lauantai 22. tammikuuta 2011

Vino pino paitalöytöjä ja erikoisterveiset eräälle myyjälle

Mun ois tarkoitus lähteä ensiviikon puolivälissä piipahtamaan Helsinkiin ja sehän tarkoittaa tietenkin samalla KIRPPISREISSUA HELSINGISSÄ! Pitää siis aloittaa Helsingissä olevien (lasten?)kirppisten kartoitus. Olen menossa Ala-Tikkurilaan ja ensisijaisesti kartoitan sitä aluetta, mutta jos sieltäpäin ei löydy kirppistä, niin sitten pitää mennä kauemmaksi. Aikani on valitettavan rajallista, joten se vähän rajoittaa. Mutta vinkkejä siis otetaan vastaan!

Kävin aamusta KCL:ässä siivoamassa loosini. Viikon myynti oli 120€, joka oli vähän vähemmän, kuin mitä odotin. Ajattelin, että summa kipuisi 150€ tai yli, mutta toisin kävi. Kun tuosta 120 eurosta vähentää bensakulut, provikan ja pöytävuokran, niin eipä siitä juurikaan käteen mitään jää. Mutta ideana ei olekkaan rikastua, vaan saada tilaa, joten sitä kautta tilanne on melko hyvä. Mulla on pöytä vuokralla nyt vielä 2 ylimääräistä päivää, mutta sitten alkaa ansaittu myyntitauko. Ja voin ihan suoraan kertoa, että odotan sitä jo innolla :D

Kaverini on ihastunut Nalle Puh-hahmoihin lastenvaatteissa, joten ostin hänen pojalleen taas söpön paidan, kun sellaiseen törmäsin. Lisäksi törmäsin KCL:ässä uuteen loosiin, josta kahmisin useamman vaatteen meidän likoille. Oli juuri sopivaa kokoa sopivin hinnoin, joten kävi tuuri. Housut ko. loosissa oli ehkä vähän hinnakkaita, joten ne jätin ostamatta. Joskaan eipä meillä housuista ole pulaakaan, vaan ne on lähinnä ne paidat, jotka meillä kärsii käytössä.


 H&M paita 74 cm 3€
(kaverin pojalle)
H&M paita 86 cm 2€
(kotona huomasin aivan hennon tahran paidan etuosassa)


H&M paita 86 cm 2€


Lindex paita 86cm 2€

KappAhl t-paita 86/92 cm 0,80€

 
H&M mekko 86/92 cm 2€

 MIX caprit 92 cm 0,80€
(pientä pesunukkaa havaittavissa)

 H&M paita 92 cm 1,50€

 H&M toppi 92 cm 0,50€

 Name it paita 92 cm 1,50€

 Lindex mekko 92 cm 2€

 Lindex Bamse mekko 92 cm 1,50€

 H&M paita 98-104 cm 0,50€

 H&M Disney paita 98 cm 1€

 Lindex t-paita 104 cm 0,50€

 H&M t-paita 140 cm 0,50€
Tämän paidan myyjälle lähettäisin sellaiset terveiset, että kiitos tyhjästä.
 Myyjä oli siis ystävällisesti piilottanut paidassa olevan reijän hintalapun alle. Kurkkasin kyllä lapun alle puoliksi, mutten ottanut lappua kokonaan irti ja niinpä jäi sitten se reikä näkemättä. Paita on nyt roskissa, mutta mielestäni myyjä olisi voinut itsekin sen sinne laittaa, eikä olla paskamainen.

 H&M hello Kitty pyjama 146/152 cm 2,95€


En eilen kerennyt PikkuSiiliin, joten tänään piti ottaa vahinko takaisin :D

 Kirppis oli niin täynnä porukkaa, että siellä oli jopa vähän ahdasta liikkua. Joten veikkaan, että siellä tekee myyjät nyt kohtuu hyvää tiliä. Mun lempiloosini oli näemmä lopettanut, mutta paljon oli tullut uusia looseja tilalle. Eräs myyjä pystytti juuri parhaillaan kojuaan ja hältä nappasin muutaman paidan kuopukselle. Jos olisin ollut 2 min nopeampi, olisin saanut siitä loosista kunnon herkkuja...mutta nopeampi ehti ennen ja vei värikkäät Metsolat myyjän käsistä. Kirjaimellisesti. Mutta niin mäkin oisin tehnyt, jos olisin ollut siinä ekana kärkkymässä. Kyynärpäätaktiikkaa en harrasta, joten odottelin kiltisti omaa vuoroani ja tyydyin sitten siihen mitä jäi :D Mun mielestäni on todella kiva nähdä, kun myyjillä menee myynnin suhteen hyvin...se kun tarkoittaa samalla sitä, että ostajilla menee ostosten suhteen hyvin.

