin et se on ruskee, sen jälkeen katoin et jaa ei se ollu ruskee vaan musta, ja nyt sit katoin kunnon valon alla niin se oli sininen :D että tästä paidasta on moneksi!

    KIIITOS!!!!!!! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että poika pitää siitä :)

    Ja hienoa, ettei värivika ollut nyt pelkästään mun kamerankäyttötaidoissa, vaikka ei ne kovinkaan kaksiset kyllä ole.

    Ja olkaa hyvä vaan, kiitos osallistumisesta :D

    VastaaPoista
  3. Kiva paita! Olen tainut ostaa tuon saman paidan kanssa kerran kaverin lapselle lahjaksi (mikä yhteen sattuma!).

    VastaaPoista
  4. Kiitos...ja sullapas onkin sitten melko hyvä maku lahjojen suhteen ;)

    VastaaPoista
  5. Vai Tiikeri-paita se olikin :) Hieno.

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista