lauantai 14. heinäkuuta 2012

Olohuoneen uudet farkkuverhot

Otsikko on vähän raflaava, mutta totta se on. Tein olohuoneeseen verhot farkkukankaasta. En tosin sinisestä, kuten moni ehkä ensimmäisenä ajattelee, vaan valkoisesta. Omaan silmääni verhot näyttävät aivan tavallisilta verhoilta, mutta se kangas on oikeasti farkkukangasta.

Koen, että tämä on kuitenkin askel parempaan päin, sillä arvatkaapa millaiset verhot meillä on ollut jo kohta 3 vuotta...lakanat. Kyllä, LAKANAT. Mä löysin aivan täydellisenvärisen kankaan (tuolloin sisustin turkoosilla ja suklaanruskealla) ja se kangas sitten sattui olemaan lakana. Joten ostin sen ja ripustin ikkunalle. Ja nyt kun verhoille ei ole enää käyttöä, me saatiin kivat turkoosit lakanat :D

Farkkukankaaseen päädyin siksi, että halusin mahdollisimman paksut verhot. Ideana siis se, että jospa ne hieman kesällä pitäisivät lämpöä ulkona ja talvella taas puolestaan toimisivat pienestä eristävänä, sillä ulkoseinämme ovat kyllä melkoiset kylmät aina talvisin.


Muutama päivä sitten päätin extempore aloittaa rempan. Ja tuttuun tapaani remppa tarkoittaa sitten koko kämppää kerralla, eikä siis huone kerrallaan, kuten järkevä sen toteuttaisi.

Poistin tapetit olohuoneesta ja makuuhuoneesta ja tänään olen kulkenut pakkelilasta kädessä ympäri kämppää. Pakkeloin olohuoneen ja makuuhuoneen, mutta pakkeloitavaa löytyi myös molemmista lastenhuoneista, aulasta, portaikosta, tietokonetilasta, keittiöstä ja kodarista. Eli oikeastaan ihan kaikkialta. Nyt on sitten seinät täynnä pakkelointikohtia. Lähipäivinä on siis tiedossa maalaamista, maalaamista ja vielä vähän maalaamista. Valkoiset maalit on jo hankittu, mutta olohuoneen seinään tulee vähän muutakin väriä, joten maalikaupoille on vielä mentävä.

 Tuunannutkin vähän olen, mutta paan teille kuvaa vasta sitten, kun olen valmis :)

 

2 kommenttia:

  1. Hyvä idea toi farkku verhoiksi. Mist löysit valkoista farkkua?
    Nim. haluan valkoiset verhot olkkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi ottaa ideasta kunniaa, koska se oli vahinko. Etsin riittävän paksua ja jämäkkää kangasta ja se kangas nyt vaan sattui olemaan farkkua. En tosin tiennyt sitä itse, mutta kun myyjältä kysyin, että mitä kangasta tämä on, niin hän vastasi, että farkkukangasta.

      Jos siis joskus kyllästyn verhoihini, mulla on moooonta metriä farkkukangasta...eli saan sitten useammat farkut ja farkkuhameen tehtyä :D

      Kangas löytyi Turusta, Nuppulantiellä sijaitsevasta Jätti-Rätistä.

      Poista