 PO.P paita 86 cm 3€

 KappAhl tonttupuku 86 cm 4€
(miten niin ennakoin?!?)

 KappAhl paita 86-92 cm 2,50€

 B-.N.C paita 140 cm 2€

H&M farkut 146 cm 2€

21 kommenttia:

  1. Hienoja löytöjä taas!

    Minusta tuo joulumekko on tosi söpö, ja tulee se joulu tänäkin vuonna, usko pois! ;-))
    (minäkin ostin aikoinaan keskellä kuuminta kesää joulukuusen joka on jo monen monta vuotta palvellut meillä joulusta toiseen).

    VastaaPoista
  2. Se oli tosiaan niin supersöpö, että se oli pakko ostaa. Koitin kovasti laskeskella, että missä vaiheessa kuopus siirtyy kokoon 92 ja se menee kyllä HYVIN tiukille. Mutta toivossa on toki hyvä elää :D

    VastaaPoista
  3. Olen hiukan tyhmä, mutta miksi ihmeessä heitit t-paidan ROSKIKSEEN? Kurjaa tietysti, että siinä oli reikä (ja vielä piilotettu??!) mutta mikset muutamalla pistolla siististi paikannut sitä? Vai oliko se niin iso, etti paikkaamisesta olisi tullut mitään? Onneksi ei tuon hinnakkaammasta vaatteesta ollut kysymys.
    Maalaisena kysyisin semmoista, että paljonko tuolla PikkuSiilissä on viikkovuokra? Täälläpäin (pikkupaikkakunta lounaissuomessa) on 15 € / 6 pv.

    Minusta nuo jotkut löytämäsi paidat olivat kalliit (siis minun kirppismittakaavassani :D). Toisaalta olit löytänyt niin monta erityisen edullista vaatetta, että se antaa takaisin :D.

    Itsekin vein kirpputorille myyntiin ja ajattelin olla nyt viikkoon käymättä siellä OLLENKAAN kyselemässä saldoa. Jännittää hiukan miten sekaisin loosi on ja onko mitään mennyt kaupaksi. Mutta hullulla on halvat huvit ;)...

    VastaaPoista
  4. Heitin paidan roskikseen, koska siinä oli reikä. Se reikä on tuossa paidan etuosassa, kuvan yläpuolella, eli sitä ei olisi saanut paikattua siten, ettei se näkyisi. Ja mä ajattelen tätä asiaa kokonaisuutena siten, että koska mun jokaisella lapsellani on todella monta ehjää ja siistiä paitaa, niin en koe tarvtetta käyttää heillä rikkinäisiä tai tahraisia vaatteita :)

    Tarkoitan siis lähinnä sitä, että miksi pukisin lapsen ylle rikkinäistä vaatetta, kun kaapit pursuaa ehjiä vaatteita. Jos vaate tahriintuu siten etten saa sitä pesussa puhtaaksi, joutaa se lattiarätiksi ja sen jälkeen roskiin. Sama pätee reikäisiin vaatteisiin.

    Jos vaate ratkeaa saumasta, niin sen korjaan. Eli pyrin kuitenkin josakin määrin myös pidentämään rikkinäisen vaatteen ikää. En kuitenkaan jaksa nähdä sitä vaivaa että paikkaan tahraa tai reikää vaatteesta, joka on maksanut 0,50€ ja se korjaus näkyisi päällepäin.

    Jos tuo paita olisi ollut vaaleanpunainen, olisin tehnyt siitä matonkuteita, sillä mulla on projektin alla vaaleanpunainen matto. Mutta koska ei ollut, niin se jouti roskiin.

    PikkuSiilissä on viikkovuokra 25€ (6pv) ja siihen päälle 5% provikka kokonaismyynnistä. Ei kallis, mutta ei halpakaan. Tavallisissa kirppiksissä (näissä suuremmissa) viikkovuokra on 27€ + 5% provikka.

    Myönnän ostavani ajoittan kalliita vaatteita, kun puhutaan kirppishinnoista. Mutta jos vaihtoehdot ovat ostaa kalliilla kivaa, halvalla ei niin kivaa tai superkalliilla kaupasta, niin valitsen sen kalliilla kivaa :D

    Jos nyt vaikka noita paitoja ajatellaan, niin se kaverini vauvalle hankittu 3€ paita oli ehkä hivenen kallis. Ja tuo lila t-paita (2,50€) oli myös kallis. Mutta PO.P :in 3€ maksavaa paitaa en pidä kalliina, sillä sen alkuperäinen hintakin on melko kova.
    2€ on mielestäni oikein passeli hinta siististä peruspaidasta jos siinä on jokin printti tms. ja 1,50€ olisi hyvä hinta yksivärisestä paidasta. Hello Kittystä ja Bamsesta olen valmis maksamaan sen 3€, sillä ne on niin likkojen mieleen. Ja äidinkin ;)

    Välillä tulee ostettua joku selvästi kalliimpi juttu. Mutta jos samalla reissulla löytyy joku hurjan edullinen juttu, niin se tasoittaa sitä "laskun loppusummaa", eikä sillä yksittäisen tuotteen hinnalla ole välttämättä silloin ihan niin suurta merkitystä.
    Ja toki jos todella tarvitsen jotakin, niin olen siitä valmis enempi maksamaan, kunhan hinta jää alle sen, mitä tuote maksaa kaupassa.

    Mäkin olen joskus kyennyt odottamaan koko viikon kysymättä myyntiä, mutta enää en malta olla sitä kysymättä :) On kiva tietää mihin suuntaan myynti on menossa, sillä siitä aina riippuu se, että jatkanko loosia vai en.

    VastaaPoista
  5. Hyvä myyjä käy viikon aikana siivoamassa loosinsa sekä tekee lisäyksiä Jos haluaa saada siitä rahaa.
    Mistä sen muuten teitää, kun käymällä, että jos paikka onkin jo parin myyntipäivän jälkeen suht tyhjä. Niin silloin on järkevää viedä lisää tavaraa.

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihana tuo maatilapaita ja ihanan hemppiksiä nuo sydän ja leppis kuvioiset vaatteet ja yllättäen tuo raita toppi on kans ihana :)

    Inhottavia tuommoset myyjät jotka peittää vaatteiden vika kohdat :(

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: On täysin totta, että loosi kannattaa pitää siistinä, sillä sitä kautta se on houkuttelevampi ostajan näkökulmasta katsottuna ja myynti on todennäköisesti suurempi.

    Aina vaan ei ole mahdollista käydä siivoamassa loosia. Jos kirpputori on kovin kaukana kotoota ja esim. autoa ei ole käytössä.
    Joillakin kirppiksillä on mahdollisuus ostaa loosin siivous erillispalveluna ja joillakin kirppiksillä se loosin päivittäinen siivous kuuluu siihen normaaliin hintaan :)

    VastaaPoista
  8. TT: Miten musta tuntuu että meillä ois aiemminkin ollut tuommoinen maatilapaita...ihan varmaksi en kyllä mene sanomaan. Mutta vastaavaa sarjaa meillä on ollut kyllä lilana...siinä printti taisi olla kaupunkimaisema :)

    Ja noita vikamyyjiä kyllä valitettavasti riittää :(

    VastaaPoista
  9. Sulla on sitten ihana blogi!
    Luen tätä tosi usein. Itsekin olen innokas kirppistelijä, 3v-tyttöni olen kirppisvaatettanut lähes 90%. Nyt yritän pitää itseäni kurissa etten ostaisi vaatetta yli tarpeen (kun onhan se oikeesti järjetöntä että tytöllä on esim viidet farkut, 1-2 kun pärjäis)

    Tosi törkeetä peittää reikä hintalapulla! Mä muuten kirjoitan niihin hintalappuhin esim. "huomaa hihansuu" jos siellä on joku pikkuvika.

    VastaaPoista
  10. Moikka,

    käyn melkein joka päivä kurkkimassa, oisko sulla taas jotain löytöjä :)

    Mun lempikirppikset pääkaupunkiseudulla on Viirin Kirppis Klaukkalassa ja mahtava Akseli Mankkaalla. Kumpikaan ei oikein Tikkurilan suunnalla, mutta noi siis suosikit. Viiri on iso ja siisti, eli yleensä jotain aina löytyy. Akselista löytyy AINA, ja merkkivaatteitakin. Tosin hinnat kyllä kalliimpia kun sun blogilöydöissä. Tai on sielläkin halpoja, tietysti ihan myyjästä kiinni :) Mutta kun noissa molemmissa viikkovuokra sitä 40€, niin ei ihan halvalla kannata myydä... Ai niin, kehäkirppis Vantaalla on ihan KAUHEA, en suosittele. Ja Tikkurilassa lastenvaatekirppis, mutta se aika kallis ja pieni. Ai niin, Vekarakirppis Helsingissä aika kiva ja siisti, mutta sekin tosi pieni, niin aina ei välttämättä myynnissä ole sitä kokoa, mitä itse tarvitsee.
    Kivaa kirppisreissua :)

    - Heidi

    VastaaPoista
  11. Kiitos :)

    Meilläkin lähes kaikki lasten sisävaatteet tulee ostettua kirppikseltä. Joskus pyörähdän alessa, josta nappaan muutamia vaatteita, mutta pääsääntöisesti tosiaan tulee kirppisteltyä lasten vaatteet :)

    Mä en muista monetko farkut lapsilta löytyy, mutta kuopuksella oli kaapissa 30 housut, kun ne tuossa kertaalleen laskin. Onhan niitä aika paljon, mutta koska kaikkia ehditään kyllä käyttämään, niin en koe niitä olevan liikaa.
    Tykkään pukea lapsille erilaisia vaateyhdistelmiä, joten siinä kohtaa niitä vaatteita pitää olla keskivertoa enemmän. Tai mikä lopulta on keskiverto? Kyllä mun kaikilla tutuillani pakkaa olemaan jonkinasteinen lastenvaatevimma =D

    Muutaman kerran olen myynyt pikkuvikaista ja ehdottomasti olen kirjannut vian hintalappuun. Reikäistä vaatetta en tosin ole koskaan kaupannut.

    VastaaPoista
  12. Heidi: Kiitos kommentistasi ja kiva kuulla, että blogilla on vakiolukijoita :D

    Iso kiitos kirppisvinkeistä! Mulla on tässä vielä muutama päivä aikaa kartoittaa että mihin aika riittää. Todennäköisesti ehdin vain yhdelle kirppikselle, joten pitää koittaa valita se paras :D Helsingissä ajaminen ahdostaa jo valmiiksi ja koska navigaattorissa on 2v vanha karttapäivitys, ei ole ollenkaan varmaa että koskaan edes löydän perille. Mutta yritetään :D

    Tuon kovan viikkovuokran vuoksi Helsinkiläinen kaverini toi lapsensa vaatteet Turun PikkuSiiliin myyntiin samalla, kun täälläpäin muutenkin aikaansa vietti. Ja hän meinaa tehdä saman tempun huhtikuussa uudestaan :)

    Ja tokihan se niin menee, että mitä kovempi paikkamaksu, sen kovemmat hinnat. Mutta jos sitä edes jonkun löydön pääsisi tekemään, niin kiva :)

    VastaaPoista
  13. Kyllä minä sitten sitä Akselia suosittelisin, jos yhteen vaan aikaa. Siitä ei ole pitkälti Tutun moottoritielle, jos autolla olet liikkellä :)

    Paikkamaksut täälläpäin ovat kovia, mutta niin on ollut myyntikin hyvää. Otan aina pöydän kahdeksi viikoksi, ja paikkavuokran jälkeenkin jää aina vähintään 300€ "voittoa", parhaimmillaan tullut lähelle 500€. Meiltä kyllä tulee aika hyvää vaatetta kiertoon, kun olen "hieman" hurahtanut vaatettamaan lapsiani ja meilläkin lapsia kolme, niin onhan sitä rompetta. Eipä tule niitä käyttökertoja monia per vaate, mutta pitäähän sitä ihmisellä harrastuksia olla ;)

    -Heidi

    VastaaPoista
  14. Kiva kuulla, että se myynti oikeasti vielä kannattaa, vaikka se paikka niin kallis onkin :)

    Meiltäkin suurin osa vaatteista lähtee vielä kiertoon...se on jo melkoista kierrättämistä, kun me ostetaan käytettyjä, käytetään kahdella ja edelleen laitetaan eteenpäin käyttöön :) Vaikka moni parhaa H&M ja Lindex-vaatteiden laatua, niin en mä niitä ihan heikkolaatuisiksi sentään menis väittämään. Tokihan tilanne on meilläkin se, ettei niitä käyttökertoja per vaate ihan hirmuisesti tule, mutta kyllä niitä lempivaateita tulee käytettyä enempi ja siltikin joutavat vielä eteenpäin :)

    Mä olen sanonut ihan samoin, eli tämä kirppistely on mun harrastukseni. Ja varsinkin silloin vetoan tuohon harrastamiseen, kun joku sepustaa siitä miten kallista tämä on...harva harrastus on ihan ilmainen ;)

    VastaaPoista
  15. Minäkin käyn lähes päivittäin kurkkimassa tätä blogia :) Mahtavia löytöjä kyllä. Ja monesti jopa innostun ihan tätä vilkuilemalla lähtemään itsekin kirppisreissulle... :D

    Ehdoton ykkössuosikkipaikkani on tuo (näköjään jo suositeltukin) Mankkaan Akseli. Sieltä olen tehnyt ihan huippulöytöjä, esim Little People -sarjan hevostallin, maatilan, autokorjaamon,lentokoneen, maatilan lisäosan ja läjän hahmoja. Kertaakaan en ole poistunut sieltä tyhjin käsin, vaikka välillä on ollut tarkoitus ihan vaan käydä siistimässä omaa pöytää.
    Pöytä mulla on ollut siellä kaksi kertaa (kolmaskin kerta on jo varattu helmikuulle), kummallakin kerralla kaksi viikkoa. Ja kummallakin kerralla tuli ihan kunnon tili :) Eli suosittelen niin myyjänä kuin ostajanakin.

    -K-

    VastaaPoista
  16. Kiva kuulla, että löytyy lisääkin vakilukijoita :) Ja hienoa, että kirppistelyni saa muutkin innostumaan kirppistelystä :D

    Pitää huomenna soitella Helsinkiin ja koittaa sopia reissua tuonne Akseliin. Lapset lähtee matkalle mukaan, joten miten siellä pääsee pyörimään tuplarattailla? Ne tuplat kun on melko välttämättömät ko. reissulla.

    VastaaPoista
  17. Eiköhän niillä pääse. Akselissa käy aika paljon ihmisiä lastenrattaiden kanssa, ja kyllä niillä käytävillä/loosien väleissä normaalit rattaat pääsevät ohittamaan toisensa. Eli luulisi tuplillakin mahtuvan, joskaan kukaan ei sitten mahdu ohittamaan. (Mutta tuskin semmoinen ketään haittaa, ainahan voi mennä hetkeksi toiseen rivistöön kiertelemään)

    Ja se kirppis siis on Espoon puolella, Mankkaalla.

    -K-

    VastaaPoista
  18. Sulle ois mun blogissa tunnustus, käytkö hakemassa? =)

    VastaaPoista
  19. Koskas on sun seuraava kirrpis reissu?Muutaman kerran oon jo kerenny käyä kattomas et onko vielä tullu uutta juttua mut ei..:/ :D Sun blogi on ainut jota seuraan.. Jotenki nii kivasti kirjotat ja kivoja kuvia ja vielä ku sama paikkakunta ku mulla. Vaik mulla onki vaan 1 pieni poika, 4,5kk:)Mä muuten sillon 2+:n puolel vihjasin sul siit naantalin kratti kirppiksest.Kävin siel sit eilen ekan kerran ja oli kyl ehkä vähä turha reissu. Vaatteita siel oli tosi huonosti..ehkä siks mun mielest ku etin ainoastaan niitä poikien 68cm->. Leluja ois ollu meiä vauval mut siel ei sit tietysti käyny kortti ni ei voinu sit ostaa mitää.. Ja sinne oli kyllä NIIN vaikee löytää:O vaik navigaattoril meninki..Mut sun seuraava kirppis reissua odotelles..
    -käsbe-

    VastaaPoista
  20. Mia: Kaunis kiitos :) Mä en tosin seuraa 15 blgia, mutta laitan niihin eteenpäin, mitä tulee seurattua :)

    -käsbe-: Tänään kävin kirppiksellä ja kuvat on jo koneella. Jos ehdin, niin päivittelen blogia vielä illemmalla :)
    Kiitti tosiaan siitä Kratti-vinkistä. Löysin sieltä muutamat housut likoille. Ja toisella kertaa löysin muutaman paidan itselleni ja miehelleni. Ei se ihan vertoja vedä Manhattanille tms. mutta silti kiva että sekin on olemassa :)

    VastaaPoista